Tutkijatohtori Eija Pakarinen tietää, kuinka yhdistää suurperhe ja tutkimustyö. Viisi lasta pitävät hänet kiireisenä, mutta mielenkiintoinen tutkimusaihe motivoi tutkimustyöhön. Pakarinen työskentelee Jyväskylän yliopistossa opettajankoulutuslaitoksella ja tutkii opettajien ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta sekä opettaja–oppilassuhdetta.

Pakarinen on mukana Alkuportaat-tutkimuksessa, jossa on seurattu noin kahdentuhannen lapsen oppimista ja kehitystä esikoulusta peruskoulun loppuun kyselylomakkeilla, testeillä ja luokkahuonehavainnoinneilla. Tutkimuksessa on tutkittu myös lasten opettajia, vanhempia ja kaveripiiriä. Näin tutkimuksella on saatu monipuolista tietoa eri kehitysympäristöistä sekä niin sanotuista riski- ja suojaavista tekijöistä.

Pakarinen kiittää tutkijanuran kipinästään graduohjaajaansa professori Jari-Erik Nurmea, joka kyseli heti gradun valmistuttua hänen halukkuuttaan jatko-opintoihin. Jatko-opinnot kuitenkin jäivät äitiysloman vuoksi, mutta sinnikäs Nurmi soitti Pakariselle noin yhdeksän kuukauden päästä ja kyseli jälleen jatko-opinnoista.

”Päätin kuitenkin jäädä koti-äidiksi ja viihdyin kotona kuusi vuotta. Päädyin ottamaan itse yhteyttä Jariin luettuani lehdestä Alkuportaat-tutkimuksesta. Tavatessamme hänellä oli graduni mukana. Olen kiitollinen Jarille siitä, että hän kannusti minua jatko-opintoihin ja antoi mahdollisuuden palata suoraan hiekkalaatikon reunalta tutkimustyöhön”, iloitsee Pakarinen.

Opettaja voi kannustaa tai lannistaa

Pakarinen olisi aikoinaan päässyt papereilla opiskelemaan matematiikkaa ja tilastotiedettä, mutta ne eivät kuitenkaan tuntuneet omalta alalta. Ammattikorkeakoulussa vietetyn vuoden jälkeen hän tiesi haluavansa yliopistoon. Välivuotensa jälkeen Pakarinen aloitti psykologian opintonsa Jyväskylän yliopistossa ja valmistui maisteriksi vuonna 2001. Vielä tuolloin hän ei kuitenkaan tutkinut oppilaiden ja opettajien vuorovaikutusta, vaan näkökulma oli vanhemmissa ja lapsissa. ”Oppiminen ja motivaatio ovat silti säilyneet kiinnostuksen kohteinani alusta lähtien,” hän toteaa

Pakarinen kiinnostui tutkimusaiheestaan jatko-opintojensa alkuvaiheessa, jolloin hän pääsi mukaan keräämään luokkahuonehavainnointeja koskevaa aineistoa.

”Oli todella kiinnostavaa päästä luokkiin seuraamaan opetusta ja aitoja vuorovaikutustilanteita. Lisäksi vanhin lapseni oli silloin esikoulussa, joten näiden asioiden pohtiminen tuli ajankohtaiseksi ihan omassa arjessakin. Niinpä päätin aloittaa opettajien tutkimisen ja käyttää nimenomaan havainnointiaineistoa”, kertoo Pakarinen.

Opettajien ja oppilaiden vuorovaikutus kiinnostaa Pakarista etenkin siksi, että opettajalla on iso merkitys lapsen elämässä kotiympäristön ja kaveripiirin lisäksi.

”Opettaja voi olla se henkilö, joka kannustaa ja uskoo lapseen tai vastaavasti se, joka lannistaa ja välittää sellaista viestiä, ettei sinusta ole mihinkään. Jokainen pystyy varmaan palauttamaan mieleen omilta koulu- ja opiskeluvuosiltaan tällaisia kokemuksia jollain lailla merkityksellisistä opettajista. Aiemmasta tutkimuksesta tiedämme, että yksikin kannustava henkilö voi olla merkityksellinen myöhemmän koulupolun ja elämänkulun kannalta.”

