Suomen Akatemian hallintovirastossa on haettavana talouden vastuualueen johtajan tehtävä (hakuaikaa jatkettu 28.2.2019 asti)

Tehtävänä on johtaa ja kehittää Akatemian taloushallintoa. Talous vastaa Akatemialle kirjanpitoyksikkönä kuuluvista tehtävistä, tutkimusrahoituksen käytön seurannasta ja valvonnasta, hankintojen ja tilausten koordinoinnista, riskien hallinnasta sekä Akatemian toiminnan rahoituksen suunnittelusta ja seurannasta.  Vastuualueen keskeisiä tehtäviä ovat tutkimusrahoituksen talousraportoinnin ja rahoitusneuvonnan sekä taloushallinnon tietojärjestelmien kehittäminen tutkimusrahoituksessa ja viraston toiminnassa, valtion yhteinen tietojärjestelmäkehitys huomioon ottaen. Johtaja työskentelee kiinteässä yhteistyössä Akatemian johdon ja muiden vastuualueiden kanssa. Hän on jatkuvassa vuorovaikutuksessa tutkimuksen suorituspaikkojen taloushallintojen sekä tulosohjaavan viranomaisen, opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa ja Palkeet-palvelukeskuksen kanssa.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää valtion budjettitalouden tuntemusta, kokemusta julkisen sektorin toiminnan ja talouden suunnittelun ja taloushallinnon tehtävistä, käytännössä osoitettua johtamistaitoa, esiintymis-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, muutosjohtamisosaamista ja kykyä toimia muuttuvassa toimintaympäristössä sekä hyvää englannin kielen taitoa. Ansioksi luetaan tutkimusrahoituksen ja EU-rahoituksen tuntemus. Tehtävään nimitettävältä vaaditaan suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa.

Johtajan tehtävään määrätään viiden vuoden määräajaksi alkaen 1.5.2019 tai sopimuksen mukaan. Henkilö nimitetään samalla rahoituspäällikön virkaan Akatemiassa toistaiseksi. Palvelussuhteessa sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Virka on viraston yhteinen.

Tehtävän kokonaispalkkaus on johtajan tehtävässä on 5 400 – 6 100  € / kk valittavan työkokemus ymv. seikat huomioon ottaen.

Lisätietoja antavat ylijohtaja, hallinto Ossi Malmberg (p. 0295 33 5003 sekä hallinnon vastuualueen johtaja Maarit Saarela (puh. 0295 33 5102).

Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti valtion työnhakusivustoille osoitteeseen www.valtiolle.fi (työavain 29-38-2019). Hakemukset voi myös toimittaa Akatemian kirjaamoon alla mainittuun osoitteeseen. Hakuaika päättyy 28.2.2019 klo 16:15. Hakemuksia ei palauteta.

 

Suomen Akatemia
PL 131, Hakaniemenranta 6, 00531 Helsinki,
Puhelin 029 533 5000, faksi 029 533 5299
www.aka.fi

Lisätietoja

  • ylijohtaja, hallinto Ossi Malmberg, p. 0295 33 5003, etunimi.sukunimi(at) aka.fi sekä
  • hallinnon vastuualueen johtaja Maarit Saarela, puh. 0295 33 5102, etunimi.sukunimi(at) aka.
Viimeksi muokattu 20.2.2019
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »