SV EN

Akatemiaprofessorin tehtävä, aiehaku, kaikki tutkimusalat

3.9.2019
25.9.2019 klo 16:15 Suomen aikaa
1.9.2021-31.8.2026
Tulossa hakuun
  • Palkkausmääräraha viisivuotiskaudelle yhteensä 789 973 euroa/akatemiaprofessori, joka vastaa 9 000 euron kuukausipalkkaa. Tehtävään valitun on mahdollista hakea tutkimuskulurahoitusta myöhemmin erillisellä hakemuksella.

Akatemiaprofessorin tehtävään voidaan valita henkilö, joka on osoittautunut eteväksi tutkijaksi ja jonka voidaan katsoa vaikuttavan merkittävästi tutkimuksen edistymiseen sekä akatemiaprofessuurikauden aikana että sen jälkeen.

Tehtävä on tarkoitettu huippututkijalle määräaikaiseen täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja siihen liittyvään toimintaan. Akatemiaprofessori toteuttaa tutkimussuunnitelmaansa, johtaa tutkimusryhmänsä työtä ja antaa ohjausta nuorille tieteenharjoittajille.

Akatemiaprofessorin tehtävän haku on kaksivaiheinen. Aiehakemukset arvioidaan syyshaun 2019 paneeleissa ja arviointilausuntojen perusteella Akatemian yleisjaosto päättää varsinaiseen hakuun valittavat hakijat. Varsinainen haku toteutetaan keväällä 2020.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA), tutustu huolellisesti sekä alla olevaan hakuilmoitukseen että Lue myös -osion sisältöön ja erityisesti rahoitusehtoihin. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta. Voit tulostaa tai tallentaa sen pdf:nä alla olevasta napista.



Tulosta tai tallenna hakuilmoitus
Viimeksi muokattu 27.5.2019
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »