SV EN

Ansioluettelo

Akatemian ansioluettelo-ohjetta on kevennetty vastaamaan kansainvälisten hakujen käytäntöjä syyskuun hausta 2018 alkaen.

Ansioluettelo voi olla pituudeltaan enintään kaksi sivua.

1. Henkilötiedot

  • sukunimi, aikaisemmat sukunimet, etunimet
  • tutkijatunniste, jos sellainen on (esimerkiksi ORCID, Research ID)
  • syntymävuosi
  • kansalaisuus
  • verkkosivun osoite (URL)

2. Suoritetut tutkinnot ja oppiarvot

  • tutkintotodistuksen päiväys, tutkinto, yliopisto, maa; ilmoita viimeisin ensin
  • todistuksen päiväys, dosentin arvo (title of docent), tieteenala, yliopisto

3. Nykyinen työtehtävä

  • työsuhteen alkamis- ja päättymispäivämäärä, työtehtävä, työnantaja ja toimipaikka; ilmoita mahdollinen osa-aikaisuus
  • sivutoimet ja muut tutkimuksen kannalta keskeiset tehtävät ja sidonnaisuudet

4. Aiempi työkokemus

  • aiempien työsuhteiden tai apurahakausien alkamis- ja päättymispäivämäärät, viimeisin ensin; ilmoita työtehtävä, työnantaja ja toimipaikka tai rahoittaja, mahdollinen osa-aikaisuus
  • aiemmat sivutoimet ja muut tutkimukset kannalta keskeiset tehtävät ja sidonnaisuudet

5. Tauot työuralla

  • esimerkiksi perhevapaat, varusmies- tai siviilipalvelusaika, muu toimivapaa tai muu mahdollinen syy; ilmoita päivämäärät ja tauon pituus kuukausina
  • Näiden tietojen ilmoittaminen on vapaaehtoista, mutta se saattaa vaikuttaa positiivisesti hakemuksen arviointiin ja tutkijan hakukelpoisuuteen, kun haussa esimerkiksi edellytetään tiettyä tutkijanuravaihetta.

6. Henkilökohtainen tutkimusrahoitus ja apurahat

  • rahoitusaika, rahoituksen tyyppi, rahoituksen myöntäjä ja määrä
  • rooli tutkimusryhmän rahoitushakemuksen laatimisessa (vastuullisen johtajan nimi)

7. Tutkimustyön ohjaus- ja johtamiskokemus

  • post doc -vaiheen tutkijoiden ohjaaminen (rooli vastuullisena tai avustavana ohjaajana, joko ohjattavien lukumäärä tai henkilöiden nimet ja valmistumisvuodet)
  • perustutkinto-opiskelijoiden ja jatkokoulutettavien virallisesti nimettynä ohjaajana toimiminen (rooli vastuullisena tai avustavana ohjaajana, joko ohjattavien lukumäärä tai henkilöiden nimet ja valmistumisvuodet tai arvio valmistumisajankohdasta)
  • tutkimustyön johtaminen

8. Opetuskokemus

  • ajanjakso, opetustehtävä, aihe, yliopisto/instituutti, maa

9. Tieteellisten kokousten järjestäminen

  • ajanjakso, tapahtuma, oma tehtävä, osallistujien lukumäärä

10. Patentit, keksinnöt sekä palkinnot ja huomionosoitukset

  • patentit ja keksinnöt
  • tieteellisistä, taiteellisista tai tutkimuksellista ansioista tai akateemisen uran perusteella myönnetyt palkinnot ja huomionosoitukset

11. Merkittävimmät muut tieteelliset tai akateemiset ansiot

  • ajanjakso (vuosi), tehtävä, organisaatio/maa
  • esimerkiksi
    • väitöskirjan esitarkastajana tai vastaväittäjänä toimiminen, ulkomaisten väitöskirjalautakuntien jäsenyydet, tieteellisen tai taiteellisen pätevyyden arviointi
    • osallistuminen kansainväliseen rahoitushakemusten vertaisarviointiin asiantuntijana, jäsenyys muussa kansallisessa tai kansainvälisessä asiantuntija-, arviointi- tai ohjausryhmässä, vertaisarviointitehtävät tieteellisissä julkaisusarjoissa
    • tehtävät korkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden hallinnossa tai työryhmissä, korkeakouluyhteisölliset tehtävät
    • merkittävät roolit kansainvälisissä tutkimushankkeissa tai tutkimuksen infrastruktuurihankkeissa
    • merkittävät kansainväliset kutsuluennot
    • merkittävimmät taiteelliset ansiot
    • avoimeen tieteeseen liittyvät toimet: ansiot tutkimus- ja tietoaineistojen tuottamisessa ja jakamisessa
    • muut asiantuntijatehtävät

12. Tieteellisten yhteisöjen jäsenyydet ja niiden luottamustehtävät

  • ajanjakso (vuosi), tehtävä, organisaatio, maa
  • esimerkiksi
    • jäsenyys tai toimittajan tehtävät tieteellisten julkaisusarjojen ja aikakauslehtien toimituskunnissa

13. Linkki täydelliseen ansioluetteloon (jos tarpeellista)

Viimeksi muokattu 15.8.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJASELOSTEET »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »