Yhteiskuntatieteellinen kasvatustiede syventää ja välittää ymmärrystä koulutusjärjestelmästä, koulutuspolitiikasta, eriarvoisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja yhteiskunnallisista valtasuhteista. Suomessa tätä työtä johtaa professori Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta. Hänen professuurinsa on koko maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen nimikkeellä kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori.

Tämän aihepiirin professuuri edellyttää myös yhteiskunnallista vaikuttamista, jotta tieto ei jää vain tiedemaailmaan. Tärkeitä kohderyhmiä ovat opetus- ja kasvatusalan vaikuttajat päättäjistä opettajiin, mutta myös laajempi yleisö, koska kasvatus ja koulutus ovat kaikkia kansalaisia koskevia yhteiskunnallisia instituutioita. Brunila tutkimuskumppaneineen haluaa herättää keskustelua kasvatukseen ja koulutusjärjestelmään liittyvistä etuoikeuksista ja eriarvoisuudesta.

Eriarvoisuuden tutkimusta varten Helsingin yliopistoon perustettiin vuona 2014 AGORA-tutkimuskeskus, suomeksi koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuskeskus. Se on kansainvälisestikin tunnettu, monet merkittävät alan kansainväliset tutkijat ovat vierailleet siellä ja keskus on mukana monissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa. AGORAn kaikille avoimiin tilaisuuksiin on osallistunut tutkijoiden lisäksi koulutusalan vaikuttajia, poliittisia päättäjiä, järjestöjen edustajia ja toimittajia.

Eriarvoisuus ei lopu ilman aktiivista työtä

”Eriarvoisuuden kysymykset ovat tärkein olemassa oleva tutkimusaihe, koska ne koskevat kaikkea elämää maapallolla eikä eriarvoisuus ole vähentymässä, jos esimerkiksi koulutuspolitiikan tulevaisuuteen katsoo. Töitä riittää edelleen”, korostaa Brunila. Hän kertoo opiskeluaikana ymmärtäneensä, että kasvatus ja koulutus ovat eriarvoisuuden näkökulmasta kaikkein tärkeimmässä asemassa yhteiskunnassa sekä uusintaessaan mutta myös ehkäistessään eriarvoisuutta. Perinteisen tiedemaailmassa vaikuttamisen lisäksi Brunila pyrkii yhteiskunnallisella keskustelulla tuomaan esille meidän kaikkien ajattelussamme ja toiminnassamme olevaa eriarvoisuutta. ”Siellä piilevät ne syyt, miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät etene”, sanoo Brunila.

Brunilaa on usein haastateltu mediaan. Häntä turhauttaa joskus, kuinka kapeasti eriarvoisuudesta koulutuksessa keskustellaan julkisuudessa: ”Ikään kuin emme haluaisi nostaa kissaa pöydälle ja tunnistaa, että kasvatus ja koulutus ovat osallisina siinä, että koulu, opetus ja koko koulutusjärjestelmä eivät ole tasa-arvoisia paikkoja kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille.” Brunila kertoo mielellään auttavansa toimittajia eriarvoisuuden joskus monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämisessä.

Brunilan kahden peräkkäisen tutkimushankkeen tulokset osoittavat, että nuorten aikuisten kohtaamiin ongelmiin haetaan vastauksia nuoriin itseensä kohdistetuista riskeistä, oireilusta tai perheestä ja kotiolosuhteista. Näin käännetään katse pois koulutuksen poliittisesta ohjauksesta, rakenteista ja käytännöistä, kohtelusta ja oletuksista, vaikka nimenomaan niissä olisi kaikkein eniten tehtävissä.

”Kasvatuksessa ja koulutuksessa voitaisiin tehdä paljon enemmän sen eteen, että lapsia, nuoria ja aikuisia kohdeltaisiin tasavertaisemmin. Meillä on esimerkiksi ollut lukuisia tasa-arvoprojekteja, joissa opettajia on autettu havaitsemaan omassa toiminnassaan olevia eriarvoisuuksia uusintavia ajatus- ja toimintamalleja. Kun opettajat ovat itse nämä havainneet, opetuksessa on saattanut tapahtua merkittäviä muutoksia esimerkiksi lasten ja nuorten kohtelussa sekä heidän hyvinvoinnissaan. Myös kiusaaminen ja häirintä ovat vähentyneet. Opettajat ovat saaneet uutta merkitystä työlleen ja välineitä omaan jaksamiseen.”

Muutoksen tulee lähteä rakenteiden tasolta

Brunila ryhmineen tutkii parhaillaan Suomen Akatemian rahoituksella nuorten tukijärjestelmiä haavoittuvuuden eetoksessa. Tulosten mukaan nuoret ja heille tarkoitetut tukijärjestelmät eivät kohtaa, koska ongelma ja ratkaisut asetetaan väärään paikkaan.

