Suomen Akatemia avaa huhtikuussa useita suunnattuja rahoitushakuja
Suomen Akatemia avaa 2.4.2025 haettavaksi kokonaisuuden temaattisia rahoitushakuja. Suunnatut haut perustuvat valtion vuoden 2025 talousarvioon, jossa on osoitettu rahoitusta myös valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen suunnitelman toteuttamiseen.
Näillä hauilla pyritään vahvistamaan vaikuttavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä tiedon hyödyntämistä ja eri toimijoiden yhteistyötä.
Haettaviksi avautuvat:
- Tutkimuksen hyödyntämisen proof of concept -rahoitus vahvistamaan tutkimustulosten monipuolista hyödyntämistä
- Tulevaisuuden kestävien energiaratkaisujen tutkimuksen haku
- Suomen metsäbiomassojen tutkimuksen haku, joka toteutetaan osana Climate-Synergy-akatemiaohjelmaa
- Kliinisen tutkimuksen haku tuomaan uutta tutkimustietoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja muun yhteiskunnan tarpeisiin
- Hyvinvointialueiden T&K-toiminnan rahoitus vahvistamaan alan toimijoiden välistä yhteistyötä ja paikallisia innovaatioita
- Temaattisten tutkimusinfrastruktuurien haku tukemaan paikallisia tutkimusympäristöjä
- Suurteholaskennan kansainvälisen yhteistyön erityisrahoitus edistämään monipuolisen laskentaekosysteemin kehittymistä ja käyttöä
Kevään rahoituskokonaisuus tarjoaa tutkijoille, tutkimusorganisaatioille sekä muille toimijoille mahdollisuuksia vastata ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja edistää tutkitun tiedon vaikuttavuutta. Tarkemmat tiedot kunkin haun tavoitteista ja yksityiskohdista vahvistetaan maaliskuun alussa julkaistavissa hakuilmoituksissa. Hauille järjestetään myös ask & apply -webinaareja.
Lisätietoja:
- Kysymykset ja palaute (valitse ”hakuneuvonta, temaattiset haut” – kliinisen tutkimuksen kohdalla ”hakuneuvonta, ei-temaattiset haut”)
- Katso Ask & apply -sivulta hakuihin liittyvien webinaarien ajankohdat
Suomen Akatemian viestintä
viestintäasiantuntija Vesa Varpula
p. 029 533 5131