Suomen Akatemialle uusi kansainvälisyyden edistämisen linjaus
Suomen Akatemia on uudistanut tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjauksensa. Linjaus pohjautuu Akatemian uuteen strategiaan, joka painottaa kansainvälisyyden merkitystä tutkimuksen laadun nostamisessa ja tieteen uudistumisessa. Suomen Akatemian hallitus hyväksyi linjauksen kokouksessaan 8.11.2023. Kansainvälisyyden edistämisen linjaus on voimassa vuoteen 2030 asti.
Linjauksen mukaan Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan vaikuttavuustavoitteet ovat:
- Kansainvälinen tutkimusyhteistyö edistää tieteen uudistumista ja läpimurtojen syntymistä sekä globaalien haasteiden ratkaisemista.
- Suomalaisen tieteen näkyvyys maailmalla kasvaa. Suomessa toimivat tutkijat ovat aktiivisia kansainvälisen tiedeyhteisön jäseniä ja haluttuja yhteistyökumppaneita.
- Suomessa toimivat tutkijat, tutkimusryhmät ja osaamiskeskittymät menestyvät selvästi aiempaa paremmin EU:n TKI-rahoitushauissa.
- Suomi houkuttelee aiempaa enemmän korkeatasoisia osaajia ulkomailta.
- Suomalainen tiedeyhteisö kiinnittyy yhä tiiviimmin tieteen autonomiaa, tutkimuksen vastuullisuutta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavaan kansainväliseen tiedeyhteisöön.
Tavoitteiden toteuttamiseksi linjaus sisältää seitsemän toimenpidekokonaisuutta.
Linjauksen valmistelussa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen visio 2035 sekä 1.1. 2023 voimaan tullut T&K-rahoituslaki ja parlamentaarisen TKI-työryhmän loppuraportti (1.3.2023). Linjauksen valmistelussa on myös tarkasteltu uusia kansainväliseen yhteistyöhön ja liikkuvuuteen vaikuttavia tekijöitä, joista keskeisin on geopoliittisen tilanteen muutos.
Linjauksen toteuttamista tukee vuonna 2024 valmistuva toimenpideohjelma.
Lisätietoja:
- Kansainvälisyyden edistämisen linjaus (pdf)
- ylijohtaja (tutkimus) Riitta Maijala, p. 029 533 5002
- kansainvälisten asioiden päällikkö Johanna Hakala, p. 029 533 5147
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Suomen Akatemia
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
www.aka.fi