Sivistys ei ole vain suuren tietomäärän omaamista ja etiketin mukaista käytöstä, kuten usein ajatellaan. Akateemikko Ilkka Niiniluoto näkee sivistyksen paljon laajempana ja myös hyvin yhteiskunnallisena käsitteenä.

”Olen käyttänyt määritelmää, jonka mukaan sivistys on ihmisen kykyjen, taitojen, arvojen ja asenteiden jatkuvaa kehittämistä ja jalostamista. Sivistys on toimintaa ja itsensä elinikäistä kehittämistä.”

Sivistys-sana pohjautuu suomen kielessä hyvin käytännölliseen toimintaan, ei esimerkiksi latinan kansalaista tarkoittavaan civis-sanaan, kuten voisi olettaa. Sivistää on alun perin tarkoittanut pellavan harjaamista. Samaa kantaa ovat myös sanat siveä ja siivota. Niiniluoto arvioikin, että nämä sanat ovat johtaneet alussa mainittuun kapeaan, myös elitistisenä pidettyyn tulkintaan.

Niiniluoto kertoo sivistyskäsitykseensä vaikuttaneen sekä J.V. Snellmanin että Wilhelm von Humboldtin ajattelun. Snellman korosti, että sivistys ei pääty kouluun tai tutkintoon vaan koko elämä on koulua, jossa yksilöä muokataan ihmiseksi ja jossa sivistysprosessi muovaa ihmistä. Snellman siis loi elinikäisen oppimisen käsitteen jo 1840-luvulla. Lisäksi hän korosti ihmisen velvollisuutta toimia isänmaan hyväksi.

Akateemikko Ilkka Niiniluoto

Sivistysyliopisto luo sivistystä tieteen avulla

Saksalainen filosofi Wilhelm von Humboldt toi tieteen mukaan sivistyskäsitteeseen. Hänen yliopistolle luomansa iskulause ”sivistys tieteen avulla” on jäänyt elämään sivistysyliopistonäkemyksessä. Sivistysyliopisto on ollut myös Niiniluodon yliopistohallintouran tärkeimpiä teemoja hänen toimiessaan muun muassa rehtorina ja kanslerina Helsingin yliopistossa.

Sanat sivistys ja isänmaa ovat mukana nykyisessä yliopistolaissa heti lain toisessa pykälässä: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

”Vanha yliopisto oli valmistanut pappeja, tuomareita ja lääkäreitä. Humboldt nosti tieteen huipulle filosofian, kielet ja etiikan. Ne ovat vapaata sivistämistä, opettamista sen ymmärtämiseen, miten tieteellistä tietoa muodostetaan. Tämä kehittää kykyä itsenäiseen ajatteluun. Opettajan tehtävä oli näyttää, mihin tieto perustuu. Tämän omaksuessaan ylioppilas oppii rakastamaan tietoa, hankkimaan sitä itse ja kehittämään sitä. Tämä on sivistysyliopiston ydin”, korostaa Niiniluoto.

Vaikka yliopistot ovat uudistuneet ja monista tutkinnoista on tullut ammattiorientoituneita koulutusputkia, Niiniluoto muistuttaa, että edelleen esimerkiksi humanistiset ja luonnontieteelliset opinnot ovat varsin vapaita ja mahdollistavat omien mielenkiinnon kohteiden löytämisen.

Niiniluoto on itse esimerkki tästä: hän aloitti yliopisto-opinnot matematiikka pääaineenaan. Jo toisena opiskeluvuotenaan hän löysi filosofian, jonka professori hänestä tuli. ”Filosofia vaan oli kaikkein jännintä”, hän toteaa ja jatkaa: ”Matematiikasta on erittäin paljon hyötyä filosofin työssä, kuten sen tapa esittää asioita ja argumentaatiotaito.”

Niiniluoto on liittänyt sivistysyliopistokäsitteeseen dynaamisuuden. Yliopiston pitää uudistua ja uusia toimintatapojaan.

