Yliopistojen tutkimuksen profiloitumista edistävä rahoitus on vahvistanut tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta
Yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen rahoituksella (Profi) toimineiden, toisen rahoituskauden hankkeiden (2016–2020) loppuraportit on hyväksytty. Raporttien perusteella rahoitus on vahvistanut profiloitumisalueiden tutkimuksen laatua kaikissa profiloitumisrahoitusta saaneissa yliopistoissa.
Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju iloitsee loppuraporteista esiin nousseista uusista tutkimuksellisista aktiviteeteista. Näihin lukeutuvat muun muassa erilaisten yhteisten alustojen (platforms, hubs) luominen eri alojen tutkijoille yliopiston sisällä. Lisäksi osa alustoista on tarkoitettu myös tutkimukseen liittyvään yhteistyöhön, jota tehdään muiden tutkimusorganisaatioiden, yhteiskunnan eri toimijoiden tai elinkeinoelämän kanssa.
”Profiloitumisrahoituksen vaikutus tutkimuksen laatuun näkyy useilla eri mittareilla tarkasteltuna. Tutkimusalueille on saatu runsaasti ulkopuolista rahoitusta, mukaan lukien lippulaiva- ja ERC-rahoitusta. Loppuraportit myös osoittavat, että julkaisujen määrä ja laatu ovat nousseet profiloitumiskaudella”, Myllyharju jatkaa.
Rahoitus edisti myös yliopistojen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä ja tutkimukseen perustuvan koulutuksen tukemista
Yliopistot tuovat loppuraporteissaan esille, että Profi 2 -alueilla on vahvistettu yliopistotutkimuksen välittymistä yritysten käyttöön sekä yliopistojen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä.
”Tutkimuksen profiloitumista edistävä rahoitus on mahdollistanut uusien kumppanuuksien luomisen. Laadukas ja vaikuttava tutkimus edesauttavat uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien kehittämistä”, Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Riitta Maijala toteaa.
Loppuraporteissa mainittuja esimerkkejä yliopistojen ja yritysmaailman välisen yhteistyön tuloksista ovat muun muassa uudet kumppanuussopimukset ja yhteisprojektit, erilaiset yhteistyöalustat, konferenssit ja muut yhteistapahtumat, uudet spin-off-yritykset sekä patentit ja keksinnöt.
Loppuraportit myös osoittavat, että yliopistot ovat pystyneet tarjoamaan tehokkaasti tukeaan pandemiaan liittyvään päätöksentekoon. Lisäksi uusia tutkimusinfrastruktuurihankkeita on pystytty käynnistämään eri toimijoiden kanssa.
Ylijohtaja Riitta Maijala nostaa esiin myös profiloitumisrahoituksen merkityksen tutkimukseen perustuvan koulutuksen tukena.
”Hyvin ajankohtaiset globaalin vastuun oikeudelliset kysymykset, digitaalinen oppiminen kasvatustieteissä sekä taiteen tutkimuksen merkitys taidekasvatuksessa ovat esimerkkejä rahoituksen tuomasta tuesta monitieteistä otetta vaativan osaamisen kehittämisessä.”
Suomen Akatemia on vahvistanut yliopistojen tutkimusedellytyksiä profiloitumisrahoituksella vuodesta 2015. Rahoituksen tavoite on tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi. Hakuja on ollut kuusi.
Yliopistot jättävät loppuraportin Profi-rahoituksen vaikutuksista rahoituskauden päättymistä seuraavana vuonna. Profi 2 -rahoitusta myönnettiin yhdelletoista yliopistolle yhteensä 50 miljoonaa euroa tutkimuksen laadun vahvistamisen toimiin.
- Profi 2-hankkeiden loppuraporttien yhteenvedot (pdf englanniksi)
- Lue myös: Profiloitumisrahoituksen väliraportit toivat esille erilaisia pandemian vaikutuksia yliopistojen toimintaan
Lisätietoja
- Hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju, Suomen Akatemia, p. 029 448 5740, etunimi.sukunimi (at) oulu.fi
- Tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- Tiedeasiainneuvos Anne Heinänen, Suomen Akatemia p. 029 533 5021, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- yleiset tiedustelut: profi (at) aka.fi
- Yliopistojen profiloituminen
Suomen Akatemian viestintä
Pekka Rautio
viestintäasiantuntija
029 533 5040
etunimi.sukunimi(at)aka.fi