26.11.2015

Eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja -identiteetin tutkijalle palkinto tieteellisestä rohkeudesta

Suomen Akatemia palkitsi torstaina 26.11.2015 kaksi ansioitunutta tutkijaa akatemiapalkinnoin. Tieteellisestä rohkeudesta palkittiin akatemiatutkija Tuuli Lähdesmäki Jyväskylän yliopistosta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta akatemiatutkija Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta ja Aalto-yliopistosta.

;

Suomen Akatemia myöntää palkinnon tieteellisestä rohkeudesta tutkijalle, joka on työssään osoittanut poikkeuksellista tieteellistä rohkeutta, luovuutta tai ennakkoluulottomuutta. Palkinnon voi saada esimerkiksi rohkeasta tai omaperäisestä uudesta tutkimusideasta, ennakkoluulottomasta tieteellisten rajojen ylittämisestä tai valmiudesta tutkimuksellisen riskin ottamiseen.

Palkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta saa tutkija, joka on merkittävällä tavalla tehnyt tunnetuksi tieteellistä tutkimusta tai tutkijan työtä, lisännyt toiminnallaan kiinnostusta tiedettä kohtaan, osallistunut tutkijana yhteiskunnalliseen keskusteluun tai edistänyt muuten tutkimuksen merkitystä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa.

Eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja -identiteetin tutkijalle palkinto tieteellisestä rohkeudesta

Akatemiatutkija, dosentti Tuuli Lähdesmäki (s. 1976) palkitaan akatemiapalkinnolla tieteellisestä rohkeudesta. Lähdesmäki on tutkinut kulttuurin roolia erilaisten identiteettien ilmentämisessä ja tuottamisessa. Hänen viimeaikainen tutkimuksensa on keskittynyt erityisesti Euroopan unionin toimintaan kulttuurin alueella. Uusimmassa hankkeessaan Lähdesmäki tutkii eurooppalaisen kulttuuriperinnön tuottamista ja eurooppalaisen identiteetin rakentamista kulttuuriperinnön avulla.

Tuuli Lähdesmäki on tutkinut kriittisen kulttuurintutkimuksen näkökulmasta Euroopan unionin kulttuurihankkeita ja niiden politiikkaa. Hänen tutkimuksessaan selvitetään, miten unionin hankkeissa tuotetaan ajatusta yhteisistä eurooppalaisista arvoista, menneisyydestä ja kulttuuriperinnöstä ja miten hankkeiden avulla eurooppalaisten tunnetta kuulumisesta ja kiinnittymisestä Eurooppaan ja Euroopan unioniin pyritään kasvattamaan. Lähdesmäen tutkimus kohdistuu myös kulttuurikentän paikallisiin toimijoihin Euroopassa ja heidän tavoitteisiinsa ja tapoihinsa määritellä kulttuurin ja kulttuuriperinnön merkityksiä eurooppalaisiksi.

Kulttuuriperintö on Lähdesmäen mukaan tunnepitoinen ja helposti politisoituva käsite, jota hyödynnetään erilaisissa identiteettien rakennusprojekteissa. Kulttuuriperintöprosessien ja niihin sisältyvän politiikan ymmärtäminen ja tutkiminen on tärkeää, koska kulttuuriperinnöllä voidaan helposti sekä vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteen kuulumisen myönteisiä tunteita, mutta myös tuottaa rajanvetoja, ulossulkea ja nostaa esiin yksipuolisia poliittisesti latautuneita menneisyyden tulkintoja.

”Euroopan unioni on viime vuosina käynnistänyt useita hankkeita, jotka kohdistuvat Euroopan historian esiintuomiseen, menneisyyden muisteluun ja kulttuuriperinnön vaalimiseen”, Lähdesmäki sanoo. ”Ajatus yhteisestä eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ei ole ongelmaton, sillä Eurooppa on ja on aina ollut kulttuurisesti moninainen ja eurooppalaisilla on hyvin erilaisia käsityksiä maanosan menneisyydestä ja sen kulttuurisista piirteistä. Mikään asia, objekti tai paikka ei ole automaattisesti eurooppalaista kulttuuriperintöä.”

Tuuli Lähdesmäen mukaan hänen tutkimuksensa tavoitteena onkin unionin kulttuuriperintöpolitiikan läpinäkyvyyden lisääminen.  

Lähdesmäen tutkimusta luonnehditaan kunnianhimoiseksi ja rohkeaksi, ja sen tulosten uskotaan selkeyttävän tutkimusalan tämänhetkisiä käsitteellisiä paradigmoja. Tieteidenvälinen tutkimus saattaa yhteen näkökulmia sekä Euroopan unionin että kulttuurin ja kulttuuriperinnön tutkimuksen aloilta.

Tuuli Lähdesmäki on saanut tutkimukselleen paitsi Suomen Akatemian rahoitusta, myös Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n rahoituksen vuonna 2014.

Akatemiapalkinnoilla kannustetaan tutkijoita

Akatemia myöntää akatemiapalkinnot kolmattatoista kertaa. Palkittavien tutkijoiden tulee olla akatemiatutkijan tehtävässä tai työskennellä Suomen Akatemian rahoittamina tutkijatohtoreina. Palkittavista päättää Akatemian hallitus tieteellisten toimikuntien esityksestä. Palkinnot antavat tunnustusta ja kannustusta urallaan dynaamisessa vaiheessa oleville tutkijoille sekä kiinnittävät huomiota Akatemian tärkeinä pitämiin tavoitteisiin. Palkinto on Miia Liesegangin suupuhallettu lasiteos nimeltä ”Hetki”.

Lisätietoja: - Ylijohtaja, hallinto Ossi Malmberg, Suomen Akatemia, p. 029 533 5003, ossi.malmberg (at) aka.fi - Akatemiatutkija Tuuli Lähdesmäki, Jyväskylän yliopisto, p.040 805 3839, tuuli.lahdesmaki (at) jyu.fi Lisätietoa Lähdesmäen ERC-rahoitteisesta hankkeesta osoitteesta https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/euroherit - Akatemiatutkija Lauri Nummenmaa, Aalto-yliopisto, Turun yliopisto, p. 050 4319 931, lauri.nummenmaa (at) aalto.fi   

Kuvat ja esittelyfilmit

 

 

- Palkittavien tutkijoiden kuvat ovat saatavilla Suomen Akatemian verkkosivuilla osoitteessa http://mediabank.aka.fi  > haku voittajien nimillä - Palkittavien esittelyfilmit Akatemian verkkosivuilla osoitteessa http://www.aka.fi/fi/akatemia/tutkimuksen-tekijoita/akatemiapalkinnot/  ja Akatemian YouTube -kanavalla

Viimeksi muokattu 19.4.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä