Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma rahoittaa vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta

30.4.2024

Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmassa rahoitetaan tänä vuonna viisi kolmevuotista hanketta, joista kaksi on konsortioita eli hankekokonaisuuksia. Hakemuksia tuli 49. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 2,45 miljoonaa euroa haetusta 23,1 miljoonasta. Rahoitettavissa hankkeissa haetaan ratkaisuja fyysiseen aktiivisuuteen sekä liikuntaan ja urheiluun liittyviin yhteiskunnallisiin ja kansanterveydellisiin haasteisiin. Tutkimuksen kohteina ovat kilpaurheilijat ja kunto- ja arkiliikkujat, sikiökaudesta vanhuuteen. 

Tässä akatemiaohjelmassa avataan joka vuosi uusi rahoitushaku. Suomen Akatemia ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekevät yhteistyötä liikuntatutkimuksen rahoittamisessa ja toiminnan kehittämisessä eduskunnan asettamien liikuntapoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Tämä oli ohjelman ensimmäinen haku, ja se herätti laajaa kiinnostusta alan tutkijoissa.

Hakemuksia arvioineen kansainvälisen vertaisarviointipaneelin mukaan hakemusten tieteellinen taso oli hyvä. Paneeli kehui myös rahoitusmuodon tavoitteita ja sen mahdollistaman tutkimustyön tärkeyttä Suomelle. Vastaavia rahoitusmuotoja ei löydy monestakaan maasta.

Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman tavoitteena on edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Ohjelman tarkoitus on tuottaa uutta tietoa liikunnan edistämiseksi suuntaamalla tutkimusrahoitusta korkeatasoiseen ja innovatiiviseen tutkimukseen.

Ohjelman tavoitteena on tarjota tutkittua tietoa, jonka avulla lisätään ymmärrystä ja haetaan ratkaisuja fyysiseen aktiivisuuteen sekä liikuntaan ja urheiluun liittyviin yhteiskunnallisiin ja kansanterveydellisiin haasteisiin. Ohjelmassa tuotettua tutkimustietoa voidaan hyödyntää fyysisesti aktiivisen elämäntavan ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, liikuntaan ja urheiluun osallistumisen lisäämiseksi sekä huippu-urheilun tuloksellisuuden ja vastuullisuuden parantamiseksi.

”Tutkimusrahoituksen suuntaamisessa kiinnitetään huomiota tutkimushankkeiden relevanssiin liikuntapoliittisen päätöksenteon tukemisessa. Rahoituksella pyritään vahvistamaan vastuullisuutta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikuntatutkimuksessa. Tutkimus kohdistuu eri väestöryhmiin ja eri liikunta- ja urheilumuotoihin niin harrastaja- kuin kilpatasollakin. Ohjelman tavoitteena on liikuntatutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistaminen, ja siksi rahoitusta suunnataan ensisijaisesti tutkimushankkeisiin, joiden sovellettavuusarvo on korkea”, kertoo ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja, professori Marja Kaunonen.

 

Lisätietoja:

Suomen Akatemian viestintä
Viestintäasiantuntija Leena Vähäkylä
p. 0295 33 5139
etunimi.sukunimi@aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?