Sukupuolivinoutumia ylläpitävät mielikuvat elävät edelleen vahvana tutkimusmaailmassa. Riittääkö läpimenoprosenttien tarkastelu tai rahoitusmenestys tasa-arvon mittariksi? Koronaepidemia on korostanut sukupuolten välistä kotitöiden jakautumisen ja hoitovastuun epäsuhtaa entisestään.

”Hei tyttö, annatko sitä maitoa tännepäin?”. Olin 24-vuotias, ja ollut ensimmäisessä oman alan työpaikassani, pienehkössä työyhteisössä, yli puoli vuotta. Silti erään vanhemman mieshenkilön mielestä oli ok puhutella minua kahvihuoneessa ihan vaan tytöksi. Myöhemmin aloittaneilla nuorilla miehillä oli nimet, minä olin vain yksi tyttö muiden joukossa.

Suomen Akatemia on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan. Muiden rahoittajaorganisaatioiden tapaan myös Akatemia julkaisee tilastoja mies- ja naishakijoiden hakemusmääristä ja myöntöprosenteista. Tasa-arvo on lisäksi yksi Akatemian toimintaa ohjaavista arvoista. Mutta toteutuuko tasa-arvo, jos myönnetty rahoitus jakautuu puoliksi miesten ja naisten kesken? Ja miksi tähän tavoitteeseen päästään vain tutkijatohtorin rahoitusmuodossa, kun esimerkiksi  10 uudesta akatemiaprofessorista kolme on naisia, ja varsinaisessa akatemiaprofessuurin haussa naisten osuus hakijoista oli 29 %?

Vuonna 2019 Acatiimissa arvioitiin, että naiset suorittavat 58 prosenttia kaikista yliopistotutkinnoista ja tohtorintutkinnoista 51 prosenttia. Silti noin 70 prosenttia professoreista on miehiä.

Sukupuolivinoutumia ylläpitävät mielikuvat elävät vahvana

Naiset saavat paitsi vähemmän erittäin kilpailtuja professuureja, usein myös vähemmän näkyvyyttä. All-male -paneelit ovat vähentyneet viime vuosina negatiivisen huomion myötä, mutta miesolettama vahvistuu silti monissa yhteyksissä.

Esimerkiksi silloisella akatemiaprofessoreista kertovalla verkkosivulla oli alkuvuodesta 2020 näkyvillä poimintoina viisi haastattelua vuosilta 2017─2019. Kaikki nostot olivat miesprofessorien haastatteluja, vaikka naisiakin oli vuosien mittaan haastateltu. Puute oli helppo korjata, mutta vastaavat tahattomat vinoumat jäävät helposti huomaamatta, jolloin mielikuva esimerkiksi professorin (mies)sukupuolesta elää vahvana.

Naistutkijoiden näkymättömyys koskee myös julkaisuja: useat tutkimuslähteet ovat osoittaneet, että naisten julkaisemiin tutkimuksiin viitataan vähemmän kuin miesten tutkimuksiin, ja miesten tekemäksi luultua tutkimusta on myös pidetty tieteellisesti laadukkaampana. Brittiläinen tietokirjailija ja toimittaja Caroline Criado-Perez kertoo kirjassaan Näkymättömät naiset, että naistutkijoille kirjoitetuissa suosituskirjeissä painotetaan yhteisöllisyyttä (lämmin, huomaavainen, ystävällinen), kun taas miehiä kuvataan aktiivisilla luonteenpiirteillä (kunnianhimoinen, itsevarma). Jokainen voi itse päätellä kummat adjektiivit ovat rekrytoinneissa merkittävämpiä.

Koronaepidemia on korostanut sukupuolten välistä kotitöiden jakautumisen ja hoitovastuun epäsuhtaa tutkimusmaailmassa

Naisten urakehitystä vaikeuttaa lisäksi lukuisissa tutkimuksissa todettu epätasainen hoitovastuu. Naiset tekevät maailmanlaajuisesti 75 % palkattomasta työstä, kuluttaen siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä.

Koronaepidemia on korostanut sukupuolten välistä työnjaon epäsuhtaa, ja tämä näkyy jo useiden tieteellisten julkaisusarjojen toimituskunnissa: naistutkijoiden tarjoamien tieteellisten artikkelien määrä putosi joillain aloilla jopa 50 % tammi-huhtikuussa 2020 verrattuna aiempiin vuosiin. Asia on herättänyt myös paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa, jossa lukuisat naistutkijat ovat kertoneet lisääntyneiden kotitöiden ja lastenhoidon tehneen tutkimukseen keskittymisen käytännössä lähes mahdottomaksi.

Tutkimusrahoittajilla riittää tulevina vuosina pohdittavaa siinä, miten havaittuja epäkohtia voitaisiin korjata, ja miten muun muassa koronaviruksen epätasa-arvoiset vaikutukset huomioidaan tutkijan urakehitystä arvioitaessa. Jokainen meistä voi aloittaa siitä, että kohtelee oman työyhteisön jäseniä tasa-arvoisesti ja yhdenmukaisesti.