SV EN

Suomen Akatemia valitsi hakemukset lippulaivaohjelman jatkoon

10.1.2018

Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelman hakemuksista kahdeksan vahvinta ehdotusta jatkokäsittelyyn.  Valinta tehtiin hakemuksista annettujen asiantuntijalausuntojen pohjalta. Kolmessa  jatkoon valitussa hakemuksessa rahoituksen hakijana oli yksi yliopisto ja viidessä useampi kuin yksi yliopisto tai tutkimuslaitos. Hakemukset käsitellään seuraavaksi kahdessa kansainvälisessä asiantuntijapaneelissa, joista toinen arvioi hakemusten tieteellistä tasoa ja toinen tutkimuksen vaikuttavuutta.

Suomen Akatemian lippulaivajaosto päätti jatkoon menevistä hakemuksista kokouksessaan 10.1.2018. Lippulaivaohjelman ensimmäisessä haussa 15 hakemuksessa haettiin rahoitusta yhteensä 168 miljoonaa euroa ja Akatemia on varannut ohjelman rahoittamiseen 25 miljoonaa euroa.

”Hakuun tuli ilahduttavan monipuolisesti hakemuksia useilta eri tieteenaloilta ja ne olivat hyvätasoisia, mikä osoittaa, että Suomessa on vahvaa osaamista hyvin monella eri alalla. Osassa hakemuksia vahva tiede nousi päällimmäiseksi, ja toisissa taas tutkimuksen vaikuttavuus. Osaamiskeskittymän ideassa molempien osa-alueiden pitäisi olla korkealla tasolla ja tason kehittyminen suunnitelman mukaan osoitettavissa”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Heikki Ruskoaho sanoo.

Jatkokäsittelyyn valittiin hakemukset, joiden tieteellinen laatu ja suunnitelmat sen kehittämiselle olivat erinomaisella tasolla ja joissa yhdistyy samalla hyvää taloudellista kasvua tukeva tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. ”Jatkoon päässeissä hakemuksissa oli lisäksi selkeästi osoitettu isäntäorganisaation sitoutuminen osaamiskeskittymään, vahva ja innovatiivinen suunnitelma rahoituskauden tavoitteiden saavuttamiseksi, keskittymien tuoma lisäarvo sekä niiden rakentuminen vahvojen verkostojen ympärille”, tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala Suomen Akatemiasta sanoo.

Tässä vaiheessa karsiutuneiden hakemusten kehittämiskohteeksi nousi asiantuntija-arvioinneissa  erityisesti tutkimuksen vaikuttavuutta  edistävien toimien konkreettisuus ja selkeys. Tässä yhteydessä esille nousseiden eettisten kysymysten käsittely olisi voinut olla paremmin kuvattu.

Asiantuntijat jäivät myös kaipaamaan selkeämpiä kuvauksia osaamiskeskittymän tuomasta lisäarvosta sekä sen yhteisestä tulevaisuuden visiosta. Joissakin hakemuksissa osaamiskeskittymän idea ja tavoitteet oli puutteellisesti kuvattu. Osaamiskeskittymä on enemmän kuin yksittäinen tutkimushanke, mutta kuitenkin tarkkaan fokusoitu kokonaisuus. Jaosto jäi kaipaamaan enemmän rohkeita avauksia ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia ehdotuksia.

Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelmahaussa jatkokäsittelyyn seuraavat hakemukset:

  • Competence Center for the materials Bioeconomy: A Flagship for our Sustainable Future (Aalto-yliopisto, VTT)
  • Finnish Center for Artificial Intelligence (Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto)
  • Flagship of Photonics Research and Innovation (Tampereen teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto, VTT, Itä-Suomen yliopisto)
  • Finnish Testbed for Precision Cancer Medicine (Helsingin yliopisto)
  • Inequalities, Interventions, and New Welfare State (Turun yliopisto)
  • Institute for Atmospheric and Earth System Research Flagship (Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto)
  • Growing welfare by sustainable forest bioeconomy (Luonnonvarakeskus, Itä-Suomen yliopisto, Ilmatieteen laitos)
  • 6G-Enabled Wireless Smart Society & Ecosystem (Oulun yliopisto)

Arviointipaneelit haastattelevat hakijat 28.2.–2.3.2018. Lippulaivaohjelman jaoston tavoitteena on myöntää rahoitusta 2–4 hakemukselle. Lippulaivaohjelman jaosto päättää rahoitettavista lippulaivoista 18.4.2018. Ohjelman seuraava haku aukeaa toukokuussa 2018 ja haku sulkeutuu 20.6.2018.

Suomen Akatemia järjestää keskustelutilaisuuden ensimmäisen haun kokemuksista 26.4.2018 Suomen Akatemiassa. Samassa yhteydessä pidetään toisen lippulaivahaun infotilaisuus.

Suomen Akatemian lippulaivaohjelma

Lippulaivaohjelman tavoitteena on vahvistaa korkeatasoisen tutkimuksen ja vaikuttavuuden osaamiskeskittymiä niiden laadun ja vaikuttavuuden nostamiseksi entistä korkeammalle tasolle. Lippulaivassa yhdistyvät korkeatasoinen tutkimus, taloudellista kasvua tukeva ja/tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus, vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa, muuntautumiskyky sekä isäntäorganisaation tai isäntäorganisaatioiden vahva sitoutuminen. Lippulaiva on laadukkaasti, joustavasti ja vaikuttavasti toimiva osaamiskeskittymä, jossa on samanaikaisesti meneillään useita eri hankkeita ja muita toimintoja. Toimintakauden aikana lippulaivat kehittyvät merkittävästi ja pystyvät samalla muuntautumaan omaa toimintaansa systemaattisesti uudistaen ja laajentaen.

http://www.aka.fi/fi/tiedepoliittinen-toiminta/lippulaivaohjelma/

Lippulaivaohjelman jaoston kokoonpano http://www.aka.fi/fi/akatemia/jaostot/

Lisätietoja

Lisätietoja:

  • Suomen Akatemian hallituksen pj., lippulaivajaoston pj. Heikki Ruskoaho, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi, p. 050 448 0772
  • tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala, Suomen Akatemia, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p. 029 533 5002
  • johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, Suomen Akatemia, etunimi.sukunimi(at)aka.fi,

p. 029 533 5015

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen(at)aka.fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 436 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Viimeksi muokattu 11.1.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJASELOSTEET »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »