Maahanmuutto ja pakolaiset ovat aiheita, joilta ei ole voinut välttyä viimeisten vuosien aikana. Vuoden 2015 puhjenneen pakolaiskriisin jälkeen Suomi ja monet muut maat ovat joutuneet pohtimaan arvojansa uudelleen, jonka seurauksena maahanmuuton linjaa on päädytty tiukentamaan. Myös yleinen ilmapiiri ja asenne pakolaisia, etenkin turvapaikanhakijoita kohtaan on muuttunut kielteisemmäksi. Suomessa pakolaiskeskustelu on jo pitkään keskittynyt nimenomaan maastamme turvapaikkaa hakeviin pakolaisiin, joita oli vuonna 2017 reilut 5000. Samaan aikaan YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maailmassa oli kaikkiaan 25,4 miljoonaa pakolaista.

Maasillan ja Nikusen toimittama Pakolaisuus, tunteet ja media (Vastapaino, 2018) lähestyy pakolaisuutta tapausesimerkkien kautta keskittyen siihen, miten tapauksia on käsitelty mediassa. Tutkimukseen perustuvan kirjan aiheet kulkevat Kauhajoelta Australiaan, peilaten pienten suomalaisten paikkakuntien tapahtumia muualla maailmalla käytäviin keskusteluihin. Teos koostuu seitsemästä lyhyemmästä tekstistä, jotka herättelevät lukijaa pohtimaan globaaleja pakolaiskysymyksiä ja omaan suhdettaan niihin.

Kirjan mukaan suomalaista pakolaiskeskustelua leimaa usein pelko ja epävarmuus. Pakolaiskeskustelu on tunteikasta keskustelua ja väittelyä, johon kuitenkin vain harvoin osallistuvat itse pakolaiset. Keskustelua käydään etenkin internetissä, usein nimimerkkien takaa ja keskusteluissa painottuvat miesäänet. Kantaväestössä pakolaiset herättävät usein voimakkaita tunteita ja myös suoranaista vihaa. Viha kuitenkin kumpuaa usein pelosta, joka ei välttämättä kuvasta todellisuutta. Yhteiskunnassamme pelkoa ei kuitenkaan usein osata tai haluta näyttää, vaan jopa itsekkyys on sosiaalisesti hyväksytympää. Tällöin pakolaisen syyttäminen esimerkiksi työpaikkojen viemisestä ja ahdistelusta on sallitumpaa, kuin pakolaisten pelkääminen heidän erilaisuutensa tai vierautensa takia.

Mielestäni etenkin luokkanäkökulma on kirjassa mielenkiintoinen. Kirjassa nimittäin esitetään näkemys siitä, miten keskustelu turvapaikanhakijoista on kääntynyt luokkataisteluksi – taisteluksi, jossa kantasuomalainen työväenluokka ja suvaitsevainen luokka ovat vastakkain tai eivät ainakaan ymmärrä toisiaan. Kirja luo ymmärrystä näihin vastakkain oleviin ihmisryhmiin avaamalla syitä siihen, mistä heidän näkemyseronsa kumpuavat. Teosta lukiessani havahduinkin siihen, kuinka äärevää keskustelu maahanmuutosta on 2010-luvun Suomessa. Kirja nostaa esiin esimerkkejä sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi avoimen rasistia kommentteja Suomi24 -keskusteluista. Kirjaa lukiessani totesin pakolaiskeskustelun olevan usein samankaltaista kuin muihinkin aikamme suuriin ilmiöihin liittyvä keskustelu, esimerkkinä ilmastonmuutos. Eri tavoin ajattelevien ryhmien keskustelut ovat niin kaukana toisistaan, etteivät he kykene ymmärtämään toisiaan tai edes harrastamaan vuoropuhelua. Teos saa minut pohtimaan myös omaa kuplautumistani, sillä omassa elämänpiirissäni rasistisimmat kommentit tulevat vastaan vain hyvin harvoin.

Pakolaisuus, tunteet ja media käsittelee ajankohtaista aihetta uudesta, tunteiden näkökulmasta. Se on myös kiinnostava yleiskatsaus suomalaiseen mediakentän toimintaan, jossa median ilmiöitä käsitellään keskustelua herättävän aihevalinnan kautta. Teos nostaa esiin nykypäivän median haasteita sekä etenkin perinteisen median ja internetin suhdetta: esimerkiksi sitä, miten tavanomainen media on puun ja kuoren välissä kilpaillessaan sosiaalisen median kanssa. Tavanomaisen median on nimittäin pidettävä samanaikaisesti kiinni journalismin eettisyydestä, mutta olla myös pimittämättä julkisuudesta tärkeitä tietoja. Medialla on suuri valta siinä mitä se julkaisee, ja varsinkin tapa, jolla pakolaisuudesta julkisuudessa puhutaan, vaikuttaa suoraan siihen millaisena sen näemme.

Teksti: Veera Lyytikäinen