Vuorovaikutusta tarvitaan oppimisen tueksi

Pakarinen on tutkinut vuorovaikutustilanteiden ja opettaja–oppilassuhteen merkitystä nimenomaan lasten oppimisen, motivaation ja ongelmakäyttäytymisen kannalta. Alkuportaat on Pakarisen mukaan ainutlaatuinen projekti opettajien ja oppilaiden vuorovaikutuksen tutkimiseksi, koska Suomessa opettajia ja luokkahuonevuorovaikutusta on tutkittu toistaiseksi verrattain vähän käyttäen strukturoituja havainnointimenetelmiä. Lisäksi ylipäänsä vanhempia ja kotiympäristöä on tutkittu enemmän.

”Aihe on myös ajankohtainen, kun opetussuunnitelmia on uudistettu. Tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen opetuksessa on tärkeää, ja se voi edistää oppimista, mutta edelleen tarvitaan vuorovaikutusta oppimisen tueksi. Hieman vierastan ajatusta siitä, että mennään tekniikka ja väline edellä ja unohdetaan opettajan tärkein työkalu eli oma persoona ja vuorovaikutus,” toteaa Pakarinen.

Alkuportaat-tutkimukseen osallistuvat lapset ovat nyt 9. luokalla. Tulokset ovat muun muassa osoittaneet, että myös lapset vaikuttavat siihen, miten opettaja lasten kanssa toimii ja millaisia tunteita hänellä herää opetustilanteissa. Tähän vaikuttavat etenkin lapsen ominaisuudet, kuten taitotaso, motivaatio ja ongelmakäyttäytyminen.

”Toisaalta opettajan tarjoama ohjaus sekä lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri luokassa edistävät lasten motivaatiota ja oppimista. Esimerkiksi esiopetuksen vuorovaikutuksen laadulla näyttäisi olevan pitkäkestoisia yhteyksiä myös lasten myöhempään koulusuoriutumiseen”, kertoo Pakarinen.

Arki pitää kiireisenä

Vapaa-aika ja tutkimustyö erottuvat Pakarisen mukaan selkeästi viiden lapsen äidille. Omaa aikaa hänellä on yleensä aamulla ennen lasten heräämistä, hiljaisesta talosta nautiskellen ja ajatuksiaan kooten.

”Työpäiväni koostuu tätä nykyä pääosin itsenäisestä tutkimustyöstä eli artikkeleiden kirjoittamisesta ja erinäisistä tutkimuspalavereista. Lapset palauttavat nopeasti maan pinnalle ja pitävät huolen siitä, että ajatukset kääntyvät työasioista kotimoodiin hyvin nopeasti. Joskus harvoin saatan jatkaa työpäivää kotona lukemalla sähköpostia tai tekemällä jonkin asian loppuun.”

Vapaa-ajallaan Pakarinen rentoutuu perheensä parissa kotoillen. Lasten harrastukset pitävät kiireisenä, joten kiireetön aika koko perheen kanssa on Pakarisen mukaan luksusta.

Tutkijantyö antaa valmiuksia moneen

Pakarinen nauttii tutkimustyön itsenäisyydestä, vapaudesta sekä yhteistyöstä eri asiantuntijoiden kanssa sopivassa suhteessa. Hän pitää erityisen tärkeänä tutkimusryhmältään saamaansa tukea. Tutkimustyön suurimmaksi haasteeksi hän mainitsee pätkätyöläisyyden, etenkin perheelliselle. Tutkimustyön edut menevät kuitenkin haasteiden edelle.

Lopuksi Pakarinen haluaa kannustaa nuoria tutkijanurasta haaveilevia. Hänen mukaansa esimerkiksi ylikouluttautumisen pelko on turhaa, koska tutkijantyö antaa valmiuksia monenlaisiin tehtäviin.

”Omia opintoja tai uraa voi toki suunnitella ja suunnata tutkimuspainotteiseksi jo opiskeluvaiheessa, muttei kannata murehtia, vaikka ei näin olisi tehnytkään. Tutkijanuralle voi päätyä myös monen mutkan kautta, joten koskaan ei ole liian myöhäistä. Kannattaa tarttua rohkeasti tilaisuuteen ja kokeilla, jos tutkimustyö kiinnostaa edes vähän. Olen huomannut, että asioilla on tapana järjestyä niin kuin on tarkoitettu”, Pakarinen summaa.  

Teksti: Anna-Riikka Oravakangas
Kuvat: Eija Pakarinen ja pond5