Strategisen tutkimuksen teemakysely aukeaa – Jätä oma ehdotuksesi uudeksi ohjelmateemaksi

23.10.2019

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) avaa lokakuussa kaikille avoimen verkkokyselyn, jolla kerätään ehdotuksia uusiksi strategisen tutkimuksen teemoiksi vuodelle 2021. STN:n rahoittaman tutkimuksen tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Verkkokysely aukeaa 24.10.2019 – jätä oma ehdotuksesi ja osallistu keskusteluun

Vuoden 2021 teemakysely toteutetaan samalla Viima-kyselyalustalla kuin kahtena edellisenä syksynä. Erona edellisvuosiin on se, että nyt ehdotuksissa keskitytään strategisen tutkimuksen teemoihin. Tämän toivotaan ohjaavan vastaajia miettimään teemaehdotuksia laajemmalla perspektiivillä, keskittyen merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Teemakyselyssä ei siis haeta yksittäisiä tutkimusaiheita vaan kokonaisuuksia, jotka täyttävät hyvän teeman tunnusmerkit.

Kyselyalusta mahdollistaa omien ehdotusten jättämisen lisäksi myös muiden ehdotusten kommentoinnin ja keskustelun. Parhaimmillaan ehdotusten ympärillä käytävän keskustelun toivotaan johtavan monialaisiin ja -tieteellisiin ehdotuksiin, jotka yhdistävät ennakkoluulottomasti uusia osaamis- ja tutkimusyhdistelmiä sekä vuorovaikutteisuutta.

Kyselyalustalle on kirjattu valmiiksi edellisvuosien teemat, jotka antavat osviittaa sopivien yhteiskunnallisten haasteiden kokoluokasta ja kertovat, millaisia aiheita strategisen tutkimuksen ohjelmissa jo tutkitaan.

Kysely on auki 24.10.–20.11.2019. Osallistuminen edellyttää joko omien Viima-tunnusten luomista tai kirjautumista esimerkiksi LinkedIn- tai Google-tunnuksilla.

Kysely on osa STN:n teemavalmisteluprosessia

Kysely käynnistää STN:n teemavalmisteluprosessin, jonka tuloksena STN luovuttaa ehdotuksensa teemoista valtioneuvostolle. Valtioneuvoston tehtyä teemapäätöksen STN valmistelee ja avaa sen perusteella seuraavat tutkimusohjelmahaut.

Kuvan kaaviossa esitellään strategisen tutkimuksen teemaprosessi

Strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtajana vuoden 2019 alusta toiminut professori Kimmo Nuotio kokee avoimen teemavalmisteluprosessin hyvänä toimintamallina: ”On tavattoman tärkeää saada sekä ideoita työhömme että palautetta neuvoston ajatuksista valmistelun kuluessa, ja kerätä eri tavoin tietoa oman valmistelumme pohjaksi. Jo viime keväänä saatoin nähdä, miten hyödyllisiä eri vaiheet olivat. Pyrimme edelleen kehittämään prosessiamme, jotta saamiemme ideoiden ja palautteen ja toisaalta sisäisen työskentelymme välillä löydetään paras mahdollinen tasapaino. Oikea-aikainen palaute on kullanarvoista.”

Millainen on hyvä teema?

STN:n tavoitteena on tunnistaa teemoja, jotka 

  • ovat Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiä haasteita
  • edellyttävät uuden tiedon hankinnassa monitieteistä tutkimusta
  • ovat horisontaalisia ja ulottuvat usealle hallinnonalalle
  • ovat keskenään riittävän erilaisia
  • lisäksi haetaan uusien, ennakoivien osaamis- ja tutkimusyhdistelmien kehittämistä
    ja pitkäjänteisyyttä joka kantaa kuuden vuoden ohjelmakauden ajan

Nuotion mukaan erityisen kiinnostavia ovat teemaehdotukset, joiden ratkaisemisessa monitieteisestä tutkimustiedosta voidaan nähdä olevan todellista hyötyä. ”Hyvä teema on selkeä,
ymmärrettävä, haastava ja myös inspiroiva. Toivomme, että parhaat tutkijavoimamme innostuvat niistä.” Kimmo NuotioTutkimusohjelmien toteutukselta odotetaan myös ennen muuta vuorovaikutteisuutta. Tiedon hyödyntäjät pyritään saamaan lähelle itse tutkimusprosessia uudenlaisen vaikuttavuuden myötä. ”Vaikuttavuutta haetaan jo pian tutkimusohjelman alettua eikä vasta sen loppupuolella. Hyvissä teemaehdotuksissa nähdään tällaista potentiaalia. Hyvän teeman käsittelemät ilmiöt tarjoavat lisäksi kiinnittymispintaa eri tieteidenalojen tutkijoille”, toteaa Nuotio.  

Teemat ovat osa STN-rahoituksen kokonaisuutta ja siten merkittävien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua. ”Nyt, kun teemaehdotuksia on valmisteltu jo useampana vuonna ja ensimmäiset tutkimusohjelmat on saatu päätökseen, näemme toiminnassa isompia painotuksia ja kaaria. Uudet aiheet suhteutetaan siihen, mitä on jo meneillään. Olemme myös siinä vaiheessa, että STN-rahoituksen ominaispiirteet nousevat uudella tavalla huomion kohteeksi”, sanoo Nuotio.

Lisätietoja

  • Strtegisen tutkimuksen tiedeasiantuntija Pilvi Toppinen, p. 0295 33 5064, pilvi.toppinen(at)aka.fi

Kyselyä koskevat tekniset kysymykset: strateginentutkimus(at)aka.fi

  • Kuvat: MostPhotos & Kari Likonen/Suomen Akatemia

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?