BTY-toimikunta myönsi rahoitusta tieteellisesti korkealaatuisen ja innovatiivisen hakemuksen laatineille tutkijatohtoreille

15.4.2019

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen 38 uudelle tutkijatohtorille. Toimikunta painotti tutkijatohtoreiden valinnassa hakemuksen korkean tieteellisen laadun ja hakijan pätevyyden lisäksi hakijan kansainvälistä liikkuvuutta ja mahdollisuutta itsenäistyä projektin aikana. Tutkijatohtoreilla odotetaan olevan hyvät kansalliset tai kansainväliset yhteistyöverkostot ja heitä myös kannustetaan kansainväliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön. Tutkijatohtorin tehtävän rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, äskettäin tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkimus- tai asiantuntijatehtäviin.

Toimikunta käyttää tutkijatohtorien rahoitukseen noin 10,3 miljoonaa euroa. Rahoituskausi on kolmivuotinen. Tutkijatohtorihakemuksista rahoitettiin 15 prosenttia. Noin 66 prosenttia rahoitetuista tutkijatohtoreista on naisia. Tutkijatohtorihakijoista heitä oli 62 prosenttia.

”Suuri osa tutkijatohtorihakemuksista oli tieteellisesti varsin korkeatasoisia, mutta toimikunta pystyy rahoittamaan näistä vain osan. Toimikunta myönsi tutkijatohtorirahoitusta erityisesti dynaamisille ja lupaaville tutkijoille, jotka olivat laatineet tieteellisesti korkealaatuisen ja innovatiivisen hakemuksen”, kertoo biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja, professori Ursula Schwab. Kaikki rahoituksen saaneet tutkijatohtorihakemukset saivat arvosanaksi 6 tai 5.

Kuten muissakin rahoitusmuodoissa, myös tutkijatohtoreilta edellytetään kiinteää yhteyttä suomalaiseen tutkimusyhteisöön, jotta rahoitus palvelee suomalaista tutkimusta ja yhteiskuntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että rahoitusta hallinnoi suomalainen organisaatio. Rahoitus on tarkoitettu tutkijatohtorin oman palkan lisäksi henkilökohtaisiin tutkimuskuluihin sekä kansainväliseen ja kotimaiseen liikkuvuuteen.

Toimikunta rahoitti useita tieteellisesti korkeatasoisia tutkijatohtoreita

Eeva Eronen-Rasimus Helsingin yliopistosta tutkii energiaa valon avulla tuottavien ja vähän tunnettujen proteorodopsiini-bakteerien levinneisyyttä, geenisäätelyä ja ekologista merkitystä Arktisessa ja Itämeren merijäässä sekä jään alapuolisessa vedessä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää, kun arvioidaan ilmastonmuutoksen seurauksena vähenevän merijään vaikutuksia meren biogeokemiallisiin kiertoihin.

Mari Lehti Turun yliopistosta selvittää sitä, mikä on siittiön hännän rooli hankittujen ominaisuuksien periytymisessä. Hankittuja ominaisuuksia ovat esimerkiksi eräät aineenvaihdunnan häiriöt. Tutkimuksen tulokset hyödyttävät miesten hedelmättömyyden diagnosoinnin ja hoidon kehitystä sekä auttavat ymmärtämään aineenvaihdunnallisten häiriöiden yleistymisen syitä.

Vadim Le Joncour Helsingin yliopistosta pyrkii selvittämään tehokkaasti leviävien aivokasvainsolujen ominaisuuksien taustalla vaikuttavia tekijöitä ja hyödyntämään tätä tietoa uusien terapiamuotojen kehittämisessä. Lisäksi hän selvittää tehokkaasti leviävien syöpäsolujen geneettisen sormenjäljen eli tunnistaa geenit, joiden ilmentyminen eroaa kasvaimen muiden solujen geeneistä. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään aivokasvainsolujen leviämismekanismeja ja löytämään uusia kohdemolekyylejä lääkekehitykselle.

Anna Repo Luonnonvarakeskuksesta selvittää, miten voimakkaaseen bioenergian lisäämiseen nojaavat globaalit päästövähennyspolut vaikuttavat maankäyttöön ja luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi hän tarkastelee maankäytön ohjauksen ja metsänhoidon keinoja hallita maankäytön ristiriitatilanteita ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa.

Lisätietoja

  • tiedeasiantuntija Outi Ala-Honkola, p. 029 533 5029, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Laura Forsström, p. 029 533 5041, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • johtava tiedeasiantuntija Sirpa Nuotio, p. 029 533 5082, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Rita Rinnankoski-Tuikka, p. 029 533 5096, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiantuntija Vesa Yli-Pelkonen, p. 029 533 5095, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?