Suomen Akatemia ja säätiöt rahoittavat uusia tutkimusavauksia kansanterveyden ongelmien ratkaisemiseksi

10.11.2017

Ensi vuoden alussa käynnistyvässä Tieteellä terveyteen -akatemiaohjelmassa rahoitetaan hankkeita, jotka etsivät ratkaisuja rohkeilla tutkimusavauksilla suomalaisten kansanterveyden ongelmiin. Suomen Akatemia rahoittaa ohjelmaa seitsemällä miljoonalla. Mukana yhteistyössä ovat myös Syöpäsäätiö, Lastentautien tutkimussäätiö, Lääketieteen säätiö ja Suomen Aivosäätiö, ja ne rahoittavat konsortioita yhteensä noin 1,95 miljoonalla eurolla.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen Akatemia ja terveyden tutkimusta rahoittavat säätiöt tekevät rahoitusyhteistyötä näin laajasti. Akatemialla ja säätiöillä on yhteinen tavoite rahoittaa lupaavinta, vaikuttavinta ja tieteellisesti korkeatasoisinta tutkimusta.

”Syöpäsäätiö on suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Tuemme syöpätutkimusta vuosittain noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Tieteellä terveyteen -ohjelma on merkittävä avaus syöpätutkimuksenkin näkökulmasta. Se antaa Syöpäsäätiölle mahdollisuuden yhdessä Suomen Akatemian kanssa tukea usean tutkijan yhteistä innovatiivista hanketta,” toteaa Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtaja akateemikko Sirpa Jalkanen.

Professori Helena Pihko Lastentautien tutkimussäätiöstä kertoo, että säätiö haluaa tukea kliinistä tutkimustyötä. Yhteistyö Suomen Akatemian kanssa tarjosi mahdollisuuden saada kansainvälinen arviointi hakemuksille ja mahdollisti myös tuntuvamman rahoituksen säätiölle merkittävälle hankkeelle.

"Lääketieteen Säätiö tukee korkeatasoista lääketieteellistä tutkimusta. Yhteistyö Suomen Akatemian ja muiden mukana olevien säätiöiden kanssa avasi meille mahdollisuuden tukea huomattavalla rahamäärällä kansanterveydellisesti merkittäviä ja riskipitoisia tutkimushankkeita", Suomen Lääketieteen Säätiön puheenjohtaja Tapio Visakorpi toteaa.

”Suomen Aivosäätiön tavoitteena on taata aivojen ja hermoston toiminnan sekä sairauksien hoidon huippututkimuksen taloudelliset edellytykset ja tutkijoiden mahdollisuus työskennellä Suomessa. Aivojen ja hermoston sekä mielenterveyden tutkimus on selvästi aliarvioitu aihealue Suomessa. Nyt on korkea aika toimia tukemalla monimuotoista aivotutkimusta ja turvata riittävät tutkimusresurssit. Suomen Akatemian tutkimusohjelma on ollut erinomainen tapa tehdä yhteistyötä Aivosäätiölle tärkeiden tavoitteiden edistämisessä”, sanoo Suomen Aivosäätiön puheenjohtaja Liisa Ollila.

Lue lisää ja tutustu Tieteelle terveyteen -ohjelman hankkeisiin:

Viimeksi muokattu 10.11.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »