Suomen metsäbiomassoja koskeva haku avataan keväällä

31.1.2025

Suomen Akatemia avaa huhtikuun 2025 hakuun Suomen metsäbiomassoja koskevan suunnatun akatemiahankehaun.

Rahoitettavat konsortiot edistävät innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja metsäbiomassojen monipuoliseen hyödyntämiseen esimerkiksi biotuoteteollisuudessa, energiantuotannossa ja luontomatkailussa. Tavoitteena on vahvistaa tutkimusyhteistyötä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän välillä sekä tukea biotalouden kestävää kasvua hiilinielujen turvaamisen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ehdoilla. Haku toteutetaan osana Climate-Synergy -akatemiaohjelmaa. 

Akatemiahankkeen hakijalla (vastuullisella johtajalla) tulee olla tohtorin tutkinnon lisäksi muuta merkittävää näyttöä tieteellisestä työstä. Yleensä hän on professorin tai dosentin tasoinen tutkija. Rahoitus on suunnattu tutkimusryhmien muodostamille konsortioille, jotka edustavat eri tutkimusaloja. Yhdelle konsortiolle suunnitellaan myönnettäväksi enintään miljoona euroa ja osanhankkeelle enintään 500 000 euroa. Hausta rahoitetaan nelivuotisia konsortiohankkeita, joiden rahoituskausi alkaa 1.1.2026.     

Haun tarkemmat tiedot kerrotaan maaliskuussa 2025 julkaistavassa hakuilmoituksessa ja hakuneuvonta-webinaarissa maaliskuussa.

Lisätietoja:

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?