21.1.2019

Myyrätutkija tietää, miltä pelko haisee

Jyväskylän yliopiston professorin Hannu Ylösen tie kansainvälisesti tunnetuksi myyrätutkijaksi on ollut sattumien summaa. Ensin Polin arkkitehtilinjan ovet eivät auenneet, ja sitä seuranneet filologian ja historian opinnot saivat jäädä, kun Saksasta tuli kutsukirje opiskelemaan biologiaa.

Lapsuusaikainen lintuharrastus kantoi Saksassa lintuekologian diplomityöhön asti mutta vaihtui sittemmin myyriin, joista Ylönen teki väitöskirjansa. Konneveden tutkimusasemalla Keski-Suomessa hän on työskennellyt sen perustamisesta 1980-luvun alusta lähtien, ja aseman johtajana hän on toiminut vuodesta 2005.

Suomen yliopistojen tutkimusasemaverkostoa Ylönen luonnehtii ainutlaatuiseksi. Itä-Suomen yliopisto ehti pari vuotta sitten lakkauttaa Ilomantsin Mekrijärven tutkimusasemansa, mutta jäljellä olevista kymmenestä asemasta ja niiden yhteistyöstä on hänen mukaansa pidettävä kiinni.

”Pitkän aikavälin seurantasarjat ovat korvaamattoman arvokkaita esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten havaitsemiseksi ja ymmärtämiseksi”, hän muistuttaa.

Myyrä ruohikossa

Myyrätoiletti paljastaa saaliseläimen stressin

Tärkein Hannu Ylösen tutkimuskohteista on metsämyyrä, jonka kanta muiden myyrälajien tapaan vaihtelee selvinä sykleinä. Myyräkanta kasvaa laajalla alueella tasaisesti 3–5 vuoden ajan, kunnes se yhtäkkiä romahtaa.

Koska lumikon ja kärpän ravinto koostuu lähes yksinomaan myyristä, myös niiden kannanvaihtelu seurailee myyrien määrää.

”Tutkimme peto–saalissuhdetta yksilön selviytymistaisteluna evoluution kilpajuoksussa, niitä käyttäytymisvasteita, joilla saaliseläin reagoi petoriskin kasvuun”, Ylönen luonnehtii.

Kaikilla petoeläimillä on vahva ominaishaju, jonka aiheuttavat muun muassa erilaiset rikkiyhdisteet. Hajua käytetään keskinäiseen kommunikointiin, kuten reviirin merkitsemiseen.

Ylösen ryhmä tutkii, miten myyrät reagoivat hajun kautta välittyvään saalistajan läsnäoloon.

”Selvitämme myyrien kognitiivisia kykyjä, sitä kuinka tarkkaan ne pystyvät lukemaan erilaisia hajusignaaleja. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, missä määrin myyrä osaa synnynnäisesti varoa lumikon hajua vai kehittyykö kyky kokemuksen perusteella.”

Miten myyrien stressiä ja pelkoa oikein mitataan? Kerätään kakkanäytteitä, Ylönen tiivistää.

Maastosta papanoita kerätään puhtailla loukuilla, ja laboratoriossa käytössä on muoviämpäristä ja teräsverkosta rakennettu myyrätoiletti.

”Verikoe ei toimi, koska myyrän stressitaso nousee pelkästään käsittelystä”, Ylönen perustelee. Eläimille pyritään heidän tutkimuksissaan ylipäänsä aiheuttamaan mahdollisimman vähän harmia.

Sattuma puuttui peliin

Suomen Akatemian rahoittaman nelivuotisen tutkimusprojektin yhtenä tarkoituksena oli tutkia ilmastonmuutoksen vaikutusta lumikkoon. Vuosituhantisen evoluution tuloksena lumikko vaihtaa valkoiseen talvikarvaan aina syksyllä valon määrän perusteella.

”Kun pysyvän lumipeitteen aika lyhenee, valkoinen lumikko on tummassa maastossa helppo saalis petolinnuille ja muille pedoille. Siksi se on ilmastonmuutoksen myötä vaarassa”, Ylönen painottaa.

Lumikkotutkimus jäi kuitenkin tekemättä yllättävästä syystä. Hakemuksen tekoaikaan vuonna 2015 myyrien ja pikkupetojen määrä oli pienimmillään, joten sen olisi pitänyt lähteä kasvamaan seuraavina vuosina.

”Jotain tapahtui myyräsyklille. Odotettu myyrähuippu jäi koko Etelä-Suomessa pois. Alueellisissa kannoissa oli pieni nousu mutta ei tarpeeksi, että myös lumikon määrä olisi lähtenyt kasvuun.”

Lumikoita oli yksinkertaisesti liian vähän tutkimusta varten. Esimerkiksi viime talven riistakameraseurannoissa Konneveden ja Jyväskylän välillä havaittiin yksi ainoa lumikko. Siksi tutkimus painottui saaliseläimiin eli myyriin.

”Mutta jälkeenpäin tarkasteltuna se oli onnenpotku”, Ylönen hehkuttaa.

Hannu Ylönen metsässä

Feromonit kertovat akuutista vaarasta

Myyrien vastetta pedon hajuun on tutkittu kauan. Ongelmana on kuitenkin kroonisen stressin kokeminen: silloin kun petoja on paljon, myös niiden hajua on joka puolella. Kun saaliseläimet tottuvat siihen, se ei enää toimi varoitusmerkkinä.

”Idea varoitusaineista tuli ensimmäisenä Marko Haapakoskelta”, Ylönen muistelee.

Kalatutkimuksissa on havaittu, että petokalan hampaista selvinnyt kala voi erittää ympärilleen feromoneihin perustuvaa pelon hajua, joka kertoo lajitovereille vaarasta. Myös myyrätutkimuksessa mukaan tuli nyt petoa säikähtäneen myyrän oma hajusignaali.

”Stabiiliin hajuun voi sopeutua. Sen sijaan hälytysferomonien kautta vaikuttava akuutti haju ilmoittaa, että nyt on tosi kyseessä.”

Kolmena viime kesänä tehdyt kokeet osoittavat, että lajitoverien pelon haju vaikuttaa olennaisesti myyrien käyttäytymiseen. Artikkeleista ensimmäinen on juuri hyväksytty korkeatasoiseen julkaisusarjaan, ja Ylönen povaa hälytysainetutkimuksesta tieteellistä läpimurtoa.

Kumpi stressaa enemmän, myyrä vai tutkija?

Tutkimuksen tieteelliset tulokset eivät kuitenkaan ole Suomen Akatemian rahoituksen ainoa anti. Stressiä kokevat näet myyrätutkijat siinä missä myyrätkin.

Kevättalvella 2015 Hannu Ylönen joutui ohitusleikkaukseen, ja hoitavat lääkärit kehottivat häntä välttämään stressiä. Jatkuva rahoituksen haku toimivan tutkimusryhmän pyörittämiseen tekee kuitenkin stressistä erottamattoman osan tutkijan arkea.

”Pari kuukautta leikkauksen jälkeen tuli tieto Akatemian neljän vuoden rahoituksesta. Se varmisti aktiivisen tutkimuksen urani loppuvaiheessa, mutta saattoi samalla pelastaa henkeni”, Ylönen kiittää.

Teksti: Anna Dannenberg
Kuvat: Anna Dannenberg ja Pond5.com

 

Viimeksi muokattu 25.1.2019

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi