Suomen Akatemian syyskuun haun 2018 päätöskausi alkanut – päätökset tehdään kahdessa vaiheessa

2.4.2019

Syyskuun hakuun 2018 saapuneiden akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden, kliinisten tutkijoiden ja tutkijatohtorien hakemusten päätökset tehdään porrastetusti.

Ensimmäisessä vaiheessa tieteellisessä arvioinnissa arvosanan 1–4 saaneet hakemukset saavat toimikunnan harkinnan mukaan kielteisen päätöksen. Kliinisen tutkijan rahoitusmuodossa arvosanan 1–3 saaneista hakemuksista päätetään ensimmäisessä vaiheessa. Päätösilmoitus lähetetään hakijan sähköpostiin.

Toisessa vaiheessa päätetään lopuista hakemuksista. Toisen vaiheen rahoituspäätökset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä.

Muutoksen taustasta Akatemia on saanut kysymyksiä, joista ohessa keskeisimmät koottuna.

Usein kysyttyjä kysymyksiä päätösaikataulujen muutoksesta

Miksiporrastettua rahoituspäätösten tekemistä kokeillaan syyskuun 2018 haun päätöksissä?

  • Päätöksenteon tärkeimpänä perusteena on kansainvälisen vertaisarvioinnin tuottama hakemuksen tieteellisten ansioiden arviointi. Myönteisen päätöksen saaneet hakemukset on arvioitu tieteellisesti erinomaisiksi. Kaksivaiheisella päätöksenteolla pyritään nopeuttamaan vertaisarvioinnissa huonommin menestyneiden hakemusten käsittelyaikoja. Näin nämä hakijat voivat entistä nopeammin aloittaa vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen etsimisen.

Kuinka paljon aikaisemmin ensimmäisen vaiheen päätökset tehdään?

  • Ensimmäisen vaiheen päätökset tehdään toimikunnasta riippuen kahdesta viikosta noin kahteen kuukauteen ennen toisen vaiheen päätöksiä.

Eroaako 1-4 arvioitujen hakemusten käsittely arviointi- tai päätösvaiheessa verrattuna 5-6 arvioitujen hakemusten käsittelyyn?

  • Kaikki hakemukset on vertaisarvioitu samalla tavalla. Päätösvaiheessa toimikunnalla on harkintansa mukaan mahdollisuus nostaa 1-4 arvioituja hakemuksia päätösten toiseen vaiheeseen. 

Miten toimintaa kehitetään tulevilla päätöskierroksilla?

  • Rahoituspäätöskauden jälkeen hakijoille lähetetään kysely, jossa kysytään prosessin kehittämisen kannalta tärkeitä näkökohtia. Akatemia arvioi porrastetun päätöksenteon onnistumista päätöskauden jälkeen ja kehittää prosessia saadun palautteen pohjalta.

Lisätietoja

  • johtaja Pentti Pulkkinen p. 029 533 5093, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari, p. 029 533 5128, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
     

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?