EN

Tieteen akateemikko Alfred W. Crosby kuollut

16.3.2018

Suomen Akatemian ulkomainen tieteen akateemikko, professori Alfred W. Crosby (1931–2018) on kuollut. Yhdysvaltalainen Alfred Crosby oli kuolleessaan 87-vuotias. Hän teki tieteellisen uransa erityisesti ympäristö- ja globaalihistorian alalla useissa amerikkalaisissa yliopistoissa. Hän jäi eläkkeelle University of Texas at Austin -yliopistosta vuonna 1999.  Hän opetti myös Helsingin yliopistossa kaksi lukuvuotta. Suomen Akatemian ulkomaiseksi akateemikoksi Crosby nimitettiin vuonna 1995.

Alfred W. Crosby teki uraauurtavaa tutkimusta ihmiskunnan historiallisten vaiheiden selittämisessä ja ymmärtämisessä. Häntä pidetään yhtenä modernin ympäristöhistorian perustajista. Crosby yhdisti työssään historian, maantieteen, biologian ja lääketieteen tutkimustuloksia pohtiessaan esimerkiksi sitä, miksi eurooppalaisten maahanmuuttajien oli suhteellisen helppoa asuttaa Pohjois-Amerikka, Australia ja Etelä-Amerikan eteläosat. Samalla hän oli kiinnostunut valottamaan sitä, miksi jotkut varhaiset kulttuurit hävisivät eivätkä kyenneet jatkamaan menestyksekkäästi. Yksi kiinnostuksen kohde tässä olivat epidemioiden vaikutukset. Näitä ilmiöitä ja niiden taustoja hän avasi muun muassa klassikoiksi nousseissa kirjoissaan The Columbian Exchange: Biological and Cultural Consequences of 1492 (1972), Ecological Imperialism: The Biological Expansion of Europe, 900-1900 (1986) ja America’s Forgotten Pandemic: The Influenza of 1918 (1976/1989).

Monipuolisen Crosbyn yksi kiinnostuksen kohde tutkijana oli myös tieteen ja teknologian historia. Tästä aihealueesta hän kirjoitti useita teoksia, mm.  The Measure of Reality: Quantification and Western Society, 1250-1600Throwing Fire: Projectile Technology Through History; ja Children of the Sun: A History of Humanity’s Unappeasable Appetite for Energy. Omien sanojensa mukaan työ historioitsijana teki hänestä myös tulevaisuuden tutkijan, ja häntä kiinnosti elämänsä loppuun asti se, miten voisimme tehdä huomisesta paremman.

Tasavallan presidentti myöntää Suomen Akatemian esityksestä tieteen akateemikon arvonimen erittäin ansioituneelle kotimaiselle tai ulkomaiselle tieteenharjoittajalle. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kuudellatoista kotimaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten akateemikon arvonimen haltijoiden määrää ei ole rajoitettu.

http://www.aka.fi/fi/akatemia/tutkimuksen-tekijoita/tieteen-akateemikot/ 

  • Lisätietoa akateemikko Alfred Crosbyn työstä ja tutkimuksesta:
    Yhdysvaltain historian professori Mikko Saikku
    etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi
    Helsingin yliopisto

 

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen(at)aka.fi

 

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 444 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeksi muokattu 16.3.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJASELOSTEET »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »