SV EN

Suorituspaikan ohjeet

Millä ehdoilla rahoitus myönnetään?

Suomen Akatemian rahoituksessa sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja Akatemian rahoituksen käytön yleisiä ehtoja.

Akatemia rahoittaa tutkimushankkeita vain silloin, kun tutkimuksen suorituspaikka sitoutuu turvaamaan tutkijalle tutkimuksen perusedellytykset.

Rahoitus osoitetaan tutkijan taustaorganisaatiolle. Avustuksen saajana oleva taustaorganisaatio voi rahoittaa saamallaan rahoituksella vain päätöksessä mainitun vastuullisen johtajan tutkimusta. Tutkimusmäärärahalla palkattavat henkilöt tulee ottaa palvelussuhteeseen suorituspaikkaan tai rahoituksen saaneeseen organisaatioon.

Rahoitusmuodossa Kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus apuraha ulkomailla työskentelyyn voidaan osoittaa myös suoraan tutkijalle.

Akatemian yleiset rahoitusehdot ovat samat riippumatta siitä, onko kysymyksessä valtion organisaatio vai valtionavustuksen saaja.

Valtionavustuksesta on kyse silloin, kun rahoituksen saajana on muu kuin valtion organisaatio (esimerkiksi yliopisto tai muu itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, kunta, kuntayhtymä, yhdistys, yritys, säätiö, ulkomainen organisaatio tai yksityinen henkilö). Organisaatio, jolle rahoitus osoitetaan tutkijan sijasta, on valtionavustuslain mukainen valtionavustuksen saaja siihen liittyvine velvoitteineen.

Rahoituksen käyttämisen ja raportoinnin yksityiskohtaiset, vuosittain tarkistettavat ehdot ja ohjeet ovat verkkosivuillamme kohdassa Rahoituksen käyttö.

Akatemia rahoittaa tutkimusorganisaatioita

Tutkimusorganisaatiolla tarkoitetaan sellaista yhteisöä, jonka päätavoitteena on harjoittaa riippumatonta perustutkimusta, teollista tutkimusta tai kokeellista kehittämistä tai levittää tällaisen toiminnan tuloksia laajasti koulutuksen, julkaisujen tai tiedonsiirron kautta. Tutkimusorganisaatioita ovat esimerkiksi korkeakoulut tai tutkimuslaitokset ja niiden rahoituksessa sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja Akatemian rahoituksen käytön yleisiä ehtoja.

Rahoitus muille kuin tutkimusorganisaatioille

Muiden kuin tutkimusorganisaatioiden ensisijainen tavoite liittyy muuhun kuin riippumattomaan tutkimukseen tai tutkimustulosten levittämiseen. Akatemia ei rahoita taloudellista toimintaa. Taloudellisena toimintana pidetään tavaroiden ja palveluiden tarjoamista markkinoilla.

Jos rahoitusta haetaan muulle kuin tutkimusorganisaatiolle, hakijan tulee ottaa yhteyttä Akatemiaan ennen hakemuksen jättämistä.

Yritys yhteistyökumppanina Akatemian rahoittamassa hankkeessa

Jos Akatemian rahoittamassa hankkeessa tehdään yhteistyötä yrityksen kanssa, joka ei saa Akatemian rahoitusta, noudatetaan erityisiä yritysyhteistyötä koskevia ehtoja. Nämä ehdot, joilla estetään epäsuora valtiontuki yrityksille, on kuvattu Akatemian rahoituksen käytön yleiset ehdot -asiakirjassa (kohta 10.1.)

Ennen hankkeen aloittamista yrityksen kanssa on sovittava kirjallisesti hankkeen kustannusten, riskien ja tulosten jakautumisesta, tulosten levittämisestä ja immateriaalioikeuksien käytöstä.

Mitä ovat yhteisrahoitteisuus, kokonaiskustannusmalli ja lisäkustannusmalli?

Akatemian tutkimusrahoitus on luonteeltaan yhteisrahoitteista toimintaa, jossa rahoitettavan hankkeen kustannuksista vastaa yleensä vähintään kaksi osapuolta. Akatemialta rahoitusta haettaessa yliopistot, tutkimuslaitokset ja muut tutkimusorganisaatiot sitoutuvat yhteisrahoitteiseen toimintaan omalla rahoitusosuudellaan.

Kokonaiskustannusmallin mukaisissa hauissa Akatemian rahoituksella voidaan kattaa sekä hankkeen välittömiä kustannuksia (esimerkiksi välittömät palkat) että välillisiä kustannuksia (esimerkiksi toimitilakustannukset). Välittömiä ja välillisiä kustannuksia katetaan samalla prosenttiosuudella.

Hakija esittää hakemuksessaan kokonaiskustannusmallin mukaisen rahoitussuunnitelman, johon sisältyy Akatemialta haettava rahoitus. Hakemus tulee täyttää verkkoasioinnissa siten, että Akatemian rahoitusosuus on enintään
hakuilmoituksessa mainittu osuus kokonaiskustannuksista. Niissä hauissa, joiden kustannuslaskentaan sovelletaan kokonaiskustannusmallia, Akatemian rahoitusosuus on yleensä enintään 70 prosenttia. Joissakin rahoitusmuodoissa, kuten yliopistojen profilointirahoitus ja strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmat, Akatemian rahoitusosuus on poikkeuksellisesti 100 prosenttia (niin kutsuttu täysimääräinen kokonaiskustannusmalli).

