Tutkijatohtori Ella Peltonen voi olla monelle tietotekniikasta kiinnostuneelle tuttu sekä tieteellisistä julkaisuista että Twitteristä. Hän tekee parhaillaan tutkimusta Suomen Akatemian 6G-lippulaivassa Oulun yliopistossa ja työnsä ohessa julkaisee aktiivisesti tiedeviestinnällistä sisältöä sosiaalisessa mediassa.

Peltonen jakaa sisältöjä eritoten liittyen tietotekniikkaan ja aihepiirin uusiin tutkimustuloksiin. Lisäksi hän osallistuu keskusteluihin, kommentoi tiedemaailmaa ja pitää hauskaa tutkijakollegoiden kanssa. Pääasiallisena kanavana toimii Twitter, jossa tutkijoiden yhteisöllisyys on Suomessakin selkeästi havaittavissa.

“Minulla ei ollut mitään ylevää periaatetta lähteä levittämään tietoa. Intohimonani on oppia uusia asioita ja siinä ohessa on helppoa myös jakaa tietoa muille kiinnostuneille. Ennen kaikkea se on hauskaa”, Peltonen pohdiskelee syitään someaktiivisuudelle.

Pelkoja pitää kuunnella

Tietotekniikka ja teknologian kehitys ylipäätänsä on aina herättänyt epäluuloja suuressa yleisössä. Peltosen erityisalaan kuuluvat muun muassa sensorit, joiden avulla koneet tekevät ympäristöstään havaintoja. Sensorien välittämän datan perustuksille rakentuva pahansuopa tekoäly, ja erilaiset villit teoriat tappajarobottien AI-johdetusta kapinasta ovat tuttuja.

“Kaikkea teknologiaahan voidaan käyttää väärin”, Peltonen selittää. Ihminen on se, joka loppupeleissä tekee päätökset. ”Tekoäly voi olla tietoturvallinen ja tietosuojattu, mutta vaatii eettiset periaatteet tutkimustyön taustalle.” Tekoäly on työkalu kuten vaikkapa matematiikka, eikä tällöin ole itsessään paha.

Tietoverkot kuten 5G ja 6G herättävät myös erilaisia pelkoja ja synnyttävät salaliittoteorioita. Peltosen mukaan tutkijayhteisön naureskelu infraäänien huminasta räjähtäville lepakoille ja sähköallergikoille ei poista pelkoja vaan vaikeuttaa oikean tiedon vastaanottamista.

“Ihmisillä voi oikeasti olla huolia ja kipuoireita, jotka voivat johtua psykologisesta tekijästä. Huuhaaksi tuomitseminen ei vähennä ihmisen kokemaa kipua”, Peltonen muistuttaa. Olisi hyvä muistaa kuunnella ja sitten rauhallisella keskustelulla häivyttää pelkoja.

Sosiaalisessa mediassa Peltonen on aina tarkkana kommentoidessaan tutkimukseensa liittyviä aiheita. “Teen aina selväksi, että tässä kirjoitan asiantuntijana. Sisältöjä mietin tarkkaan, varsinkin jos jokin asia on kovasti tapetilla.”

Kritiikki menee monesti persoonaan

Tiedebarometri-tutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset luottavat ja arvostavat tiedettä, mutta sosiaalisessa mediassa tiedekriittisyyden äärimielipiteet saavat helposti näkyvyyttä. “Tietotekniikka ei polarisoi niin paljon kuin esimerkiksi lääketiede ja vaikka rokotetutkimus”, Peltonen kertoo kokemuksistaan.

Hänen mukaansa kaikki käyttävät teknologiaa ja näkevät sen kehityksen hyödyt käytännön elämässään. Äärinegatiivisia mielipiteitä löytyy vähemmän. Tällöin negatiivinen palaute tuppaa kohdistumaan enemmän persoonaan kuin käsiteltävään aiheeseen.

Peltonen kohtaakin jonkin verran sukupuoleen liittyvää naljailua, ja perättömiä väitteitä, joilla puolustellaan miesten ylivertaista älykkyyttä naisiin verrattuna etenkin teknisillä aloilla.

“Naisia hakeutuu ICT-puolella valitettavan vähän ja fysiikka on myös vähän sukupuolilinnake. Kyse ei ole lahjakkuuden puutteesta eikä sukupuolella ole sen kanssa tekemistä.” Peltosen mukaan pallo ei tasa-arvoasioissa ole vain medialla, rahoittajilla tai oppilaitoksilla, vaan oikeastaan kaikilla. Erityisesti miesten hän toivoisi puhuvan enemmän tasa-arvosta.

Taannoiset EU-kampanjat, joissa naisia houkuteltiin kiinnostumaan kemiasta ja fysiikasta meikkien valmistamista hehkuttamalla eivät Peltosen mielestä ole oikea tie. “Ei pitäisi ajatella jakoa miesten ja naisten töihin.”

Peltonen saa aktiivisuudestaan toki myös paljon positiivista palautetta ja tunnustusta. Hänen mukaansa suomalaiset eivät juurikaan kehu päin naamaan, mutta jos joku kysyy somessa jotain, on se jo hyvin positiivista, “Aito keskustelu toisen kanssa seminaareissa tai muissa face-to-face -tilanteissa on tietty parasta. Twitter ei ole aitoa interaktiota”, Peltonen muistuttaa.

Rahoittaja twiittaavan tutkijan tukena

Peltonen on saanut koulutusta tiedeviestintään vuosien aikana muiden muassa Iso-Britanniassa ja Irlannissa, mutta pitää someaktiivisuuttaan enemmän ajanvietteenä. Työnantajan puolelta tulee kiitosta, mutta esimerkiksi palkassa aktiivisuus ei näy.

“Tiedemaailmassa mittarina on julkaistujen tutkimusten määrä ja laatu, opintopisteen ja muut vastaavat. Ei kukaan mittaa esimerkiksi medioita, joissa tutkija puhuu, tai someaktiivisuutta”, Peltonen kertoo. Tämä on kuitenkin hänen mielestään ymmärrettävää – tieteellistä työtä ja vaikkapa rahoituksen saamista pitääkin arvioida tieteellisin kriteerein.

“Maailma on täynnä mahtavia tutkijoita, jotka eivät jaa sisältöjä somessa, eikä sellaista pitäisi kaikilta vaatiakaan.” Mielenkiintoista voisi kuitenkin olla tilanne, jossa vaikkapa kaksi tutkimusrahoituksen hakijaa olisi tieteellisiltä ansioiltaan tasatilanteessa. “Aktiivisempi tieteen popularisointi voisi tällöin olla vaikuttamassa lopputulokseen”, Peltonen pohtii.

Eniten työnantajan ja rahoittajan tukea Peltonen toivoo mahdollisissa häirintätilanteissa, joissa tutkija esimerkiksi joutuu maalituksen kohteeksi tai kohtaa muuten epäasiallista käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Viime vuosina esimerkiksi yksittäisten tutkijoiden saamia rahoituksia on kyseenalaistettu haparoivin perustein, ja koko tutkimusrahoituksen kenttää on kritisoitu epäasiallisilla hyökkäyksillä.

“Vastuu selviytyä kriisistä ei saa jäädä tutkijalle. Rahoittajan on oltava jämäkästi tutkijan takana ja esimerkiksi perusteltava rahoituksen myöntäminen. Tarvitaan selkeät työkalut ja viesti, että tämmöinen peli ei vetele”, Peltonen painottaa.

Peltosen mielestä jokainen tutkija varmasti haluaa parantaa maailmaa – niin myös hän itse. “Tiedeviestintä voi pienin askelin vaikuttaa yksittäisten ihmisten ajatuksiin teknologian käytöstä, johtaa uravalintaan ja vaikkapa kuluttajakäyttäytymisen muutokseen”, hän pohtii.

Yksilöiden kautta myös itse yhteiskunta vähitellen kehittyy – ehkäpä myös parempaan suuntaan.

Teksti: Juho Karjalainen

Kuva: Mikko Törmänen

Tämä haastattelu on osa Tietysti.fi-sivuston Tutkitun tiedon teemavuoden juttusarjaa. Esittelemme sarjassa Suomen Akatemian rahoituksella työskenteleviä tutkijoita, jotka eri tavoin välittävät tai hyödyntävät tutkittua tietoa tutkimuksen ulkopuolella. Esittelemme joka kuukausi eri alan tutkijan.