Toisia ihmisiä pidetään viisaampina kuin toisia. Viisaita ja vähemmän viisaita päätöksiä tehdään joka päivä vaikkapa ruokakaupassa tai työpaikalla. Viisaudesta puhutaan hyvin arkisesti ja se on tuttu asia monelle. Sitä voidaan kuitenkin tutkia monesta näkökulmasta ja viisaudessa voi piillä vastaus aikamme viheliäisiin ongelmiin. 

Millainen on viisas ihminen tutkimuksen näkökulmasta? Siihen professori Hannu L.T. Heikkinen ei ota suoraan kantaa, sillä viisautta ei hänen mielestään ole mielekästä tarkastella pelkästään ihmisen sisäisenä ominaisuutena. 

Heikkinen on Koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Jyväskylän yliopistossa ja johtaa tutkimustiimiä, joka keskittyy käytännön viisauteen. Tutkimusta rahoittavat muun muassa Suomen Akatemia, Euroopan komission Green Deal -ohjelma sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. 

”Minun näkökulmastani viisaus tulee tai jää tulematta esille erilaisissa arjen tilanteissa. Ihminen voi puhuessaan vaikuttaa vaikka kuinka viisaalta, mutta todellinen viisaus näkyy siinä, miten hän toimii. Ihminen paljastaa usein vähäisen viisautensa esimerkiksi suurentelemalla omia saavutuksiaan tai vähättelemällä toisen onnistumista. Tai vaikkapa sysäämällä vastuun omasta virheestään toiselle”, Heikkinen sanoo. 

Heikkinen keskittyykin tiiminsä kanssa tutkimaan viisautta käytännössä, mikä näkyy myös Akatemian rahoittaman tutkimushankkeen nimessä: Viisaus käytännössä. Hankkeeseen osallistuu kolme tiimiä sekä kansainvälisiä tutkijoita koulutuksen alalta. 

Viisautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa suuremmassa, jopa planetaarisessa mittakaavassa. Sen tarkoituksena on selvittää, miten korkeakoulutuksessa ja työelämässä voi toimia viisaasti niin muita ihmisiä kuin koko planeetan laajuista elämän ihmettä kohtaan. Kysymyksessä on siis se, miten ihmiskunta ratkaisee aikamme haastavia ongelmia, kuten ilmastonmuutoksen seurauksia sosioekonomisesti reilulla tavalla.

Ihmisten välisestä viisaudesta planetaariseen hyvinvointiin 

Filosofit Aristoteleesta Marxiin ovat rakentaneet ajatusta viisaudesta ihmiskeskeisesti. He ovat pohtineet, kuinka toimia oikein omaa itseä ja muita ihmisiä kohtaan. Heikkinen ja hänen tiiminsä ajattelee viisautta ihmistä laajemmasta näkökulmasta: kuinka toimia planetaarisesti viisaasti eli tiedostaen, että me vaikutamme luontoon ja luonto vaikuttaa meihin? 

”Planetaarisen viisauden ensimmäinen kysymys on, mitkä ovat meille moraalisesti huomionarvoisia olioita. Näin ajattelu ulotetaan ihmisistä myös muihin lajeihin sekä elämää ylläpitäviin luonnon prosesseihin. Miten pidetään huolta esimerkiksi Golf-virrasta, joka on pohjoisen pallonpuoliskon elinehto? Siitäkin olemme vastuussa me ihmiset”, Heikkinen sanoo. 

Miten sitten tehdä planetaarisesti viisaita päätöksiä? Heikkinen kehottaa miettimään, onko jokin haluamamme asia haluamisen arvoista. Apuna on kolme tasoa: persoonallinen, sosiopoliittinen ja ekologinen. 

”Ensin pohdin, tekeekö minut onnelliseksi se asia, jota palavasti haluan, vaikka uusi auto tai kännykkä. Toisella tasolla voin kysyä, onko asia haluttava siinä elämässä, mitä elän toisten kanssa, vaikkapa perheen, työkavereiden tai samassa kaupungissa asuvien kanssa. Sitten on vielä se kolmas, ekologinen taso. Onko se, mitä haluan, haluamisen arvoista planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta”, Heikkinen selittää. 

Hän nostaa esille kollektiivisen uskomuksen siitä, että talouskasvu on loputonta. 

”Enää ei mene pitkään, ennen kuin se uskomus romahtaa. Vielä ajatellaan, että talouskasvu voi jatkua, samalla kun käytämme luonnonvaroja kestävästi. Mutta pahoin pelkään, että näin ei käy. Emme saa jalanjälkeämme pienennettyä tarpeeksi. Tehdyt parannukset ulosmitataan jossakin toisaalla. Tästä on historiallisesti paljon esimerkkejä”, hän pohtii.

Heikkisen tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää, miten jokainen meistä voi toimia siten, että voisimme välttää meitä ja koko planeetan kokoista biosfääriä uhkaavan ekologisen kriisin – tai ainakin lieventää kriisin seurauksia. Jotta ihminen voi toimia itsensä, muiden ja planeetan kannalta oikein, ihmisellä on oltava tietoa sekä kykyä käyttää tietoa oikein. 

Sellaista ihmistä voi kutsua sivistyneeksi.

Professori Hannu L.T. Heikkinen pyöräilee töihin Jyväskylän yliopiston Ruusupuistoon ympäri vuoden.

Sivistykseen ei riitä pelkkä tietäminen

Heikkinen perustaa sivistyksen käsitteen J. V. Snellmanin muotoilemaan määritelmään. Sivistynyt ihminen tietää paljon ja perustaa mielipiteensä parhaaseen mahdolliseen tietoon – siis tieteelliseen tietoon.

Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, vaan sitä pitää myös osata käyttää eettisesti ja hyvien tapojen mukaisesti. Snellmanin käyttämä sana siveellisyys kertoo tästä; se tarkoittaa sekä etiikkaa että etikettiä, hyviä käytöstapoja. Sivistynyt ihminen osaa siis kohteliaat käytöstavat ja toimii eettisesti kestävällä tavalla.

”Esimerkiksi omilla saavutuksilla kehuskelu ja toisten painaminen alemmas ei ole sivistynyttä. Silloin puuttuu siveellisyys”, Heikkinen antaa esimerkin.

Heikkinen näkee sivistyksen vastakohtana erityisesti sosiaalisen median aikaa leimaavan ilmiön, kuplautumisen. Sormet näppäimillä käyttäytymisetiketti unohtuu ja samaan aikaan omien mielipiteiden kanssa kaivaudutaan poteroihin.

”Tässä ajassa on paljon sivistymätöntä toimintaa. Polarisaatio lisääntyy niin mielipiteissä kuin ihmisten tuloeroissakin. Taloudellinen polarisaatio, jota nykyinen politiikka valitettavasti pahentaa, näkyy ennen pitkää myös mielipiteiden polarisaationa ja kuplautumisena esimerkiksi syrjäytymisen kautta”, Heikkinen pohtii.

Hän muistuttaa, että on jokaisen omalla vastuulla, päättääkö jäädä omaan kuplaansa. Pahimmillaan kuplasta voi tehdä itselleen kaikukammion tai jopa kaninkolon, jonne kaivautuu koko ajan syvemmälle.

Toinen vaihtoehto on pyrkiä kohtaamaan erilaisia ihmisiä, etsimään luotettavaa tietoa maailmasta ja muuttamaan näkemystään asioista uuden tiedon mukaan. Tehtävä ei kuitenkaan aina ole helppo, sillä kuplan sisällä oleva ei välttämättä huomaa olevansa kuplassa. Usein ihminen kuitenkin havahtuu tiedostamaan oman kuplansa, ja silloin on päätösten aika. 

Sivistynyt ihminen perustaa tulevaisuudentoivonsa faktaan 

Heikkinen ja hänen tiiminsä tutkii ekososiaalista sivistystä. Jälleen käsite vie keskustelun ihmistä laajempaan näkökulmaan. 

”Ekososiaalinen näkökulman kautta ymmärretään, että planetaarinen hyvinvointi on ihmisen elämän edellytys. Ekologiset ja sosiaaliset ongelmat kietoutuvat toisiinsa. Esimerkiksi ylikulutuksen tai hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ratkaisujen pitäisi olla oikeudenmukaisia kaikille. Niiltä, jotka ovat ongelmat aiheuttaneet, voidaan vaatia enemmän ongelman korjaamiseksi”, hän linjaa. 

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon edessä olo voi olla avuton. Heikkinen painottaa kuitenkin, että toivo on elämää ylläpitävä periaate. Hän lisää Snellmanin sivistyksen määritelmään oman mausteensa: sivistynyt ihminen kykenee ylläpitämään kestävää toivoa. Tällä hän tarkoittaa sitä, että jokainen tekee voitavansa planeetan hyväksi. 

”Kestävä toivo voi perustua vain parhaaseen mahdolliseen tietoon. Viisautta on se, että toimii kestävän ja perustellun tiedon pohjalta. Eikä jätä toimimatta.” 

Teksti ja kuva: Aino Soutsalmi