Historiantutkija Seija Jalagin tutkii menneisyyden naisia. Millainen kuva muiden kulttuurien naisista on lännessä muotoutunut? Entä kuinka tarkkana saa olla kerran eläneiden ihmisten yksityisyyden suojan kanssa? Historioitsija joutuu pohtimaan työssään etiikkaa syvältä.

Seija Jalagin myöntää reippaasti olevansa feministi ja tekevänsä sukupuolisensitiivistä tutkimusta. Mitä se tarkoittaa? ”Teen tutkimusta, jossa sukupuoli on keskeinen. Feministisellä tutkimuksella on poliittinen agenda. Sen tehtävänä on parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.”

Raikasta ajattelua tutkimusmaailmaan, jossa helposti mennään näennäisen puolueettomuuden taakse. Suuri osa tutkimuksesta pyrkii johonkin. Tämä tutkija kohtelee lukijaa reilusti kertomalla tavoitteensa ääneen.

Sukupuolentutkimuksessa Jalagin haluaa nostaa esille suuntauksen, joka syntyi ei-valkoisten naisten keskuudessa. ”Länsimaissa kaikki naiset niputettiin yhteen ja kohdeltiin kuten yhtenäistä joukkoa. Naisten joukko ei ole yhtenäinen, se sisältää monia osajoukkoja, joilla on keskenään erilaisia kokemuksia. Mustat naiset sanoivat, etteivät ole pelkkiä naisia, vaan mustia naisia. Entisten siirtomaiden tutkijat puolestaan nostivat esiin, miten vaiennettuja juuri naiset olivat ja miten hankala heidän oli saada ääntään kuuluviin.”

Suomalaiset opettavat mielellään muita

Tutkijan pitää kuunnella herkällä korvalla tutkittaviaan. Eikä hän saa sortua helppoihin yleistyksiin tai omiin ennakkokäsityksiinsä. ”Suomalaiset voivat olla tässä asiassa hyvin lapsellisia. Meillä ollaan vilpittömästi ihmisoikeuksien puolesta ja mennään helposti kertomaan muille, mikä olisi hyvää tai hyödyllistä.” Jalagin toivoo, ettei meiltä lähdettäisi niinkään opettamaan muita vaan kuuntelemaan ja tekemään yhdessä. ”Meidän pitää länsimaisen kulttuurin perillisinä kuunnella muita enemmän.”

Hyvänä esimerkkinä naisten asemaan kohdistuneista, pieleen menneistä toimista Jalagin nostaa esille hunnun käyttöön liittyneet määräykset Iranissa ja Turkissa. ”Kun Irania 1920-luvulla modernisoitiin, hunnun käyttö kiellettiin. Sen seurauksena naiset eivät voineet liikkua kodin ulkopuolella ilman miespuolista sukulaista. Oliko se edistystä?”

Eroottinen ja eksoottinen?

Jalaginin omaa aluetta on kuvatutkimus – millaista kuvaa lännessä on rakennettu japanilaisten naisten ympärille. ”Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka toisen kulttuurin nainen on eksotisoitu ja erotisoitu. Japanilaiset naiset on kuviteltu miestä viihdyttäviksi geishoiksi. Japanilaiset ovat itsekin esimerkiksi matkailuesitteissään käyttäneet naisia matkailuvaltteina.” Musliminaisten kuva lännessä on Jalaginin silmissä toisenlainen. ”Nämä kuvataan miesten alistamiksi reppanoiksi. Ja tällä tavalla leimaamalla heidät vaiennetaan kuulumattomiin, vähätellään ja luokitellaan.”

Joka kerta kun tutkija koettaa analysoida sitä, mistä jokin kuva koostuu, kuka sen synnytti ja mihin tarkoitukseen sitä on käytetty, hän samalla myös uusintaa sitä. ”Kun koetan muuttaa näkökulmaa ja näyttää kuinka geisha on pelkkä stereotypia japanilaisesta naisesta, saatan vahvistaa virheellisen kuvan säilymistä.” 

Menneiden ihmisten yksityisyys?

Tutkijan pitää suhtautua vastuuseensa vakavasti. ”Käsittelemme ainutkertaisia aineistoja, todellisten ihmisten elämää. He esiintyvät omilla nimillään kertomuksissa, joita heistä jälkipolville tehdään.” Jalagin haluaa kysyä myös laajemmin sitä, millainen intimiteettisuoja menneisyyden ihmisillä on? Mitä heistä saa jälkipolville kertoa? ”Historioitsijan kirjoittamassa elämäkerrassa pitää kunnioittaa ihmistä ja tosiasioita. kohteeseensa voi rakastua helposti ja alkaa kirjoittaa pyhimystarinaa. Sekään ei ole hyvä. Mutta ei saa myöskään nostaa arkoja ja hankalia asioita suhteettoman suuriksi. Ja aina pitää miettiä, mitä merkitystä kokonaisuuden kannalta juuri tällä seikalla on? Tarvitseeko sitä kertoa?”

Moniääninen elämäkerta

Tutkijan ja kirjailijan työssä Jalagin näkee selkeitä eroja. Hän ei halua kaventaa kaunokirjallista vapautta, mutta jotkut ongelmat nousevat kirjailijoiden tuotannossa eettisesti merkittäviksi kysymyksiksi. ”Kerran eläneestä ihmisestä kirjoitetaan kaunokirjallinen teos. Kirjailija voi aina vedota vapauteensa ja esittää henkilöitä aivan oudoistakin näkökulmista tai erikoisin painotuksin. Haluaisin silti tietää, miksi kirjailija halusi maalata henkilöstä juuri sellaisen kuvan?” Näin luoduista kuvista voi tulla myös pysyviä ja niiden avulla voidaan helposti leimata koko ihminen ja elämänsä.

Kenen antaisit kirjoittaa oman elämäkertasi? ”Jaa. Uusi ajatus on tehdä elämäkerrasta polyfoninen, moniääninen. Sitä varten haastatellaan monia ihmisiä, lopputulos on silloin monipuolinen, ehkä ristiriitainen ja antaa kohteestaan syvällisemmän kuvan.” Meidän pitää luopua ajatuksesta, että ihmisen elämä menee tasaista, ennalta määrättyä latua ja lopputuloksena on ehjä kertomus. ”Esimerkiksi minä olen erilainen ihminen nyt kuin 20 vuotta sitten. Erilaiset vaiheet luovat yhdelle ihmiselle monta elämää, ei siihen voi laittaa mitään yleisotsikkoa.”

Nimettömät tutkimuksissa

Maailmassa on paljon tutkimuksia, joiden tekeminen on kiinni siitä, että tutkittaville luvataan anonymiteetti, nimettömyys. Monissa tärkeissä aiheissa haastateltavat voivat asettaa haastattelujen ehdoksi sen, että heidän henkilöllisyytensä pysyy salassa.  ”Tutkijan hyvää etiikkaa on huolehtia, että aineisto on olemassa ja sitä käytetään oikein. Meiltä loppuvat tutkimusaineistot ja tutkimukset jos teemme työmme huonosti”, Jalagin napauttaa. Tutkimuksen tehtävänä on myös nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kipeitä ja vaikeita kysymyksiä.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Marja Nousiainen ja Pixmac.fi