Kantasoluportaalista tutkittua tietoa aiheesta kiinnostuneille
Kantasolututkimus on viimeisten vuosikymmenten aikana johtanut suuriin lääketieteellisiin läpimurtoihin. Kantasolututkimuksen ansiosta ihmisen kehityksen alkuvaiheet tunnetaan nykyään paremmin ja laboratoriossa kantasoluista voidaan muokata erilaisia soluja sekä minikudoksia. Monen aiemmin huonosti tunnetun sairauden syyt ovat kantasolututkimuksen ansiosta paremmin selvillä ja niihin on voitu kehittää tehokkaita hoitoja. Ei olekaan ihme, että kantasoluaiheet kiinnostavat monia. Luotettavaa informaatiota aiheesta on ollut kuitenkin vaikea löytää suomeksi.
Tutkijoiden luoma kantasoluportaali tarjoaa tutkittua tietoa erilaisista kantasoluista sekä niiden alkuperästä ja potentiaalista tutkimuksessa ja kantasoluhoidoissa.
”Helsingin yliopiston tutkijat Suomen Akatemian kantasolumetabolian huippuyksiköstä ovat työstäneet portaalin, joka tarjoaa kansalaisille luotettavaa tietoa erilaisista kantasoluista, kantasolututkimuksesta ja kantasoluhoidoista sekä ohjaa lukijaa eteenpäin toisille tutkittuun tietoon pohjautuville sivuille”, kertoo Emilia Kuuluvainen, yksi portaalin tekijöistä.
Kuuluvaisen mukaan toiveissa on, että kantasoluportaali toimisi oikean tiedon keskuksena, joka kertoo aiheesta laajasti ja selkeästi.
Suomalaiset kantasolututkijat listattuna portaalissa
”Portaalista löytyy myös listaus suomalaisissa yliopistoissa ja huippuyksiköissä toimivista kantasoluasiantuntijoista. Lisäksi kuka tahansa voi portaalin kautta esittää aiheesta kysymyksiä, joihin vastaamme parhaamme mukaan”, hän jatkaa.
Kantasoluista ja varsinkin kantasoluhoidoista esiintyy paljon myös virheellistä tietoa ja usein unohdetaan, että uudesta löydöksestä tutkitusti tehokkaaseen ja turvalliseen hoitoon menee yleensä vuosia, ellei vuosikymmeniä.
”Kantasoluista uutisoidaan paljon niiden suuren lääketieteellisen potentiaalin takia, mutta kantasoluista ja varsinkin kantasoluhoidoista esiintyy myös paljon harhaanjohtavaa uutisointia. Oikeaa tietoa kantasoluista on huonosti saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Uusi portaali vastaa tähän tarpeeseen”, kantasolumetabolian huippuyksikön MetaStemin johtaja Pekka Katajisto kertoo.
Toinen ongelma on kantasoluturismi. Joissakin maissa tarjotaan kantasoluihin pohjautuvia kokeellisia toimenpiteitä. Ihmisiä lähtee myös Suomesta hakemaan hoitoja ulkomailta.
”Niin sanotusta kantasoluturismista on tullut ongelma ja potilailta voidaan laskuttaa suuria summia tehottomista hoidoista, jotka voivat olla vaarallisia. Kantasolututkimus on varsin nuori tieteenala, ja siksi siihen perustuvat toimivat hoidot ovat vasta tulossa”, jatkaa professori Timo Otonkoski.
Kantasoluportaali tarkoituksena on toimia tutkittuun tietoon pohjautuvana lähteenä kaikille kantasoluaiheesta kiinnostuneille ja tarjota luotettavaa tietoa kantasoluista. Portaali on jo avautunut suomeksi ja se on käännettty ruotsiksi kevään 2021 aikana. Myöhemmin portaali on tarkoitus myös kääntää englanniksi. Kantasoluportaali päivittyy, kun uutta tutkittua tietoa tulee lisää. Jatkossa portaalissa myös tiedotetaan uusista kantasolututkimuksen läpimurroista portaalin uutisosiossa.