Suomen Akatemia tukee kansainvälistä tutkimusyhteistyötä suurteholaskennassa

20.12.2024

Suomen Akatemia on valinnut 12 tutkimushanketta rahoitettaviksi suurteholaskennan kansainvälisen yhteistyön erityisrahoitushaussa. Rahoitusta myönnettiin kaudelle 2025–2027 yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa.

Rahoituksella vahvistetaan eurooppalaisen EuroHPC (European High-Performance Computing) -suurteholaskennan resurssien ja LUMI supertietokoneen hyödyntämistä kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä. Rahoituksella kehitetään monipuolista tulevaisuuden laskentaekosysteemiä ja laajennetaan siihen liittyvää osaamista sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Rahoitetut hankkeet kohdistuvat erityisesti laskennalliseen tieteeseen ja laskennalliseen data-analyysiin. Lisäksi rahoitusta myönnettiin esimerkiksi geotieteiden, lääketieteen, farmasian, fysiikan, kemian ja tietojenkäsittelytieteen hankkeisiin sekä muun muassa ilmastontutkimuksen, ilmakehätieteiden, meteorologian, tähtitieteen ja ympäristötieteiden tutkimukseen. 

Suurteholaskennan erillisrahoitus pohjautuu Suomen strategisiin kansainvälisiin yhteistyökumppanuuksiin yhdysvaltalaisten, britannialaisten ja japanilaisten osapuolten kanssa muun muassa digitalisaation, tekoälyn, kestävän kehityksen ja vihreän talouden aloilla. Kumppanuuksissa kehitetään kansainvälistä huippututkimusta ja uusia teknologioita sekä edistetään myös työllisyyttä ja kilpailukykyä.

Hankkeet edistävät tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, tutkimuksen laatua sekä tieteellisen vaikuttavuuden lisäksi myös laajempaa vaikuttavuutta. ”Rahoitetut hankkeet muodostavat monipuolisen ja kansainvälisessä vertailussa korkeatasoiseksi arvioidun tutkimuskokonaisuuden. Ilahduttavasti ne edustavat suurta määrää suomalaisia yliopistoja ja muita tutkimusorganisaatioita. Myös hankkeiden kansainvälisten kumppanien kirjo on erittäin vaikuttava”, sanoo rahoituksesta päättäneen Akatemian yleisjaoston puheenjohtaja professori Johanna Myllyharju.

Lisätietoa

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi 


Suomen Akatemian viestintä
Vesa Varpula
viestintäasiantuntija
p. 029 533 5131

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?