Tiedefoorumi 2018: Tiede ja tutkimus tulevaisuutta rakentamassa

Tiede ja tutkimus tulevaisuutta rakentamassa − Tiedefoorumi 2018

Vuoden 2018 Tiedefoorumi järjestettiin 9.5.2018. Tämänkertaisen tapahtuman teemana oli tulevaisuuden osaaminen, tiede ja tutkimus osana elinikäistä oppimista sekä tiedekasvatus.

Haimme näkökulmia siihen, miten tiede ja tutkimus rakentavat yhteistä tulevaisuuttamme, miten uusi tieto välittyy vuorovaikutuksessa osaamiseksi, meidän ja tulevien sukupolvien voimavaraksi.

Tiedefoorumin 2018 järjestävät yhteistyössä Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus.

Alla videokooste tapahtumasta (soittolista sisältää 15 klippiä).

Tiedefoorumi − Puhe on tieteestä

Tiedefoorumi on Suomen Akatemian ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhdessä järjestämä seminaari, jossa keskustellaan tieteen ja tiedepolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä, tutkimuksen edellytyksistä ja tulevaisuudesta.

Joka toinen vuosi tapahtuman yhteydessä jaetaan Suomen tiedepalkinto. Palkinto on merkittävä tunnustus tieteellisestä työstä, joka annetaan Suomessa työskentelevälle tutkijalle tai tutkijaryhmälle. Vuonna 2017 Suomen tiedepalkinto myönnettiin professori Christina Salmivallille. Seuraavan kerran palkinto jaetaan vuonna 2019.

Lisätietoja

Viimeksi muokattu 14.5.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »