SV EN

Akatemiahankkeet

Akatemiahankkeen hakija hakee rahoitusta tutkimusryhmän palkkaamiseen.

Akatemiahankkeilla edistetään tutkimuksen laatua, tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta, tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta. Tavoitteena on kansainvälisesti korkeatasoinen tieteellinen tutkimus, mahdolliset tieteelliset läpimurrot ja tutkimusyhteistyö parhaiden kansainvälisten ryhmien kanssa.

Rahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti ryhmille, jotka koostuvat jo väitelleistä tutkijoista. Akatemia rohkaisee tutkijoita tutkimustyötä tukevaan kansainväliseen liikkuvuuteen esimerkiksi siten, että hankkeeseen palkattu tutkija työskentelee määräajan ulkomailla. Tutkimushankkeeseen voidaan myös palkata ulkomainen tutkija, joka jo työskentelee Suomessa tai joka tulee työskentelemään suomalaiseen tiedeyhteisöön.

Akatemiahankkeen johtajan (tutkimushankkeen vastuullisen johtajan) tulee olla professorin tai dosentin tasoinen tutkija.

Akatemiahankkeiden rahoituskausi alkaa yleensä syyskuun alussa, ja se mitoitetaan yleensä nelivuotiseksi.

Lisätietoja antavat hakuilmoituksessa mainitut lisätietojen antajat. Kyselyn voi lähettää myös Kysymykset ja palaute -toiminnolla.

Hakuaika on syyskuussa ja tarkemmat ohjeet voit tarkistaa viimeisimmästä syyskuun hakuilmoituksesta

Viimeksi muokattu 23.2.2018
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »