Otso Aavanranta Sibelius-Akatemian studiossa.

Teknologiaa, laskennallisuutta ja signaalinkäsittelyä voidaan hyödyntää taiteellisessa musiikintutkimuksessa. Näin on Suomen Akatemian rahoituksella tehnyt taiteellisen tutkimuksen professori Otso Aavanranta kehittäessään runkoäänitutkimusta ja tuotteistaessaan sitä aktiiviakustisiksi soittimiksi. Käytännön töiden lisäksi hän yhdistää työhönsä filosofista ajattelua pohtiessaan vuorovaikutusta, joka syntyy useamman soittajan yhteistyöstä.

Taideyliopiston Tutkimusinstituutissa työskentelevä Aavanranta on tehnyt yhteistyötä Aalto-yliopiston tutkijoiden kanssa hyödyntäen insinööriosaamista runkoäänen tutkimuksessa.

Yhteistyökumppanina on ollut akustiikan ja signaalinkäsittelyn professori Vesa Välimäki. Hänen ryhmänsä kanssa on kehitetty soitinten fyysisiä ratkaisuja, kuten mihin sijoittaa mikrofoni tai kaiutin tai miten estää äänen kiertämistä niiden välillä.

”Pidän itseäni taiteilijana, joka pystyy puhumaan insinöörien kanssa heidän kielellään. En osaa pidemmälle vietyä matematiikkaa tai pysty käyttämään heidän laskentaohjelmistojaan. Mutta ymmärrän, mitä he tekevät ja pystyn tuomaan sen taiteen piiriin.”

Aavanranta on kehittänyt runkoäänikaiuttimia. Kaiutin yhdistetään fyysiseen kappaleeseen, jota se värisyttää saaden aikaan runkoäänen. Esineen värähtelyn kautta ilmaan muodostuu paineaaltoja, jotka kantautuvat ihmisen korvaan äänenä. Tällä tavalla toteutettiin Aavanrannan tutkijatohtorikauden päätyö Sonic Greenhouse eli Äänipuutarha Helsingin Talvipuutarhassa. Siinä koko rakennus muutettiin jättimäiseksi soittimeksi, jonka sisällä yleisöllä oli mahdollisuus liikkua ja kuunnella rakennukselle varta vasten sävellettyä ääniteosta. 

Runkoäänikaiutin Äänipuutarha-teoksessa.

Runkoääntä yhteistyönä sävellyksissä 

Runkoääntä voidaan hyödyntää taiteessa ja musiikissa laajemminkin. Ilmassa leviävien paineaaltojen lisäksi runkoäänen voi havaita myös kosketuksen kautta, koskettamalla värähtelevää pintaa tai esinettä.

”Runkoäänen kuulo- ja kosketusaistin kautta syntyviä havaintoja voidaan käyttää luovasti taideteoksissa. Esimerkiksi puusta rakennettu lattia voi olla mielenkiintoinen runkoäänen soveltamisen kohde, koska se johtaa hyvin akustista värinää. Matalien taajuuksien runkoääniä voidaan johtaa siihen niin, että yleisö aistii ne värinänä. Olen säveltänyt esimerkiksi kontrabassolle tällaista musiikkia, jossa osa äänestä tulee lattian kautta värinänä suoraan yleisön kehoihin.”

Aavanranta on kehittänyt kitaran, jossa on runkoäänielementti. Se on aktiiviakustinen, muutoin klassinen kitara, jossa on runkoäänikaiutin ja sen rakenteeseen voidaan ajaa erilaisia ääniä. Tällaista kitaraa varten ruotsalainen säveltäjä Jesper Nordin on säveltänyt teoksen kitaristi Petri Kumelalle ja sopraano Tuuli Lindebergille.

Aavanrannan roolina tässä oli olla soitinteknikko kehittäessään kitaraa runkoääniteknisenä soittimena. Tämä tehtiin osana Aavanrannan saamaa Suomen Akatemian kärkihankerahoitusta, jonka tarkoitus oli vahvistaa tutkimuksen tekijöiden ja tutkimustulosten hyödyntäjien aktiivista yhteistyötä. Hanke olikin Aavanrannalle erityisesti mieleen, koska siihen pystyttiin värväämään mukaan myös käytännön työtä tekeviä kuten soitinrakentaja Juhana Nyrhinen. Työtä tehtiin välillä puutyöverstaalla, välillä yliopistolla, välillä konserttisalissa. 

Juhana Nyrhisen rakentama aktiiviakustinen kitara.

Musiikkiteknologiasta filosofiseen mereen 

Suomessa musiikkiteknologiaa tutkitaan lähinnä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, Aalto-yliopistossa, sekä Helsingin yliopistossa. Se on myös kansainvälisesti viime vuosina voimakkaasti kasvanut tutkimusala ja aihepiiristä järjestetään vuosittain useita kansainvälisiä konferensseja. Aavanranta kertookin tekevänsä paljon yhteistyötä myös kansainvälisesti.

”Teknologia on aikamme ilmiö, jonka kautta aukeaa paljon vielä läpikäymättömiä asioita tutkittavaksi. Olen pystynyt kiinnittymään teknologian mahdollistamiin asioihin.”

Aavanranta akatemiatutkijakauden tavoitteena oli pohtia ihmisten välisiä yhteyksiä musiikin esittämisessä. ”Meitä kiinnosti, miten kaksi ihmistä modifioi samaa ääntä niin, että he ikään kuin yhdistyvät yhdeksi soittajaksi. Yhteistekijyys luo uusia mahdollisuuksia äänen muokkaamisen.” Käytännössä tämä jalkautui esimerkiksi nelikätisen elektronisen musiikin soittamisena.

Aavanranta kertoo pudonneensa filosofiseen mereen yhteyksiä pohtiessaan: ”Syviä kysymyksiä ovat, mihin subjekti loppuu ja mistä toinen subjekti alkaa.” Nyt hänen lempiaiheensa on mielikuvitus, miten sitä jaetaan yhdessä soittamisessa. 

Otso Aavanranta soittaa aktiiviakustista kitaraa.

Taide tieteessä, tiede taiteessa? 

Entä taiteen ja tieteen suhde? ”Taiteesta ei tule tiedettä, mutta tiedettä voi hyödyntää taiteessa ja varmasti myös taidetta tieteessä. Tiede pureutuu faktiseen maailmantietoon, joka on toistettavissa ja empiirisesti todistettavissa. Taide taas lähtökohtaisesti pureutuu olemassaoloon ja sen tuntemisen kysymyksiin. Minkälaista on olla olemassa, miten tunnemme, ja minkälaisia aistikokemuksia meillä on maailmasta.”

Aavanranta korostaa, että taiteelliset tutkijat ovat tuntoisen tekemisen asiantuntijoita, jotka voivat liikkua siinä maailmassa taiteilijoina sanallistaen sitä samalla tieteen suuntaan.

”Se taide, mitä teen, on kokeilevaa. Keräilen ja yhdistelen monenlaista tietoa. Se tuottaa sellaisia taideteoksia, joissa äänen havainto on jollakin tavalla odottamatonta tai sellaista, että ihminen pysähtyy sen ääreen ja kokee jotain erityistä tuntoisuuden alueella.” Tällainen teos on esimerkiksi Hiljaiset kaiuttimet, jotka herättivät yleisössä laajan kirjon erilaisia havaintoja.

Kysymykseen sellaisen tutkimuksen tarkoituksesta, jonka tavoitteena ei ole suora yhteiskunnallinen tai taloudellinen hyöty Aavanranta vastaa:

”Taiteellista tutkimusta tarvitaan tässä ajassa sen esiintuomiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen, että olemme tuntoisia olentoja ja keskeinen osa elämän mielekkyydestä liittyy tuntoisuuteen ja esteettiseen havaintoon. Elämän mielekkyyden keskiössä on kysymys siitä, miten aistimme itsemme ja ympäristömme, missä ja miten meidän on hyvä olla. Taiteen tuntoisuuden kautta voimme tutkia minkälaisia ulottuvuuksia ihmiselämässä kokemuksellisesti on. Siihen tarvitaan taiteellista tutkimusta ja taidetta laajemminkin. Tälle soisi olevan paljon tilaa.”

”Taide rikastuttaa elämää. Tällä hetkellä näiden asioiden arvo näyttää olevan surullisen vähäinen yleisessä keskustelukulttuurissa. Meidän tehtävämme on pitää niitä yllä ja kertoa, että on olemassa tämä maailma, se on kaikkien ulottuvilla ja inhimillisen merkityksellisyyden kulmakivi.”

Tutustu Otso Aavanrannan (entinen Lähdeoja) tuotantoon

Teksti ja henkilökuva: Leena Vähäkylä

Muut kuvat: Uupi Tirronen ja Otso Aavanranta