Näin raportoit
Tällä sivulla on yhteenveto ohjeistuksesta liittyen tutkimushankeen raportointiin.
Suomen Akatemia seuraa rahoittamansa tutkimuksen vaikuttavuutta. Seurannan kannalta keskeistä tietoa saadaan tutkimusraporteista. Raportoinnista vastaa tutkimushankkeen vastuullinen johtaja tai rahoituksen saaja.
Tieteellisen tutkimusraportin jättää hankkeen vastuullinen johtaja ja suorituspaikka (valtionavustuksen saaja) vastaa talousraportoinnista.
Edellytyksenä Akatemiaan jätetyn tutkimusrahoitushakemuksen käsittelylle on, että hakija on toimittanut ohjeiden mukaisesti tutkimusraportit päättyneistä tai käynnissä olevista Akatemian rahoittamista tutkimushankkeista. Tätä edellytystä ei sovelleta, kun:
- henkilö toimii rahoitushakemuksen vastuuhenkilönä rahoitusmuodossa, jossa rahoituksen hakijana on organisaatio
- henkilö toimii vastuuhenkilönä käynnissä olevassa hankkeessa, jossa rahoituksen saajana on organisaatio
Jos rahoituksen saaja ei ole raportoinut ohjeiden mukaisesti Akatemian rahoituksella meneillään olevasta tai päättyneestä tutkimushankkeesta, hänen uutta rahoitushakemustaan ei arvioida. Tällöin hakemukselle ei myönnetä rahoitusta.
Mikäli Suomen Akatemiasta haetaan rahoitusta ja hakijalla on meneillään olevaa Akatemian rahoitusta, josta ei vielä ole jätetty loppuraporttia, hakemuksen osana verkkolomakkeen välilehdellä täytetään edistymisraportti jokaisesta raportoimattomasta päätöksestä. Edistymisraportissa kuvataan jokaisen käynnissä olevan hankkeen edistyminen ja/tai keskeiset saavutukset sekä miten hanke liittyy haettavaan rahoitukseen.
Joissain rahoitusmuodoissa vaaditaan hankkeen aikaista väliraportointia. Väliraportti tehdään verkkoasioinnissa ja se vastaa muodoltaan loppuraporttia. Se ei korvaa loppuraporttia, mutta aiemmin jätettyä väliraporttia voi hyödyntää uuden väli- tai loppuraportin pohjana.
Väliraportti tehdään verkkoasioinnissa alkuperäisen rahoituspäätöksen kohdalta, Raportit-välilehdellä. Valitse Näytä raportoitavat hankkeet (jos hankkeelle ei ole aloitettu raportintekoa) tai jatka keskeneräistä raporttia. Täytä vaadittavat tiedot ja jätä raportti.
Rahoitusta saanut tutkija raportoi tutkimustyöstään Suomen Akatemialle verkkoasioinnissa rahoituskauden päättymistä seuraavan vuoden kesäkuun 1. päivään mennessä. Konsortion vastuullinen johtaja jättää tieteellisen raportin koko konsortion puolesta kaikkien osahankkeiden rahoituskausien päätyttyä.
Loppuraportti laaditaan kaikista Akatemian tutkimusmäärärahapäätöksistä. Raportointijakso on päätöksen rahoituskausi. Joissakin rahoitusmuodoissa on yleisten raportointiohjeiden lisäksi omia raportointia koskevia ohjeita. Erityisohjeet löytyvät Akatemian verkkoasioinnista raporttia täytettäessä.
Akatemian raportoidessa toiminnastaan tutkimusrahoituksen vaikuttavuuden seuranta on yhä tärkeämpää. Tämän takia on keskeistä, että loppuraportti täytetään huolellisesti kaikilta osin. Varsinkin julkaisut ja muut tuotostiedot sekä tutkijavierailut ovat ensiarvoisen tärkeitä tietoja. Tutkimusraportti voidaan laatia suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Tutkimusraporttia ei voi toimittaa sähköpostilla.
Tieteellisestä raportoinnista vastaa tutkimushankkeen vastuullinen johtaja. Tutkimuksen suorituspaikka toimittaa Akatemialle hankkeen varainkäyttötiedot menolajeittain ja henkilötyötiedot osana maksatuspyyntöä kolme kertaa vuodessa. Nämä tiedot yhdistetään toisiinsa loppuraportissa, jolloin rahan käyttö ja sillä tuotetut tulokset ovat vertailtavissa.
- Raporttilomakkeen täyttöohje (pdf)
- Tutkimuksen laajempi vaikuttavuus (pdf)
- Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi) -rahoituksen raportointiohje (pdf)
- Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman tutkimuksen raportointiohje, 2019 ja sen jälkeen aloittaneet ohjelmat (pdf)
- EU:n elpymisvälinerahoitus RRF:n rahoituksen ohjeita ja raportointilomakkeita.