Häviääkö hyvinvointivaltio metropolivaltiolle?

Metropoliajattelu ja innovaatiokeskukset korvaavat vanhaa aluepolitiikkaa. Poliittisesti valittu strategia on muuttanut Suomea 1990-luvulta lähtien. Suomen Akatemian huippuyksikössä tutkitaan, millaisia vaikutuksia valitulla linjalla on ollut. Haastateltavana professori Sami Moisio.

Osaamiskeskukset. Innovaatiopolitiikka. Kestävyysvaje. Kolme sanaa, joilla perustellaan poliittisesti tarkoituksella valittua kasvustrategiaa. Suomen aluekehitystä määrittää aikaisempaa selvemmin 5-10 suurehkoa kaupunkiseutua. Erityisesti keskushallinnossa uskotaan, että niihin voidaan kerätä osaajat, aineettomat investoinnit ja suorat aineelliset investoinnit. Metropolialueet ovat ympäristöjä, joissa innovaatiot syntyvät ja auttavat Suomea pärjäämään maailmanmarkkinoilla. Tämä kaikki kuulostaa selvältä, mutta toimiiko se niin?

Transnationalismi ja alueet

”Tutkin nyt sitä, millä tavalla tietoyhteiskuntakehitys ja 1990-luvulla valittu kasvustrategia, jossa Suomi pyritään sijoittamaan arvoketjujen yläpäähän, muuttavat valtio- ja aluerakenteita. Tutkin myös sitä, millaisia varjoja tietoyhteiskunnan rakentaminen luo. Entä kun kaikki ei menekään kuten suunniteltiin?”

Professori Sami Moisio on mukana Suomen Akatemian RELATE-huippuyksikössä, joka tutkii valtioita, rajoja ja valtioiden toimintaa. Kuinka globaalitalous ja markkinat haastavat valtioita ja hyvinvointivaltioajatusta. Kuinka transnationalismi muuttaa valtion olemusta ja mekanismeja, joiden kautta Suomea ja suomalaisia koskevia päätöksiä tehdään. Moisio on kiinnostunut myös niistä tiedollisista aineksista, jotka ovat kahdenkymmenen viime vuoden aikana kulkeutuneet suomalaisen alueellisen kehittämispolitiikan ytimeen.

Kymmenen kasvukeskusta

”Kasvustrategiaksi valittiin 1990-luvulla tietoon perustuva talous. Alettiin puhua innovaatioyhteiskunnan rakentamisesta tai peräti poliittisesta yhteisöstä, joka perustuu huippuosaamiseen. Tällaisen yhteiskunnan rakentaminen näyttää haastavan tasaisen alueellisen kehittämisen periaatteen ja itse asiassa koko aluevaltion idean.”

Moisio puhuu metropolivaltiosta alueellisesti hajautetun hyvinvointivaltion haastajana. Metropolivaltio keskittää voimavarat sinne, mihin toivotaan kansainvälistä pääomaa ja huippuosaajia. Sen myötä hylätään tietoisesti 50-luvulla syntynyt aluepoliittinen ajattelu ja siihen liittyneet politiikkakäytännöt.

Moision mukaan innovaatiokeskusajattelu kasaa Suomea noin kymmeneen suurimpaan kaupunkiin. Näiden keskusten ulkopuolelle jää laajoja alueita sekä merkittävä joukko pieniä ja keskisuuria keskuksia, joita koskeva kehittämispolitiikka on 2000-luvun ensi vuosina ollut sangen ohutta.

Jyväskylä on yksi Suomen kasvukeskuksista.

Suurempaa ja tiiviimpää

”Puhutaan ja ajatellaan, että maan alueellinen rakenne on liian hajautunut eikä meillä ole varaa ylläpitää kaikkea sitä, mitä aikanaan rakennettiin.” Tästä syystä vaaditaan esimerkiksi sairaaloiden, koulujen ja tutkimuslaitosten lakkauttamista tai yhdistämistä suuremmiksi yksiköiksi. Metropolivaltioajattelu vahvistuu Suomessa jatkuvasti, vaikka se on vain yksi vaihtoehtoinen strategia, vaikka sitä kohtaan on selkeää vastarintaa, vaikka metropolivaltiokehitys sisältää selkeitä yhtenäisvaltion koheesioon liittyviä haasteita ja vaikka sen seurauksista ei tietenkään ole mitään tietoa.”

Riskistrategia

Suomen poliittinen eliitti omaksui 1990-luvulla tiedon ja huippuosaamisen varaan rakentuvan kasvustrategian tietoisena siitä, että se sisältää riskejä.
”Jokainen OECD-valtio pyrkii Suomen tapaan sijoittamaan itsensä globaalien arvoketjujen yläpäähän. Tuon strategian mukaan kotimaisten ja monikansallisten yritysten pitäisi sijoittaa tietyt korkeammat toiminnot Suomeen ja olla halukkaita investoimaan tänne, jotta muun muassa työpaikat voidaan säilyttää. Tämä ei ole onnistunut kaikin tavoin toivotulla tavalla. Monilla paikkakunnilla strategia on osoittanut suuren potentiaalinsa, mutta myös riskinsä. Tietointensiivisen globaalikapitalismin ja alueellisen selviämisen välillä on suuri jännite.”
Esimerkiksi äskettäinen teknologiateollisuuden murros on ajanut monia suomalaisia paikkakuntia ja alueita hankalaan asemaan.

”Suurimpien kaupunkiseutujen kehityskysymyksistä on jo tullut keskeisiä aluepoliittisia kysymyksiä. Nekään eivät ole vain voittajia, sillä globaalitalous synnyttää ongelmia myös niihin. Tämä liittyy metropolivaltiokehitykseen, jossa paikkakuntien kiinnittymistä avoimeen talouteen edistetään kaikin keinoin.”

Kestävyysvajekin politiikkaa

Kestävyysvajeen politiikkaidea vaikuttaa voimakkaasti aluepolitiikkaan. Meillä ei ole tarpeeksi rahaa panostaa alueelliseen tasoittamiseen ja pitää yllä hajautettuja aluerakenteita sanovat poliittiset päättäjät.

”Ajatus tietynkaltaisesta kestävyysvajeesta on omaksuttu hämmästyttävän nopeasti lähes läpi poliittisen kentän. Koko kestävyysvajeen idea perustuu kuitenkin myös vahvoille taustaoletuksille, se on poliittinen termi", Moisio näkee. Kestävyysvajeen vuoksi meidän on säästettävä, ajettava palveluita alas, romutettava valtion alueisiin sidottuja toimintoja. Haastattelua tehtäessä kansainvälinen valtuuskunta on Suomessa tutkimassa, mitä tapahtuu AAA-luottoluokitukselle. Kansallisilta päättäjiltä valta on osin luisunut kansainvälisille luottoluokittajille. ”Tämä on globaalitalouden haaste, nyt tutkimme, millaisia jälkiä se jättää valtion aluerakenteisiin.”

Tampereen ja Oulun yliopistojen yhteinen "Rajojen, identiteettien ja transnationalisaation tutkimuksen huippuyksikkö" RELATE on yksi Suomen Akatemian neljästätoista huippuyksiköstä 2014-2019. Huippuyksikössä tutkitaan rajoja ja rajankäyntiä, valtiomuutosta, ylikansallista liikkuvuutta, poliittista toimijuutta ja rajattujen alueiden rakentumista.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Juha Sarkkinen (Sami Moision kuva) ja Wikimedia Commons