”Ongelma palautetaan kerta toisensa jälkeen eri lähtökohdista tulevien nuorten olemukseen ja ominaisuuksiin, joita yritetään tukijärjestelmien avulla muuttaa työllistettävämpään suuntaan, mikä ei tietenkään toimi, koska yksilöä ei voi muuttaa. Nuorten ihmisarvo ei myöskään saisi rakentua pelkästään oletetun työmarkkina-arvon varaan. On hyvä muistaa myös se, että muuttamalla kohtelua, oletuksia, käytäntöjä ja rakenteita voidaan mahdollistaa, että yksilöt voivat muuttua.”

Brunila kertoo jo vuosia tuoneensa esille, kuinka koulutus ja opetus sekä opettajat ja ohjaustehtävissä toimivat tarvitsevat lisää ymmärrystä ja välineitä tunnistaa eriarvoista kohtelua, kiusaamista ja häirintää. Opettajat ja ohjaustehtävissä toimivat eivät edelleenkään saa tutkimuslähtöistä koulutusta näistä asioista, mikä Brunilan mukaan näkyy kouluissa.

Brunila harmittelee, että koulutuspolitiikan tutkijoita ja ylipäätään yhteiskuntatieteilijöitä ei useinkaan pyydetä puhujiksi opetusalan tapahtumiin. ”Esitämmekö niin hankalia kysymyksiä, että niiden pelätään aiheuttavan epämukavuutta? Toisaalta saan kyllä kuulijoilta palautetta, että aiheutan epämukavuutta myönteisessä ja ajattelua ja toimintaa aikaan saavassa mielessä. Toivoisin, että myös opetusala eli opettajat, rehtorit ja opettajankoulutus kiinnostuisivat eriarvoisuuden kysymyksistä varsinkin, kun ihmisnäkemys on jo pitkään jatkuneen taloudellistumisen myötä kasvatuksessa ja koulutuksessa kapenemassa. Toivon, että julkinen keskustelu kouluissa esiintyvästä häirinnästä, kiusaamisesta ja rasismista toimisivat herättelijöinä. Soisin mielelläni, että opetusalan tapahtumissa alettaisiin rohkeasti keskustella kasvatuksen ja koulutuksen roolista eriarvoisuuden ja etuoikeuksien ylläpitäjinä ja purkajina. Se toisi opetusalan vahvemmin tähän päivään.”

Yhteistyötä myös ministeriötasolla

Brunila on tehnyt tutkimusryhmänsä kanssa yhteistyötä ministeriöissä. Hän on ollut muun muassa tekemässä sosiaali- ja terveysministeriön selvitystä sukupuolten tasa-arvosta korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Hän on käynyt puhumassa opetusministeriön ja Opetushallituksen tilaisuuksissa ja jakanut asiantuntemustaan esimerkiksi koulutuksen markkinoitumisesta ja yksityistymisestä, nuorten syrjäyttämisestä ja muista eriarvoisuuden kysymyksistä. ”Soisin enemmänkin tällaista vuoropuhelua, koska koulutusta koskeva poliittinen ohjaus on tiukentumassa ja kieltämättä kaipaisi lisää tutkimuslähtöisyyttä ja yhteiskuntalukutaitoa.”

Brunila on aktiivinen somessa. Hän kokee erityisesti Twitterin hyväksi työvälineeksi keskustella ja vaikuttaa.

Brunila on ollut mukana tekemässä useita alan kirjoja suomeksi ja englanniksi. Uusin Terapeuttinen valta julkaistaan syksyllä. Se on ensimmäinen laaja suomenkielinen yhteiskuntatieteellinen katsaus terapiavallan tutkimukseen. Se kertoo, miten terapiavalta ilmenee politiikassa, yhteiskunnallisissa instituutioissa, kanssakäymisessä ja ihmisten henkilökohtaisessa elämässä. Kirjan lähtökohtana on, kuinka psykologiatieteistä ja terapiamuodoista kumpuava ymmärrys, sanasto ja ihmisnäkemys alkavat läpäistä koko yhteiskuntaa, sen instituutioita, vuorovaikutusta ja itsesuhdetta ihmisnäkemystä kapeuttavalla tavalla.

Brunilan mukaan hänen kirjojensa tarkoituksena on syventää ymmärrystä, herkkyyttä ja yhteiskuntalukutaitoa eriarvoisuudesta, kasvatuksesta ja koulutuksesta yhteiskunnallisina ilmiöinä ja saada tilaa ajattelulle. Ymmärrys siitä, kuinka erilaiset ilmiöt historiallisesti, kulttuurisesti, poliittisesti ja taloudellisesti ja erilaisissa valtasuhteissa rakentuvat on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan.

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuva: Kristiina Brunilan kokoelma, MostPhotos

Tämä haastattelu on osa Tietysti.fi-sivuston Tutkitun tiedon teemavuoden juttusarjaa. Esittelemme sarjassa Suomen Akatemian rahoittamia tutkijoita, jotka eri tavoin välittävät tai hyödyntävät tutkittua tietoa tutkimuksen ulkopuolella. Esittelemme joka kuukausi eri alan tutkijan.