Suomen Akatemian hallintovirastossa on haettavana rahoitussihteerin tehtävän vuorotteluvapaasijaisuus

16.5.2018

Rahoitussihteeri työskentelee talousyksikössä. Hänen tehtäväkuvaansa kuuluu tutkimusrahoituksen varainkäytön seurantaan ja raportointiin sekä tutkimusrahoituksen maksatukseen liittyviä tehtäviä. Tehtäviin kuuluu myös ohjeistus- ja neuvontatehtäviä.  Rahoitussihteeri osallistuu myös muihin yksikön hoidossa oleviin talouden suunnittelu-, seuranta ja raportointitehtäviin.  

Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää taloushallinnon ammattikorkeakoulutason tutkintoa, hyviä tietoteknisiä taitoja sekä hyviä kirjallisia ja suullisia vuorovaikutustaitoja. Lisäksi edellytetään erinomaista suomen kielen, hyvää englannin kielen ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa, yhteistyökykyä sekä kykyä hallita kokonaisuuksia. Ansioksi luetaan valtion taloushallinnon tuntemus sekä kokemus erilaisten talousjärjestelmien käytöstä.

Tehtävään valittavan tulee olla vuorotteluvapaalain 9 §:n mukainen työtön työnhakija. Hakemuksessa tulee selvittää ehtojen täyttyminen.

Tehtävä on määräaikainen alkaen 1.8.2018 ja sen kesto on 25.1.2019 asti. Tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 86 (2387,25 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuva palkanosa, enintään 48 prosenttia.

Hakemukset pyydämme toimittamaan 30.5.2018 klo 16.15 mennessä ensisijaisesti valtion työnhakusivustoille osoitteeseen www.valtiolle.fi (työavain 29-165-2018). Hakemukset voi myös toimittaa Akatemian kirjaamoon alla mainittuun osoitteeseen. Hakemuksia ei palauteta.

  • yksikön johtaja Peter Salo p. 0295 33 5105, etunimi.sukunimi(at)aka.fi ja
  • rahoituspäällikkö Sirpa Nummila p. 0295 33 5081, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Viimeksi muokattu 16.5.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »