SV EN

Suomen Akatemian syyskuun hakuilmoitus julkaistu

12.6.2019

Suomen Akatemian syyskuun 2019 hakuilmoitus on julkaistu Akatemian verkkosivulla suomeksi ja englanniksi.  Ruotsinkieliset hakuilmoitukset julkaistaan 10.6. alkavalla viikolla. Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin 3.9.–25.9.2019. Haku päättyy 25.9.2019klo 16.15. Tänä vuonna on haettavana perinteisesti syyskuussa haettavat rahoitusmuotojen eli akatemiatutkijan ja tutkijatohtorin tehtävät sekä akatemiahankkeiden rahoituksen lisäksi myös akatemiaprofessorin tehtävän aiehaku. Lisäksi avataan rahoitushaut kliinisen tutkijan tehtävään ja tutkijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen.

Syksyn 2019 haussa Akatemia kohdentaa saadun lisärahoituksen avulla 25 miljoonaa euroa nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämiseen. Tämä rahoitus on osa akatemiahankkeiden rahoitusta.

Suomen Akatemian hakuilmoitukset entistä räätälöidympiä

Akatemia on uudistanut hakupalvelujaan huhtikuun haussa 2019. Hakuilmoitukset julkaistaan hakumuodoittain verkkosivuilla. Lisätietoja uudistuksista voi lukea huhtikuun haun tiedotteesta.

Valmistelemme hakijaa helpottavia muutoksia verkkoasioinnissa (SARA) kesän aikana. Tutkimussuunnitelmaan tulee aiempaa enemmän tilaa tutkimuksen kuvaamiseen. Päivitämme tietoja muutoksista osoitteessa www.aka.fi/uuttahaussa.  

Akatemia on sitoutunut avoimen tieteen periaatteiden ja käytäntöjen edistämiseen tieteen laadun, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja vastuullisen tieteen edistämiseksi. Akatemia edellyttää tutkimushankkeissaan sitoutumista avoimeen tieteelliseen julkaisemiseen ja kehottaa rahoittamiaan tutkijoita avaamaan tutkimusaineistonsa oman tieteenalansa kannalta tärkeässä arkistossa.

Hakijoiden tueksi järjestetään aiempien vuosien tapaan Ask & Apply -kiertue yhdessä yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Kiertueaikataulu ja tarkemmat kohdetiedot täydentyvät elokuun alkuun mennessä.

Syyskuussa 2019 haettavana oleva rahoitus:

Lisäksi haettavana on:

Lisätietoja

Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2019 rahoitamme tutkimusta 458 miljoonalla eurolla. Osa rahoituksesta tulee veikkausvoittovaroista. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Viimeksi muokattu 12.6.2019
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »