Tutkitun tiedon teemavuodessa 438 mahdollisuutta tutustua tutkittuun tietoon

20.12.2021

Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 on tehnyt tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa sekä tiivistänyt tutkitun tiedon parissa toimivien yhteistyötä. Vuoden ohjelmassa oli 438 tutkitun tiedon tunnettuutta edistävää tapahtumaa ja tekoa, joita on toteuttanut 382 kotimaista toimijaa yksin tai yhteistyössä. Mukana on ollut muun muassa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, tutkimuslaitoksia, tieteellisiä seuroja, kulttuurialan toimijoita sekä medioita.

Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelma rakentui vakiintuneista toimista tutkitun tiedon tunnettuuden edistämiseksi sekä uusista avauksista ja yhteistyökumppanuuksista, jotka ovat syntyneet teemavuoden myötä. Tavoitteena oli saada kaikki suomalaiset tutkitun tiedon äärelle.

”Tiedeyhteisön kiinnostus teemavuotta kohtaan on ylittänyt kaikki odotuksemme, ja tämän innostuksen myötä syntyneet toimet ovat tarjonneet ahaa-elämyksiä kaikenikäisille. Teemavuosi on tarjonnut yhteisen alustan ja koonnut yhteen ison osan siitä työstä, mitä Suomessa tehdään tutkitun tiedon tunnettuuden edistämiseksi. Erityisen iloisia olemme teemavuoden myötä syntyneistä uusista tavoista kertoa tutkitun tiedon merkityksestä”, sanoo Tutkitun tiedon teemavuoden ohjausryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Riitta Maijala Suomen Akatemiasta.

Uusia avauksia olivat muun muassa Tieto on supervoima -kampanja, jossa opetus- ja tutkimusalan toimijat kannustivat lapsia tutkitun tiedon pariin yhteistyössä A-lehtien kanssa. Tutkimusprosessin vaiheita ja tutkitun tiedon merkitystä avattiin kansantajuisesti usean tutkimusalan organisaation Mutua ihmeellisempää -kampanjassa. Tieto Lukuina -kampanjassa nostettiin esille tutkitun tiedon vaikuttavuuteen liittyviä lukuja sekä ajankohtaisia tilastoja. Taloudentutkimuslaitokset käynnistivät teemavuoden aikana erityisesti nuorille suunnatun Taloustieteen taju -hankkeen.

Teemavuoden ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta tutkittutieto.fi.

Monitieteisyys, ympäristö ja terveys näkyivät erityisesti

Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmassa nousivat esille erityisesti ympäristöön, terveyteen ja yhteiskuntaan liittyvät aiheet. Neljännes tapahtumista ja teoista oli monialaisia ja eri tieteenaloja yhdistäviä.

Teemavuosi oli yksi kansallisen tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden (TKI) tiekartan toimenpiteistä ja vastasi sen tavoitteisiin lisäämällä tutkitun tiedon saatavuutta ja ymmärrettävyyttä sekä jokaisen mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua yhteiskunnan murrosten ratkaisemisessa tarvittavaan tietopohjaan.

”Tutkitun tiedon teemavuoden tapahtumat ja teot herättivät julkisen hallinnon asiakirjan toimenpidekirjauksen monimuotoisesti eloon. Teemavuoden kokemus innoitti sisällyttämään aiemmin kulkemattomia polkuja myös juuri päivitettyyn TKI-tiekarttaan”, sanoo Tutkitun tiedon teemavuoden ohjausryhmän varapuheenjohtaja, johtaja Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Koronapandemian takia valtaosa teemavuoden tapahtumista järjestettiin verkossa, joka osaltaan lisäsi tutkitun tiedon saavutettavuutta ympäri Suomen. Teemavuoden huipennukseksi suunniteltu Tutkitusta tiedosta iloa ja oivalluksia -tapahtuma Tiedekeskus Heurekassa siirrettiin terveysturvallisuussyistä järjestettäväksi vuosittaisen Tiedefoorumin yhteydessä 1.6.2022.

”Työ tutkitun tiedon näkyvyyden edistämiseksi jatkuu. Teemavuoden myötä olemme koonneet alan toimijoita verkostoksi, joiden yhteistyökumppanuuksien toivomme kantavan myös teemavuoden jälkeen”, sanoo Tutkitun tiedon teemavuoden ohjausryhmän varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen Tieteellisten seurain valtuuskunnasta.

Tutkitun tiedon teemavuoden järjestivät yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia ja Tieteellisten seurain valtuuskunta.

Lisätiedot ja yhteystiedot

Lisätiedot Tutkitun tiedon teemavuodesta ja sen ohjelma kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta tutkittutieto.fi. Teemavuoden vaikuttavuutta arvioidaan raportissa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2022.

  • Teemavuoden pääsihteeri Leena Vähäkylä, Suomen Akatemia, puh. 0295 335 139, etunimi.sukunimi@aka.fi
  • Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 330 247, etunimi.sukunimi@gov.fi
  • Vastaava tapahtumatuottaja Mandi Vermilä, Tieteellisten seurain valtuuskunta, puh. 09 228 69 221, etunimi.sukunimi@tsv.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?