Raine Mäntysalo: Yhteiskehittelyllä kiinni seudullisen strategisuuden ilkeään ongelmaan

Bemine-hankkeen johtaja Raine Mäntysalo

BEMINE-hankkeen konsortion johtaja Raine Mäntysalo on strategisen kaupunkisuunnittelun professori Aalto-yliopistossa. Mäntysalo vastaa hankkeen strategisesta suunnitteluyhteistyöstä.

Yhdyskuntasuunnittelu-lehden uusin numero (3/2018) on BEMINE-hankkeen teemanumero, joka kokoaa hankkeen tutkimustuotoksia kahden tieteellisen artikkelin ja kolmen katsauksen muodossa. Molemmat artikkelit ja yksi katsauksista raportoivat tutkimuksesta ja kehitystyöstä, jossa on hyödynnetty yhteiskehittelyä käytännön toimijoiden kanssa. Tällaista tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua STN-ohjelma pyrkii edistämään.

Vesa Kannisen kanssa laatimassani artikkelissa kerrotaan hallinnollisesta toimintamallista yhteiskehittelyn kohteena. Olemme kehitelleet toimintamallia seudullisen strategisuuden edistämiseksi suunnittelun sektori- ja hallintorajat ylittävänä yhteistyönä. Kytkemme mallimme meneillään olevaan maakuntahallinnon reformiin sekä uudistettavaan maankäyttö- ja rakennuslakiin ja juuri voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja ja maanteistä. Toimintamallillamme ehdotamme, että seudullinen strategiatyö ja siihen liittyvä valtion, maakunnan ja kuntien välinen sopimusmenettely etenisivät jatkuvassa dialogissa lainuudistuksissa lakisääteisiksi tulevien seudullisen strategisen suunnittelun ja liikennejärjestelmäsuunnittelun rinnalla.

Yhteiskehittelevää tutkimusotettamme voisi luonnehtia konstruktiiviseksi. Sille on ominaista keskittyminen johonkin tosielämän ongelmaan tarkoituksena tuottaa jokin innovatiivinen konstruktio, jolla pyritään tämän ongelman ratkaisuun. Tämän konstruktion käytäntöön sovellettavuutta edelleen testataan jollain tavoin, mikä merkitsee tutkijoiden ja käytännön toimijoiden hyvin läheistä tiimimäistä yhteistyötä. Lisäksi edellytetään tutkimuksen vankkaa kytkentää olemassa olevaan teoreettiseen tietämykseen sekä käytännön testauksessa saatujen löytöjen reflektoimista takaisin teoriaan. (Lukka, 2000) Tosielämän ongelma, johon tartuimme, on monitahoiset organisatoriset ja institutionaaliset vaikeudet seututasoisen strategisen ja eri toimijoita integroivan otteen tavoittamisessa käytännön suunnittelutyössä. Innovatiivista konstruktiota edustaa meneillään oleviin hallinnollisiin ja lainsäädännöllisiin reformeihin kytkeytyvä toimintamallimme. Sen käytäntöön soveltuvuutta testasimme käytännön toimijoiden kanssa toteuttamissamme yhteiskehittelytyöpajoissa, joiden löydöksiä edelleen reflektoimme artikkelimme diskussiossa ja johtopäätöksissä. Toimintamallimme ei millään muotoa ollut valmis ehdotus vaan ennemminkin puheenvuoro, jolla pyrimme vaikuttamaan käynnissä oleviin reformeihin nostamalla tiettyjä näkökohtia ja ideoita keskusteluun.

Ryhmä katselemassa samaa tietokoneen näyttöä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aidosti yhteiskehittelevässä tutkimuksessa luovutaan ajatuksesta tutkijan ja hänen tutkimansa ilmiön erillisyydestä. Päinvastoin ajatellaan, että ollaan tekemisissä sellaisten ilmiöiden kanssa, jotka eivät voi paljastua tutkijalle ilman hänen omaa väliintuloaan itse ilmiöiden tapahtumiseen. Luonnollisesti tarkasteltava ilmiö muuttuu samalla. Tutkija ei siis voi olettaa etukäteen tietävänsä, mikä on se ongelma, josta käytännön toimijoilla puuttuu tietoa. Ymmärrys tutkittavasta ja käytännön ratkaisua vaativasta ongelmasta muodostuu puolin ja toisin itse yhteiskehittelyprosessissa.

Ilmiöt, jotka suorastaan edellyttävät tutkijan väliintuloa, ovat sosiaalis-institutionaalisten käytäntöjen ’ilkeät ongelmat’ (ks. Rittel & Webber, 1973). Niille on tyypillistä vaikeudet erottaa syitä seurauksista sekä kykenemättömyys saavuttaa asetettuja tavoitteita ja vaikeudet tunnistaa tähän liittyviä syitä. Tutkijalle tällaiset käytännön ongelmat eivät voi aueta vain etäältä tarkastelemalla, vaan hänen on omalla väliintulollaan muutettava tämän käytännön sisäistä dynamiikkaa niihin kiinni pääsemiseksi. Tällainen ongelmien näkyväksi tekeminen on jo itsessään osa niiden ratkaisemista. Se ei onnistu ilman käytännön toimijoiden yhteistyötä tutkijan kanssa. Tutkijasta tulee näin tutkimaansa käytäntöyhteisöön osallistuva toimija, joka osallistuu yhteisiin pyrkimyksiin ratkaista käytännön toimintaa rasittavia ongelmia. Jos ajattelemme strategista seudullista suunnittelua tällaisena ongelmallisena sosiaalis-institutionaalisena käytäntönä (tai pikemminkin käytäntöjen kimppuna), on tutkijan siis yhteiskehittelevän tutkimusotteensa kautta osallistuttava tähän käytäntöön sen ongelmallisuuden ymmärtämiseksi - osallistumisellaan samalla vaikuttaen ongelmien käsittelyyn.

Viitteet

Lukka, K. (2000). The Key Issues of Applying the Constructive Approach to Field Research. Teoksessa Reponen, T. (toim.): Management Expertise in the New Millennium: In Commemoration of the 50th Anniversary of Turku School of Economics and Business Administration, Series A-1:2000, Publications of Turku School of Economics and Business Administration. Turku, 113-128.

Rittel, H. & Webber, M.W. (1973). Dilemmas in a general theory of planning. Policy Sciences 4(2): 155-169.

Teksti: Raine Mäntysalo
Kuvat: Raine Mäntysalo ja John Schnobrich/unsplash.com

STN-blogeissa strategisen tutkimuksen ohjelmissa työskentelevät tutkijat ja ohjelmajohtajat kirjoittavat ajankohtaisista tutkimusaiheistaan, tutkimustiedon hyödyntämisestä ja vuorovaikutuksesta sekä tutkimuksen tarjoamista ratkaisuista yhteiskunnan polttaviin kysymyksiin. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

Viimeksi muokattu 7.11.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJASELOSTEET »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »