Lukijamme kirjoittaa: Eläinlajeista jokainen on erikoistunut omaan "ekologiseen taskuunsa" pystyäkseen saamaan ravintonsa ja voittaakseen kilpailijansa. Mutta ihminen on täysin poikkeuksellinen osaamatta mitään erityistä mutta osaa kaikkea ja osaa kaikkea hyvin! Miksi ei mikään muu elävä olento ole monikehittynyt?

Akatemiaprofessori Jukka Jernvall vastaa:

Eliökunnan mielenkiintoisia piirteitä ovat, kuinka lajit ovat erilaisia ja kuinka erikoistuneita ne ovat tietyntyyppisen ravinnon käyttöön tai ympäristön olosuhteisiin.

Vaikka esimerkiksi ruskeakarhu on varsin kaikkiruokainen ja selviää monenlaisessa ympäristössä, sekä jääkarhu että isopanda ovat tahoillaan erikoistuneet hyvin yksipuoliseen ravintoon. Erilaistumisen kehittymiseen vaikuttaa ainakin saatavilla olevan ravinnon määrä. Sekä norppien että bambun yleisyys on varmasti osaltaan vaikuttanut jääkarhujen sekä pandojen kehittymiseen.

 Kädellisten lahkon lajit, joihin me ihmiset kuulumme, ovat ekologialtaan yleensä suhteellisen joustavia. Stereo- ja värinäkö, kuten myös eturaajojen näppäryys on liitetty erikoistumiseen puissa liikkumiseen ja hedelmien ja uusien lehtien löytämiseen ja syömiseen.

Suhteellisen suuret aivot ovat taas hyödyksi niin sosiaalisille kanssakäymisille kuin ajallisesti ja paikallisesti laikuittaisten ravintolähteiden kuten hedelmäpuiden löytämiseen.

Ihminen onkin kädellisten evoluution äärimmäinen tuotos. Evoluutiossa aivojen koon suurentuminen ja niiden kasvava energian tarve ovat käyneet käsikädessä teknologian kehittymisen kanssa niin, että meidän esimuotomme oppivat käyttämään yhä erilaisempia ravintolähteitä ja ympäristöjä.

Voikin hyvin ajatella, että ihminen on erikoistunut kaikenlaisen ympäristön ja ravinnon tehokäyttäjäksi. Esimerkiksi nykyään lajimme dominoi maapallon kaikkien nisäkäslajien yhteenlaskettua biomassaa niin täydellisesti, että jopa ihmiskunnan koirien yhteenlaskettu massa on arvioitu vastaavan kaikkien villien maanisäkkäiden massaa.

Tällainen tilanne ei välttämättä anna paljon tilaa muiden lajien kehitykselle.

Akatemiaprofessori Jukka Jernvall Helsingin yliopistosta tutkii hampaiden kehitystä ja muodostumista evolutiivisessa kehitysbiologiassa. Hän on kolmatta kautta akatemiaprofessorina. Lisäksi Jernvall on johtanut Kokeellisen ja laskennallisen kehitysbiologian huippuyksikköä vuosina 2014–2019.

Kuva: Mostphotos