SV EN

Suomen Akatemia rahoittaa uusia kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiahankkeita

5.6.2018

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on valinnut rahoitettavaksi 53 akatemiahanketta, joita rahoitetaan noin 24,4 miljoonalla eurolla. Pääsääntöisesti nelivuotiset hankkeet käyttävät rahoitusta tutkimusryhmän jäsenten palkkoihin, tutkimuskuluihin sekä kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Akatemiahankkeet ovat kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan tärkein rahoitusmuoto tutkimuksen vaikuttavuuden ja uudistumisen varmistamiseksi, ja toimikunta käyttääkin vuosittain noin puolet käytettävissään olevasta tutkimusrahoituksesta akatemiahankkeisiin.

Hakemukset arvioitiin kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvissa arviointipaneeleissa. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan paneeleissa hakemuksia arvioi 164 eri maista tulevaa asiantuntijaa. Arvioijista 48 prosenttia oli naisia.  

”Kansainvälisessä tieteellisessä vertaisarvioinnissa hakemuksesta annettu lausunto on keskeinen päätöksenteon kriteeri. Rahoituspäätöksissä kiinnitettiin huomiota ennen kaikkea tutkimussuunnitelman tieteelliseen laatuun. Muita päätöksentekokriteereitä olivat tutkimuksen vaikuttavuus ja uudistuminen”, sanoo kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja Anneli Anttonen.

Rahoitusta myönnettiin laaja-alaisesti kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tieteenaloille. Tieteen ja tutkimuksen avoimuusperiaatteen mukaisesti tutkimuksen tuottamat ja hyödyntämät julkaisut, tiedot ja aineistot sekä niiden metatiedot ja käytetyt menetelmät talletetaan helposti saataville jatkokäyttöä varten.

Osana Akatemian arviointitoiminnan kehittämistyötä kokeiltiin tässä haussa mallia, jossa hakemusten arvosanojen lisäksi paneelit asettivat parhaiden arvosanojen (arvosanat 5 ja 6) saajat paremmuusjärjestykseen. Toimikunta käytti myös tätä tietoa hyväkseen päätöksenteossa.

Toimikunta korosti valinnoissaan myös kansainvälistä liikkuvuutta ja yhteistyötä, tieteidenvälisyyttä, eettisesti kestävää tutkimusta, tieteellisten läpimurtojen syntymistä sekä uusia monitieteisiä tutkimusaiheita ja lähestymistapoja.

Lisätietoja

  • Rahoituspäätökset
  • tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissokho p. 0295 33 5075
  • tiedeasiantuntija Riitta Launonen 0295 33 5059
  • tiedeasiantuntija Helena Vänskä 0295 33 5036

Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 444 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Viimeksi muokattu 5.6.2018
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »