Miten luontoon vaikuttaisi, jos hirviä ei metsästettäisi?

Erikoistutkija Ari Nikula, Luonnonvarakeskus:

Hirviä esiintyy luonnonvaraisena jokseenkin koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa hirviä on koko maassa. Eniten niitä on etelä- ja lounaisrannikolla ja Pohjanlahden rannikolla Vaasan eteläpuolella. Hirvikannan tiheys ilmaistaan yksilöä per 1000 ha maapinta-alaa kohden, ja vuonna 2020 se oli noilla alueilla >4 hirveä/1000 ha. Vähiten hirviä oli Lapissa, jossa hirvitiheys oli 2,5-3,5 hirveä/1000 ha.

Hirvien luontaisista vihollisista tärkeimpiä ovat susi ja karhu, jotka voivat saalistaa myös aikuisia hirviä. Eniten kannan kokoon vaikuttaa metsästys. Hirvi on Suomessa ollut rauhoitettuna metsästykseltä useaan otteeseen, minkä vuoksi kannanvaihtelu on ollut suurta.

Kantaa on pystytty arvioimaan tarkemmin 1930-luvun alusta alkaen, jolloin se oli 3 500 hirveä. Sotien jälkeen kanta kasvoi 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen se laski ilmeisesti ylimitoitetun metsästyksen vuoksi. Siksi hirvi rauhoitettiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, jolloin lisääntyminen lähti voimakkaaseen kasvuun. Syynä on pidetty metsätalouden synnyttämiä taimikkopinta-aloja, jotka tarjoavat runsaasti ruokaa hirville myös talvisin. Tärkeänä syynä pidetään myös valikoivaa metsästystä, joka pitää hirvikannan jatkuvasti tuottavana. 

1980-luvun alussa hirviä oli 120 000 yksilöä metsästyskauden jälkeen. Metsävahinkojen ja hirvionnettomuuksien vuoksi metsästystä lisättiin ja 1990-luvun puolivälissä määrä oli laskenut noin 80 000 yksilöön. Sen jälkeen kanta jälleen kasvoi. Se nousi 2000-luvun taitteessa kaikkien aikojen korkeimmaksi, liki 160 000 yksilöön.

Viime vuosina kanta on vaihdellut runsaan 80 000 – 110 000 hirven välillä. Hirviä on kaadettu  2010-luvulla vuosittain 40 000 - 68 000 yksilöä.

Hirvi on tehokas lisääntymään. Jos hirviä ei enää metsästettäisi, nykyinen kanta kolminkertaistuisi kahdessa vuodessa noin 240 000 – 333 000 yksilöön olettaen, että lisääntyminen ja kuolleisuus pysyvät samoina vuodesta toiseen. Suuri kannan kasvu johtaisi toisaalta kuitenkin siihen, että ravintovarat kuluisivat nopeasti, minkä vuoksi kannan tuottavuus alkaisi tästä laskea.

Hirviä syntyy tällä hetkellä Suomessa keskimäärin 53 vasaa sataa aikuista hirveä kohden, mutta alueellinen vaihtelu on suurta. Pienimillään tuotto on 20 vasaa ja suurimmillaan 68 vasaa sataa aikuista kohti. Kannan poistuma (luontainen kuolleisuus ja liikenneonnettomuudet) on Suomessa keskimäärin vähän yli 6 prosenttia vuodessa.

Hirven elinpiiri on noin 5 x 5 kilometriä. Sillä on erikseen kesä- ja talvielinpiiri, jotka sijaitsevat noin 15-25 kilometrin päässä toisistaan. Kesällä se syö kymmeniä, jopa satoja kasvilajeja. Suosikkeja ovat pihlaja, haapa, paju ja kataja, mutta se syö myös raudus- ja hieskoivua. Talvella pääravinto on mänty, koska sitä on taimikoissa runsaasti saatavilla. Kuusta se syö harvemmin.

Hirvikannan kasvu haittaisi eniten lehtipuita. Tiheillä hirvialueilla lehtipuiden uudistuminen ja varttuminen täysikasvuisiksi voisi jopa estyä. Tästä kärsisivät myös lehtipuilla elävät eläinlajit, jotka menettäisivät elinympäristönsä.  Etenkin haapa on yksi pohjoisten havumetsien avainlajeista, jolla elää lukuisia sille erikoistuneita, uhanalaisia hyönteisiä, jäkäliä ja sieniä. Siksi varttuneiden haapojen puuttuminen näkyisi myös näiden lajien vähenemisenä.

Silmiinpistävää olisi myös rehevien metsäalueiden kuusettuminen, koska sekapuustoa ei pääsisi syntymään. Lehtipuuston vähenenminen aiheuttaisi samalla metsäpohjan happamoitumista, mikä hidastaisi maaperän lahotusprosessia.

Myös varpukasvit, kuten puolukka, mustikka ja kanerva kärsisivät, sillä ne ovat syksyisin ennen lumen tuloa hirville tärkeää ravintoa. Se taas vaikuttaisi haitallisesti varpuja hyödyntäviin hyönteisiin ja sitä kautta muun muassa kanalintuihin, kuten metsoon, teeriin ja pyyhyn. Niiden poikaset käyttävät ensimmäisinä elinviikkoinaan etenkin mustikalla eläviä hyönteisiä pääravintonaan.

Hirvikärpäset puolestaan lisääntyisivät ja saattaisivat samalla levitä uusille alueille. Yhdessä hirvessä voi elää jopa 10 000-20 000 hirvikärpästä, jotka imevät hirvestä verta ravinnokseen. Niiden toukat pudottautuvat maahan koteloiduttuaan. Koteloista kehittyviä aikuisia voi hirvien oleskelu- ja makuupaikoilla olla satoja, jopa tuhansia.

Myös ekinokokki-heisimatoloiset voisivat teoriassa runsastua, koska hirvet voivat toimia niiden väli-isäntinä. Suomessa esiintyy lähinnä Echinococcus granulosus –myyräekinokkia, jota tavataan lihansyöjillä, kuten koirilla, susilla ja supikoirilla, etupäässä itärajan tuntumassa.  Ekinokokit leviävät ulosteiden kautta ja voivat tarttua saastuneista luonnonmarjoista, sienistä tai vedestä myös ihmiseen. Toistaiseksi se on Suomessa harvinaista ja Echinococcus granulosus-lajin ihmisille aiheuttamat sairaudet pysytään parantamaan.

Voittajia olisivat myös hirven ulosteilla ja virtsalla elävät sienilajit, esimerkiksi hirvensarvimaljakas Thelebolus terrestris. Ja hirvien syödessä taimien ja pensaiden oksia, maaperään esteettä pääsevä valo ja lämpö saattaisivat runsastuttaa joitakin aiemmin varjoon jääneitä kasveja. Samalla myös maaperän hajotustoiminta vilkastuisi - tästä on tosin suhteellisen vähän tutkimustietoa, mutta joissakin tutkimuksissa vaikutuksia on pystytty mittaamaan.

Jos ihminen lasketaan osaksi luontoa: Kannan säätelemätön kasvu johtaisi suuriin taimikkovahinkoihin. Lisäksi hirvionnettomuuksien määrä kasvaisi nykyisestä noin 2 200 onnettomuudesta vuodessa joskeenkin suoraan kannan kasvun mukana.