Blogibanneri, jossa tekstit Blogi, Blogg, Blog

Tietokumppanuudella vahvistetaan yhteistyötä tutkimuksen ja päätöksenteon välillä

6.9.2021

Valtioneuvoston keväällä 2020 asettama sosiaaliturvakomitea on ensimmäinen taho, joka on lähtenyt mukaan strategisen tutkimuksen uuteen tietokumppanuus-malliin. Yhteistyön tuloksena on juuri julkaistu ensimmäinen osa neljän tietokoosteen sarjasta, joka kuvaa suomalaiseen sosiaaliturvaan ja laajemmin koko hyvinvointiyhteiskunnan toimintaympäristöön vaikuttavia tekijöitä eri näkökulmista. Suomen väestörakenne ja sosiaaliturva -tietokooste analysoi mm. väestön ikääntymisen, huono-osaisuuden kasautumisen ja alueellisten väestömuutosten nykytilaa, vaikutuksia ja seurauksia.

Lue Suomen väestörakenne ja sosiaaliturva -tietokooste (pdf).

Mikä Tietokumppanuus?

Tietokumppanuus on toimintamalli, jolla vahvistetaan yhteistyötä ja vuoropuhelua tutkimuksen ja päätöksenteon välillä ja jonka lopputuloksena syntyy koottua tietoa yhdessä sovitusta aihepiiristä. Tietokoosteet pohjautuvat olemassa oleviin, jo julkaistuihin tai työn alla oleviin tuloksiin. Uutta tutkimusta ei tietokumppanuudessa voi tilata.

Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamalle tutkimukselle leimallista on yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin paneutuminen sekä tiedon käyttöä edistävään vuorovaikutustyöhön panostaminen. Tietokumppanuus-mallissa tiedon käyttäjät ja tutkijat määrittävät yhdessä, millaisia kysymyksiä halutaan tarkastella, millaisia toimintatapoja sovelletaan ja miten koottu tieto julkaistaan; esimerkiksi tietokoosteraporttina, podcastina tai videona. Vuoropuhelua käydään koko kumppanuuden ajan.

Strategisen tutkimuksen ja sosiaaliturvakomitean välinen tietokumppanuus

Tarve kootulle tiedolle oli todettu jo aivan komitean työn alussa, jolloin strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja Olli Kangas kirjoitti komitealle raportin koronakriisin mahdollisista lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksista sosiaaliturvan kehitykseen. Tämän yhteistyön pohjalta syntyi ajatus STN-ohjelmissa työskentelevien tutkijoiden ja ohjelmajohtajien  tuottamasta laajemmasta tilannekuvasta.

Tietokumppanuuden jatkosuunnittelussa tavoitteeksi muodostui analyysi suomalaisen sosiaaliturvan ja hyvinvointiyhteiskunnan toimintaympäristön nykymuodosta ja muutoksista neljästä eri näkökulmasta; väestörakenne, elonkehä, teknologia sekä instituutio ja politiikka. Tarkoitus on julkaista jokaisesta näkökulmasta oma tietokoosteensa. Teksteissä käsiteltäviä kysymyksiä on tarkennettu sosiaaliturvakomitean ja sen tutkimus- ja arviointijaoston kokouksissa, joihin strategisen tutkimuksen edustajia on kutsuttu. Lisäksi on järjestetty epämuodollisia keskusteluja, joissa on sovittu aikatauluista ja käytänteistä.

Mitä osapuolet saavat yhteistyöstä?

Kaikki yhteiskunnalliset uudistukset edellyttävät onnistuakseen ajantasaista ymmärrystä uudistuksen kohteesta ja sen toimintaympäristöstä. Tietokumppanuuden kautta sosiaaliturvakomitea saa kattavan ja laadultaan korkealaatuisen tilannekuvan suomalaisen sosiaaliturvan yhteiskunnallisesta toimintaympäristöstä. Samalla tietokumpanuus luo ja syventää yhteistyötä päättäjien, virkamiesten ja tutkimusmaailman välillä. 

Strategisen tutkimuksen ohjelmissa työskenteleville ohjelmajohtajille ja tutkijoille kumppanuus tarjoaa mahdollisuuden päästä esittelemään tuoreita tutkimustuloksiaan ja päätelmiään juuri sille taholle, joka on aihepiiristä kiinnostunut ja pystyy käyttämään tuloksia hyödyksi. Lisäksi tietokumppanuus edistää tieteen näkyvyyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta.

Ainutlaatuinen ja uudenlainen yhteistyömuoto

Sosiaaliturvakomitean tehtävänä on uudistaa työikäisten sosiaaliturva, ja samalla tavoitteena on  palauttaa ja uudistaa komiteatyöskentely suurten uudistusten ja lainvalmisteluhankkeiden työkaluksi. Komitea määritteli työtavoikseen avoimuuden ja rakentavan keskustelun lisäksi tutkimusperustaisuuden sekä yhteistyön akateemisen tutkimusmaailman kanssa. Strategisen tutkimuksen tietokumppanuus toimii luontevana väylänä tutkimusperusteiselle yhteistyölle.

Tietokumppanuus eroaa perinteisestä asiantuntijaraporttien laatimisesta ja lausuntojen antamisesta siinä mielessä, että käsiteltävät kysymykset valitaan yhdessä. Tilaaja esittää toiveitaan ja tietotarpeitaan ja tutkijat vastaavasti pohtivat, millaisista näkökulmista tutkimustietoa on saatavilla. Lopullinen sisältö muodostuu yhteiskehittämisen avulla, tietotarpeiden ja tarjolla olevien tutkimustulosten yhdistelmänä.

Tietokumppanuus huipentuu tietokoosteen julkaisemiseen ja sen sisällön esittelyyn, mutta vuoropuhelua käydään koko prosessin ajan. Tällä tavalla osapuolet todella sitoutuvat aihepiiriin ja saavat mahdollisuuden perehtyä toistensa ajatteluun ja lähtökohtiin.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?