Hakijan on ennen hakemuksen jättämistä sovittava suorituspaikan rahoitusosuudesta oman organisaationsa hallinnon kanssa. Koska kokonaiskustannuksiin ei tule sisällyttää mitään sellaisia kuluja, jotka eivät kulje suorituspaikan kirjanpidon kautta, hakijan vastuulla on tarkistaa omasta organisaatiostaan, soveltuuko omaksi rahoitusosuudeksi suunniteltu rahoitus tähän tarkoitukseen. Haku- ja päätösvaiheen kokonaiskustannuksia laskettaessa Akatemia ottaa huomioon vain rahoituksen, joka on jo vahvistettu esimerkiksi rahoituksen myöntäjän päätöksellä.

Rahoituksen enimmäisosuutta sovelletaan yhtäältä haku- ja päätösvaiheen arvioituja kokonaiskustannuksia laskettaessa ja toisaalta hankkeen kuluessa (maksatusmenettely) toteutuneita kokonaiskustannuksia laskettaessa. Rahoitusosuutta sovelletaan yhtäläisesti hankkeen kaikkiin kustannuksiin eli sekä välittömiin että välillisiin kustannuksiin, myös yleiskustannusosuuteen.

Katso ohjeet verkkosivuiltamme kohdista Kokonaiskustannusmalli ja Kokonaiskustannusmallin periaatteet ja määritelmät.

Kokonaiskustannusmalli otettiin käyttöön valtionvarainministeriön esityksestä vuonna 2009. Ennen kokonaiskustannusmallia Akatemia korvasi yleiskustannuksia ns. lisäkustannusmallilla. Tätä mallia sovelletaan yhä akatemiatutkijoiden ja akatemiaprofessoreiden palkkauksessa. Lisäkustannusmallin mukaisissa hakemuksissa järjestelmä laskee yleiskustannuksiksi muiden kustannusten lisäksi 14,29 prosenttia, jolloin päätökseen sisältyy 12,5 prosentin yleiskustannusosuus.

Suorituspaikka sitoutuu rahoitukseen jo hakuvaiheessa

Akatemia rahoittaa tutkimusta vain silloin, kun hakemukseen sisältyy tutkimuksen suorituspaikan sitoumus, josta hakijan tulee sopia suorituspaikan edustajan kanssa etukäteen. Katso lisätietoja verkkosivuiltamme kohdasta Suorituspaikan sitoumus.

Kokonaiskustannusmallia noudattavissa hauissa hakijan täytyy ennen hakemuksen jättämistä selvittää suorituspaikan rahoitusosuus ja laskennalliset kertoimet sekä alv-käytäntö omasta organisaatiostaan ja sopia niistä suorituspaikan sitoumuksen antajan kanssa. Ilmoitetut kertoimet jäävät voimaan koko rahoituskauden ajaksi.

Jos muita rahoittajia ei ole, suorituspaikan osuus kokonaiskustannusmallin mukaisen hankkeen kulujen rahoittamisesta on vähintään 30 prosenttia. Jos muita rahoittajia on, näidenkin rahoittajien osuuksien tulee kulkea suorituspaikan kirjanpidon kautta.

Suorituspaikan toimivaltainen henkilö antaa hakemukselle suorituspaikan puolesta Akatemian verkkoasioinnissa sitoumuksen, jolla suorituspaikka sitoutuu esimerkiksi

  • turvaamaan hankkeen perusedellytykset, jotka ovat samat kuin laitoksen muilla tutkijoilla eli työskentely- ja laboratoriotilat, laitteet (mukaan lukien tietotekniset laitteet) sekä tietoliikenne-, puhelin-, posti-, kopiointi- ja kirjastopalvelujen käyttömahdollisuus
  • rahoittamaan kokonaiskustannusmallin mukaista hanketta rahoitussuunnitelmassa esitetyllä osuudella.

Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävän hakijoilla suorituspaikan sitoumus koskee edellä mainitun lisäksi tutkijan työajan käyttöä muihin kuin tutkimustehtäviin sekä palkkausta ja muita tutkijan toimintaedellytyksiä.

Tutkimusaineistojen säilyttämisen ja avaamisen kulujen katsotaan myös kuuluvan tutkimushankkeen suorituspaikan yleiskustannuksiin.

Hakuvaiheessa suorituspaikan on tarkistettava

  • kokonaiskustannusmallin mukaisista hankkeista, että hakulomakkeella ilmoitetut suorituspaikan kertoimet (yleiskustannusosuus, henkilösivukustannusosuus ja tehollinen työaika) on merkitty oikein
  • että arvonlisäverokäytäntö on ilmoitettu hakulomakkeella oikein
  • että sen Y-tunnus on merkitty oikein.

Akatemian rahoituksen edellytyksenä on, että sekä hakija että suorituspaikka sitoutuvat noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita, esimerkiksi Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Jos Akatemian rahoitusta saaneen hankkeen vastuullisen johtajan tai tutkijan toimista on tehty tutkinta hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta, suorituspaikka sitoutuu toimittamaan tutkinnan loppuraportin Akatemian kirjaamoon.

Jos kysymyksessä on valtiontalouden ulkopuolelle myönnettävä valtionapu (esimerkiksi yliopistoihin myönnettävä rahoitus), tutkimuksen suorituspaikka sitoutuu toimimaan hakijan puolesta valtionavustuksen saajana siihen liittyvine velvoitteineen.

 

Viimeksi muokattu 26.6.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJASELOSTEET »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »