Suomen Akatemian hakuilmoitukset entistä räätälöidympiä

8.3.2019

Suomen Akatemian huhtikuun 2019 hakuilmoitukset on julkaistu Akatemian verkkosivuilla. Haettavana on rahoitusta tutkimusinfrastruktuureille ja akatemiaohjelmille.

Samalla Akatemia uudistaa hakupalvelujaan. Jatkossa perinteistä PDF-hakuilmoitusta ei enää tehdä vaan se on kokonaan verkkosivuilla. Tavoitteena on entistä parempi käytettävyys.

Jokainen haettavana oleva rahoitusmuoto esitellään omalla sivullaan omana hakuilmoituksenaan. Sen yhteydessä on kaikki tähän hakuun liittyvät olennaiset tiedot, kuten esimerkiksi

  • kuka voi hakea,
  • kuinka paljon ja kuinka pitkäksi aikaa rahoitusmuotoon on varattu rahoitusta,
  • miten hakemus jätetään,
  • mitä osia hakemuksessa on,
  • miten hakemus arvioidaan ja
  • miten hakuprosessi etenee.

Lisäksi kunkin rahoitusmuodon ohessa on linkki muun muassa rahoitusehtoihin, joihin jokaisen hakijan toivotaan perehtyvän. Suorituspaikoille on omat ohjeet, nekin kaikkien luettavissa.

Hakuilmoituksen voi edelleen tulostaa ja tallentaa PDF:nä. Hakuilmoituksen yhteydessä on ohjehakemisto, jonka kautta löytyy kaikki olennainen hakemiseen liittyvä tieto. 

Verkkoasiointia muutettu käytettävämmäksi

Myös verkkoasiointia on kehitetty viime vuonna kerätyn palautteen pohjalta. Tutkimussuunnitelman rakennetta on yksinkertaistettu. Varsinaisen tutkimussuunnitelman kirjoittamiselle on enemmän tilaa, kun siitä on siirretty omiksi välilehdikseen liikkuvuus, vastuullisen johtajan palkkaus ja hankkeen tutkimuskulut.

Valtuutusmenettelyä eli katselu- ja muokkausoikeuksien siirtämistä toiselle on yksinkertaistettu. Asioinnin tekstieditoria on muutettu niin, että teksti näkyy koko ajan samanlaisena kuin hakemuksesta tulostuvassa PDF:ssä. Matemaattisten kaavojen kirjoittamista on helpotettu. Organisaatiokohtaisissa hakemuksissa, kuten infrastruktuurien tai yliopistojen profiloitumisen rahoitus, hakijana ei enää ole henkilö vaan organisaatio.

Myönteisen rahoituspäätöksen saaneet voivat muokata hankkeensa julkista kuvausta ennen rahoituksen vastaanottamista.

Asioinnin uudistukset helpottavat myös arvioijien työtä. Arviointikysymykset linkittyvät nyt suoraan tutkimussuunnitelmaan.

Lue myös ylijohtaja Riitta Maijalan blogi uudistuksen taustoista.

Verkkoasioinnissa haku aukeaa 2.4. Akatemiaohjelmahakemuksen voi jättää 24.4.2019 klo 16.15 saakka. Tutkimusinfrastruktuurirahoituksen FIRI-haku päättyy 15.5.2019 klo 16.15.

Lisätietoja

  • Hakuilmoitusten muutoksista tiedeasiainneuvos Tiina Petänen, p. 0295 33 5091, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • Akatemiaohjelmat: hakuilmoituksissa mainitut ohjelmapäälliköt
  • Tutkimusinfrastruktuurit: tiedeasiantuntija Ulla Ellmén, p. 029 5335 011, etunimi.sukunimi(at)aka.fi                                     

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?