Suomen Akatemia rahoitti yli 190 miljoonalla akatemiahankkeita ja tutkijan tehtäviä

18.6.2019

Suomen Akatemia rahoitti syyskuun 2018 haussa 250 akatemiahanketta, joihin osallistuu yhteensä 311 osahanketta. Lisäksi rahoitusta myönnettiin 65 akatemiatutkijan, 114 tutkijatohtorin ja 13 kliinisen tutkijan tehtävään. Yhteensä Akatemian kolme tutkimuksen toimikuntaa myönsivät rahoitusta 190,5 miljoonaa euroa laajasti eri tieteenaloille. Rahoituksen saaneista naisia oli 41 prosenttia.

Akatemia päätti kohdentaa nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämiseen valtion talousarviossa osoitetun 25 miljoonan euron määrärahan kaikille kolmelle tutkimuksen toimikunnalle. Toimikunnat käyttivät määrärahan akatemiahankkeissa nuoren tutkijasukupolven rahoitukseen. Rahoitus suunnattiin dosentin tai professorin tasoisille nuoren tutkijasukupolven edustajille, jotka ovat edenneet nopeasti tutkijanurallaan ja joilla arvioidaan olevan merkittävää potentiaalia tutkimuksen uudistajina.

Kansainvälinen vertaisarviointi keskeinen työväline lupaavimpien hakemusten tunnistamisessa

Suomen Akatemia painotti rahoituspäätöksissään tutkimuksen korkeaa laatua ja vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista. Hakemukset vertaisarvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa. Korkeatasoinen vertaisarviointi on Akatemian keskeinen työväline parhaiden ja lupaavimpien hankkeiden tunnistamisessa. Vuosittain lähes tuhat kansainvälistä tutkijaa osallistuu Suomen Akatemian arviointeihin. Vuoden 2018 syyskuun haun arviointipaneeleja oli 66 ja niissä oli yhteensä 638 asiantuntijaa. Lisäksi arviointiin osallistui 48 yksittäistä asiantuntijaa.

Paneelit sijoittivat arvioimansa hakemukset paremmuusjärjestykseen ottaen huomioon hakemusten tieteellisen laadun ja tutkimuksen uutuusarvon lisäksi rahoitusmuotokohtaiset tavoitteet. Akatemiahankkeet sijoitettiin paremmuusjärjestykseen tutkimussuunnitelman tieteellisen laadun ja innovatiivisuuden perusteella. Näiden kriteerien lisäksi tutkijantehtävissä huomioitiin myös hakijan pätevyys tehtävään.

Päätökset tehtiin porrastetusti ensimmäistä kertaa

Akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtorien hakemusten päätökset tehtiin syyskuun 2018 haussa porrastetusti. Ensimmäisessä vaiheessa paneelien tekemässä tieteellisessä arvioinnissa pääsääntöisesti arvosanan 1–4 saaneet hakemukset saivat toimikunnan harkinnan mukaan kielteisen päätöksen. Eri rahoitusmuotojen päätöksistä 52–73 prosenttia tehtiin ensimmäisessä vaiheessa. Nämä hakijat saivat siten tiedon päätöksestä aiempaa nopeammin. Toisessa vaiheessa käsiteltiin loput hakemukset, pääasiassa arvosanan 5–6 saaneet. Toisen vaiheen rahoituspäätökset olivat joko myönteisiä, kielteisiä tai varasijapäätöksiä.  

”Koska Akatemia haluaa rahoittaa kansainväliseen tasoon verrattuna lupaavimpia hakemuksia, toimikuntien päätöksenteossa paneelien lausunnoilla on suuri merkitys. Myönteisen rahoituspäätöksen saaneet hakemukset on arvioitu tieteellisesti erinomaisiksi. Hakijoiden toiveesta käyttöönotetulla porrastetulla päätöksenteolla tavoitteenamme oli nopeuttaa vertaisarvioinnissa huonommin menestyneiden hakemusten käsittelyaikoja. Näin nämä hakijat voivat entistä nopeammin halutessaan aloittaa vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen etsimisen”, korostaa tutkimuksen ylijohtaja Riitta Maijala.

Lisätietoja

Syyskuun haussa 2018 käytetyt asiantuntijat toimikunnittain

  • ylijohtaja Riitta Maijala, p. 0295 33 5002, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?