Ilmastonmuutoksen ennakoidaan muuttavan suomalaista tautimaisemaa. Muuttuva ympäristö vaikuttaa patogeenien eli taudinaiheuttajien toimintakykyyn suoraan ja välillisesti, koska se sekoittaa koko pakkaa lämpötilasta ja kosteudesta kasvien ja eläinten levinneisyyteen.

”Eikä uhka ole tulevaisuudessa vaan täällä nyt”, kertoo dosentti bakteriologi Arto Pulliainen Turun yliopistosta Suomen Akatemian Ilmastonmuutos ja terveys -akatemiaohjelman Diseases on Wings -hankkeesta. Siinä tarkastellaan muuttavia lintuja ja lepakoita. ”Mikrobeja tulee jatkuvasti muuttolintujen mukana.” 

”Me halusimme selvittää, mitä tauteja eläimistössämme on ja miten levinneisyysalueen siirtyminen vaikuttaa potentiaalisesti patogeenisten mikrobien esiintymiseen”, täydentää akatemiatutkija Thomas Lilley Helsingin yliopistosta. 

Tavallista ihmistä joskus lannistaa, kun maailman korostetaan olevan pahoja pöpöjä pullollaan. Kaikkea vastaan ei voi rokottaa, mutta ei kai niiden kanssa elämään opettelu voi tarkoittaa jatkuvaa immuniteetin piiskaamista tartunnoilla? Vaan miten ennakoida saati estää tautien leviäminen? Eihän niille kuulemma mahda mitään. 

Mitään ei mahda, ellei tiedetä, mistä on kyse

Keinojen keksiminen onnistuu, kun saadaan perustutkimuksella tietoa ilmiön palasten yhteispelistä ja selkeyttä uhkakuviin. Yksi oleellinen näkökulma on eläinten rooli sairauksien levittäjinä ilmastonmuutoksen edetessä.

VECLIMIT-konsortiossa tutkitaan vektorivälitteisiä eli esimerkiksi puutiaisten ja hyttysten levittämiä tauteja. Siinä on ympäristö-, eläin- ja tautidatan avulla mallinnettu puutiaisaivotulehduksen esiintyvyyttä rokotussuositusten tueksi. Voit tutustua karttaan tästä linkistä.

Konsortiossa testataan myös kokeellisesti, voidaanko puutiaisten määrään vaikuttaa rajoittamalla niiden isäntäeläimien metsä- ja valkohäntäkauriiden paikallista esiintymistä ja liikkumista. Ihmisen omia vaikutusmahdollisuuksiakaan ei ole unohdettu: kansalaisten ymmärrystä, asenteita ja toimintatapoja selvitetään, jotta niiden pohjalta laaditaan suosituksia ja kohdennetaan tietoa tautien ehkäisemiseksi.

Diseases on Wings  -hankkeessa Lilley, Pulliainen ja Lehikoinen työtovereineen ovat kartoittaneet linnuissa ja lepakoissa esiintyvää mikrobikirjoa sekä ennustaneet eläinten levittäytymistä ja taudinaiheuttajien ilmaantuvuutta eri ilmasto-olosuhteissa.

Miten lämpötila ja sadanta vaikuttavat eläimissä oleviin taudinaiheuttajiin?

Lilley kertoo, kuinka pandemian hidastamassa maailmassa kansalaistieteen osuus nousi arvoon. ”Oli entistäkin tärkeämpää, että ihmiset lähettivät Papanapankkiin lepakoiden papanoita ja metsästäjät Suolisettiin lintujen perkuujätteitä.” Mallia varten tarkasteltiin myös levinneisyysalueita, muuttokäyttäytymisdataa sekä eläinperäisten tautien esiintyvyyttä.

”Havaitsimme lämpötilan nousun lisäävän tauteja aiheuttavien bakteerien esiintyvyyttä linnuissa ja lepakoissa. Lisääntyvien sateiden myötä esiintyi enemmän viruksia mutta vähemmän bakteereita.”

Pulliainen kertoo, että vastaavissa tutkimuksissa käsitellään yleensä neljä tai viisi bakteerilajia. ”Akatemian rahoituksella pääsimme modernilla tutkimuslaitteistoilla kiinni 2 000 bakteerilajiin”. Poikkeuksellisen edustavasta tietomäärästä oli antoisaa analysoida ilmastotekijöiden vaikutusta mikrobien ilmaantuvuuteen eläimissä.

Tarkastelluista alle puolet oli taudinaiheuttajia tai niiden kaltaisia bakteereja. Pulliainen vinkkaa seuraamaan myös jatkotuloksia: ”Patogeenilajin sisälläkin on eroja taudinaiheuttamiskyvyssä, ja odotan tuloksia näytteissämme esiintyvien bakteerien virulenssitekijöistä. Kiinnostaa myös, missä määrin muuttavat eläimet saattavat levittää antibioottiresistenssiä esimerkiksi maatiloille.”

Pihapiirin linnutkin voivat levittää tartuntatauteja

Eri lintulajien ja myös yksilöiden väliset mikrobikirjon erot todettiin suht suuriksi. Lintulajitasolla tutkijoiden katse on etenkin ihmisasumusten läheisyydessä viihtyvissä lajeissa, kuten sepelkyyhky, sinisorsa ja pohjoiseen voimakkaasti leviämässä oleva mustarastas, jolla on havaittu useitakin zoonoosipotentiaalisia viruksia.

Lilley kertoo pikkulepakon muuttoreittejä kartoittavasta osatyöstä, joka paljasti lajin edustajien huitelevan ristiin rastiin Eurooppaa. ”DNA-tutkimustemme mukaan eräätkin vaasalainen ja krimiläinen lepakko olivat läheisempää sukua keskenään kuin turkulainen ja savolainen lepakko. Populaatiot siis sekoittuvat tehokkaasti 2 000 kilometrin muuttomatkoillaan. Jos jossain puhkeaa tauti, se on äkkiä täällä.”

Suomessa alhainen väestön- ja lepakkotiheys pienentävät merkittävästi lepakkotautien siirtymisen riskiä ihmisiin. ”Ei niiden taudit meitä akuutisti haittaa, jos tiet eivät risteä. Paras suojahan lepakkotaudeilta on, kun ei tarjoa rajapintaa eli kosketusta ihmisiin.”

Yksittäistapauskin voi johtaa tutkijat sairauden jäljille

Tavalla tai toisella lajien kohtaamisia tapahtuu, sillä yli 60 prosenttia ihmisten uusista infektiotaudeista on eläimistä tarttuvia tauteja eli zoonooseja. Yksittäistapauksistakin saattaa herua arvokasta tietoa. Suomalaistutkijat löysivät yhdysvaltalaisraportin sydänläppätulehduspotilaasta, josta oli eristetty uudenlainen, alkuperältään mysteerinen bakteeri.

Pulliainen kertoo tapahtumaketjusta, joka kelpaisi sellaisenaan jännärin juonenkäänteeksi. ”Huomasimme, että melko samankaltainen bakteeri oli löytynyt meidän lepakoistamme Suomessa! Hankimme näytteitä potilaan kotiseudulla Yhdysvalloissa elävistä lepakoista, ja kas, löytyi täsmälleen samanlainen bakteeri kuin potilaasta.”

Mikrobidiversiteetin kartoitus nykymenetelmin, tehokas sairastuneiden diagnostiikka ja taudinaiheuttajien sekvensointidata tietokannoissa voi jatkossa auttaa tunnistamaan ajoissa muitakin arvoituksellisina pidettyjä sairaustapauksia.

Perustutkimus voi tuoda keinoja tautien torjuntaan

Perustutkimuksen osasia yhdistelemällä saadaan tietoa, josta ihmiset ”kentällä” eri elämänaloilla osaavat jatkojalostaa konkreettisia keinoja tautien torjuntaan ja taudinpurkausten rajoittamiseen.

Tautien ekologia on hyvä esimerkki siitä, miten luonnon monimuotoisuudesta saadaan dynaaminen, tosimaailmaa vastaava kuva vasta yhteistyössä eri tiedonalojen välillä. Ei vain huokaista helpotuksesta, jos taudin ilmaantuvuus ihmisissä on vähäinen tai yksittäinen taudinpurkaus tukahtuu. Selvitetään, miksi niin tapahtui. Tauti ei putkahda tyhjästä eikä tyhjiöön.

Isäntälajin, patogeenin ja ympäristön ominaisuuksien täytyy sopia yhteen, että tauti ilmentyy. Kun ymmärretään, millaiset muuttujat edistävät tai estävät taudin leviämistä, asioille mahtaa jotain – paljonkin.

Mitä punaisempi alue, sitä otollisemmat olot? Mallinnuksen mukaan taigapunkille suotuisampia elinympäristöjä oli siellä, missä on suurempi sademäärä ja ilmalämpötila sekä enemmän valkohäntäpeuroja, metsäkauriita ja metsäjäniksiä. Puutiaisille suotuisimpia elinympäristöjä oli alueilla, jossa oli suurempi ilmankosteus, sadesumma ja ilmalämpötila sekä enemmän valkohäntäpeuroja, rusakoita ja kettuja. ”Nykytiedon mukaan lajien todelliset levinneisyysalueet keskittyvät kartan alueille, mutta taigapuutiainen on todennäköisesti vasta leviämässä, eikä sitä ole kaikilla punaisillakaan seuduilla”, kertoo aihetta tutkinut Ruut Uusitalo (Kuva: Ruut Uusitalo. Muokattu lähteestä Uusitalo et al. Parasites Vectors. 2022).

Teksti: Nina Mäki-Kihniä
Kuvat: Ruut Uusitalo, Mostphotos, Rodeo