Korkeatasoista tiedettä edistäville tutkimusinfrastruktuureille yli 30 miljoonan euron rahoitus Suomen Akatemialta
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 32,4 miljoonaa euroa tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen. Rahoitus jakautuu 21 tutkimusinfrastruktuurille ja 22 tutkimusorganisaatiolle. Rahoitusta myönnettiin kansallisesti merkittävien ja korkeatasoista tieteellistä tutkimusta edistävien tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen ja laajentamiseen. Uusia, tiekartan ulkopuolisia rahoituksen saajia oli kaksi.
Rahoitusta saaneissa tutkimusinfrastruktuureissa tuetaan esimerkiksi biotalouden, genomiikan, kvanttitekniikoiden tutkimusta, edistetään merentutkimuksen teknologista kehitystä ja tutkimusdatan pitkäaikaisen säilytettävyyden ja saatavuuden palveluita.
Keväällä 2018 avoinna olleessa rahoitushaussa Suomen Akatemiaan jätettiin yhteensä 58 hakemusta. Hakemukset arvioitiin paneelissa, johon kuului 12 kansainvälistä asiantuntijaa. Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla oleville infrastruktuureille myönnettiin yhteensä 25,4 miljoonaa euroa, kansainvälisille infrastruktuureille, joissa Suomi on jäsenenä, myönnettiin 4,8 miljoonaa euroa ja uusille infrastruktuuriavauksille 3,1 miljoonaa euroa. Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea teki rahoituspäätökset kahdessa kokouksessa joulukuussa ja tammikuussa. Päätöksissä huomioitiin myös viime vuonna tehty tutkimusinfrastruktuurien strategian ja tiekartan väliarviointi.
Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja ja aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat eri vaiheissa tapahtuvan tutkimuksen. Ne voivat olla keskitettyjä, hajautettuja tai virtuaalisia ja ne voivat muodostaa toisiaan täydentäviä kokonaisuuksia ja verkostoja.
Suomen Akatemiassa toimiva tutkimusinfrastruktuurikomitea seuraa ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastaa hankkeiden seurannasta.
Lisätietoja
- FIRI 2018: Suomen tiekartalla olevat infrastruktuurit
- FIRI 2018: uudet avaukset
- FIRI 2018: Suomen tiekartalla olevat infrastruktuurit
- FIRI 2018 ICOS -ERIC, kutsuhaku
- johtava tiedeasiantuntija Merja Särkioja, Suomen Akatemia, p. 029 533 5111, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Outi Ala-Honkola, Suomen Akatemia, p. 029 533 5029, etunimi.sukunimi(at)aka.fi