Miten muuttolinnut tietävät, milloin niiden pitää lähteä matkaan?

Intendentti Aleksi Lehikoinen,  Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja eläinfysiologian professori emeritus Esa Hohtola, Oulun yliopisto:

Suomessa on parisensataa muuttolintulajia. Muuttolinnuilla on sisäinen kello, joka reagoi päivän lyhenemiseen. Kun valo alkaa vähentyä, ne tietävät valmistua lähtöön. Aikaisimmat lajit  siirtyvät lähtökuoppiin jo kesän puolella, myöhäisimmät vasta loppusyksystä. 

Varsinainen muuttohetki  koittaa  vasta, kun linnut ovat valmiita. Ne eivät lähde ennen kuin ne ovat keränneet riittävästi vararavintoa muuton rasituksia varten.  Toinen tärkeä tekijä on säätila. Usein kylmän ilman purkaus pohjoisesta sekä pohjoisen puoleiset myötätuulet ovat sysäys, joka lopulta käynnistää syysmuuton.

Lintujen muuttoaikataulujen kirjoa voi tutkia  Hangon lintuaseman Muuttolintuselaimen avulla https://haahka.halias.fi  Mukana ovat yleisimmät suomalaiset muuttolinnut. Muuttokausi on syksyllä monilla lajeilla kevättä pidempi, sillä linnut muuttavat pienemmissä ryhmissä, usein nuoret, vanhat, naaraat ja koiraat omina parvina. Jotkut lajit muuttavat yksitellen.

Vesilinnut saattavat odottaa vesistöjen jäätymistä. Esimerkiksi osa laulujoutsenista ja isokoskeloista viivyttelee, kunnes viimeinenkin sula paikka jäätyy. Siksi ilmaston lämpeneminen voi viivästyttää niiden syysmuuttoa.

Myös poikkeuksellisen lämmin kevät voi sekoittaa muuttorytmiä.  Jos  lämpö saa linnut palaamaan  aikaisemmin Suomeen, pesintä aikaistuu ja linnut kerkevät keräämään vararavinnon aikaisemmin. Sen on havaittu aikaistavan syysmuuttoa ainakin naurulokeilla ja joillakin kahlaajilla. 

Suunnistamisen avuksi muuttolinnuille on kehittynyt kyky aistia Maan magneettikenttiä, magneettiaisti, joka toimii kompassin ja myös ikään kuin GPS-laitteen tavoin. Siten ne pystyvät määrittämään sijaintinsa ja kulkusuuntansa myös pimeässä.

Kompassi perustuu linnun silmän toimintaan. Magneettikenttä aiheuttaa silmän verkkokalvolla kemiallisen reaktion, jonka ansiosta lintu aistii,  ilmeisesti jopa näkee silmissään, magneettikentän suunnan. Kentän vaakakomponentti kertoo pohjois-eteläsuunnan ja pystykomponentti leveysasteen, mutta pohjoista ja etelää lintu ei pysty sillä erottamaan toisistaan.  Se tapahtuu magneettisten rautakiteiden avulla, joita linnulla on nokassaan hermojen lähellä.  Kiteiden merkitystä ei kuitenkaan täysin vielä tunneta, vaikka ne löydettiin jo 1970-luvulla.

Lisäksi linnut hyödyntävät näkö-, kuulo- ja hajuaistiaan. 

Päivämuuttajat tekevät näköhavaintoja Auringon liikkeistä,  mutta yömuuttajilla on synnynnäinen kyky suunnistaa tähtikuvioiden avulla pimeässä.  Ne pystyvät huomioimaan navigoinnissaan jopa tähtikuvioiden liikkeet yön aikana.  Jotkut käyttävät  lähellä taivaannapaa olevia tähtikuvioita, jotka Maasta katsottuna pyörivät vähiten.

Hajuaisti on tärkeä suunnistamisen väline varsinkin merilinnuille, jotka pystyvät haistamaan yksittäisiä molekyylejä satojen kilometrien päästä.  Niiden tiedetään löytävän pimeässä pesäkoloonsa hajun perusteella. Pitkänmatkan muuttajat, kuten Suomesta Afrikkaan muuttavat selkälokit, pystyvät määrittelemään hajuaistin avulla jopa longitudit eli Maan pituuspiirit.

Osa linnuista paikantaa sijaintiaan infraäänien avulla (alle 20 hertsin äänet), joita ihmiskorva ei kuule.  Niitä syntyy muun muassa kun suihkuvirtaukset kohtaavat vuoristoja, aallot lyövät rantaan tai maa järisee. Tutkimuksissa on havaittu, että lintu saattaa kuulla infraääniä jopa satojen kilometrien etäisyyksiltä. Esimerkiksi tarkkakorvaisten kyyhkysten on arveltu suunnistavan koordinaatistojen mukaan, jotka ne muodostavat kuuloaistin ja magneettiaistin havaintoja yhdistämällä.