”Sivistysyliopiston uhkakuva on, että se käpertyy liian vanhanaikaiseen toimintamalliin. Toinen uhka on, että kilpailijaksi tulee yrittäjyysyliopisto eli hyötyajattelu ja erityisesti nopea taloudellisen hyödyn aikaansaaminen.”

Mikä yhdistää tiedettä ja sivistystä?

Niiniluodon mukaan tiede on se tiedonhankinnan muoto, jossa tieteellisin menetelmin saavutetaan parhaiten perusteltu tieto. Sivistyksen tulosta on kaikki, mitä ihminen on saanut aikaan tieteen ja taiteen, uskonnon ja aatteiden parissa. Tiede tuottaa tietoa, joka rakentaa ihmisen maailmankuvaa. Koulujen kautta tämä välittyy yleissivistykseksi.

Niiniluoto korostaa tiedon itseisarvoa: ”On arvokasta tietää uusia asioita ja oppia niitä silloinkin, kun ne eivät ole välittömästi hyödynnettävissä. Hyvällä perustutkimuksen antamalla tiedolla voi jälkikäteen olla käytännön sovelluksia. Ne eivät kuitenkaan saa olla perusmotiivi, vaan motiivin pitää olla uuden tiedon etsintä.”

Esimerkkeinä, kuinka perustutkimuksesta sovellukseksi voi viedä vuosikymmeniä, Niiniluoto mainitsee suhteellisuusteorian avulla luodut GPS-paikantimet tai kvanttiteorian pohjalta syntyneen ydinvoiman.

Niiniluoto korostaa, ettei myöskään ihmisyyden tutkimuksessa taloudellisen hyödyn tule nousta ensisijaiseksi: ”Humanistit ylläpitävät muistiorganisaatioitamme kuten kirjastoja, arkistoja, museoita ja mediaa. He huolehtivat kulttuuriperinnöstä ja sen tallentamisesta.”

Niiniluoto siteeraa filosofi, akateemikko Eino Kailan teesiä ”sivistys on sitä, että menneisyys elää meissä” ja painottaa: ”Menneisyys ei ole nostalgiaa vaan se vaikuttaa elämäämme. Muistetaan historia ja eletään sen avulla nykyaikaa ja katsotaan tulevaisuuteen.”

Taide on osa sivistystä. Suomessa taideyliopisto pitää yllä tätä sivistyksen osa-aluetta. Niiniluoto muistuttaa, kuinka taitelijan luomisinnolla ja -kyvyllä on taiteellista ja esteettistä arvoa, toki myös rahallista. Sekä tekijä että kokija voivat saada valtavan elämyksen. Museoissa käymistä Niiniluoto pitää yhtenä hyvänä sivistyksen mittarina.

Sivistys on uhattuna

Internet, jonka piti tehdä tiedon saavuttamisesta entistä helpompaa kaikille, onkin muuttunut sosiaalisen median myötä lukemista vähentäväksi. Tiktokin ja Instagramin videot koukuttavat käyttäjänsä, samoin nettipelit. Somekäyttäytyminen on usein epäasiallista, kaukana hyvistä käytöstavoista.

”Siellä muodostuu kuplia, lähetetään vihapostia, syötetään valeuutisia. Tekoäly voi tehdä syväväärennöksiä. On entistä vaikeampi nähdä, mikä viesti on oikeaa tietoa. Vastaanottajalta vaatii paljon sivistystä, jotta hän osaa arvioida oikeellisuutta. Some ammentaa ihmisten herkkäuskoisuudesta ja taipumuksesta uskoa helppoja salaliittoteorioita.”

Siksi Niiniluoto korostaa tieteen tiedotuksen sivistystehtävää: ”On tärkeätä välittää tietoa päätöksentekijöille, jotta politiikassa saataisiin hyödynnettyä tieteellistä tietoa. Ja kansalaisille, jotta he hyödyntäisivät sitä omassa elämässään. Tämä on tärkeätä kaiken informaatiokohinan keskellä.”

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuvat: iStock, Matti Immonen