Viranomaiset kaipaavat todellista tietoa työnsä tueksi kun päätetään tai puhutaan somalien perheiden yhdistämisestä, kulttuurista, kielestä ja taustoista. Sitä on saatavilla vielä aivan liian vähän. Maahanmuutto aiheena tarvitsee julkisessa sanassa tietoa, ei pää kuumana esitettyjä harhaluuloja. Nyt keskustelu pyörii vielä liikaa vihapuheen, stereotypioiden ja ennakkoluulojen varassa. Jyväskylän yliopistossa työskentelevä etnologi, akatemiatutkija Outi Fingerroos etsii tietoa ja hankkii vastauksia. Millä tavalla viranomaiset kokevat perheenyhdistämisen ja mitä he kertovat työstään? Entä prosessin läpikäyneet somaliperheet?

Kiinnostus somalien perheenyhdistämistä kohtaan syntyi Addis Abebassa. ”Olin vierailevana professorina opettamassa folkloristiikkaa. Huomasin kuinka somaleja seisoi Suomen suurlähetystön ulkopuolella. Addis Abeba on monille somaliperheille kauttakulkumaa, lähetystössä on pitkät jonot ja vähän henkilökuntaa.” Suomen suurlähetystö haastattelee suomeen pyrkivät somaliperheet ja selvittää, onko väitetty perheside todellinen. Suomen maahanmuuttovirasto päättää ketkä saavat tulla Suomeen.

Viranomaiset tarvitsevat tietoa

”Tutkimuksessa on kaksi puolta, viranomaisten ja perheenyhdistämistä hakevien somalien näkökulmat. Halusin tutkia asiaa juuri viranomaisen näkökulmasta.  Toki haastattelen myös somaliperheitä.” 

Fingerroos kertoo haastateltujen viranomaisten olevan innoissaan tutkimusaiheesta. ”Perheiden yhdistämisestä, prosessista ja taustoista on hyvin vähän tietoa. Viranomaistyöhön liittyy samalla tavalla stereotypioita kuin maahanmuuttajinkin. Tietoa tarvittaisiin enemmän myös poliittisen päätöksenteon tueksi.” Viranomaiset tarvitsisivat kipeästi tietoa myös erilaisen kulttuurin kohtaamisesta käytännön työhön.

Ennakkoluuloja ja kaupunkitarinoita

Myös julkinen keskustelu maahanmuutosta tarvitsee tuekseen tietoa. ”Perheidenyhdistämiseen liittyy paljon kärjekkäitä mielipiteitä, stereotypiaa ja rasismia. Maahanmuuttoon liittyy kaupunkifolklorea, kerrotaan, että somalimiehet eivät tee työtä, he vain nostavat sossusta tukia ja alistavat naisia. Tällaiset kerronnan muodot kiertävät, eikä niillä ole yhteyttä todellisuuteen. Tutkimuksella haetaan perustietoa keskustelun pohjaksi.”

Myös viranomaisten toimintaan voi liittyä ennakkoluuloja. Kerrotaan, että maahanmuuttaja saa kaiken, mikä keksii haluta. Että viranomaiset ovat kukkahattuja, jotka uskovat kaikki nyyhkytarinat tosiksi. Että suurien laumojen väittäminen omaksi perheeksi onnistuu kyllä.  Yksi iso kysymys onkin tässä juuri perheen määrittely.

Mikä on perhe?

Perhe on somalille erilainen kuin suomalaiselle. Siihen voi kuulua useita sukupolvia, setiä ja tätejä, ottolapsia, naapureita. Moniavioisuus ei ole tavatonta.” Fingerroos on ollut seuraamassa kun virkamiehet tekevät perheenyhdistämishaastatteluja. ”Niissä näkee aika pian, että tulija ei välttämättä ymmärrä mitä kysytään. Hän voi ymmärtää sanat, mutta ei ymmärrä kysymysten tarkoitusta koska kulttuurierot haastattelijan ja haastateltavan välillä ovat niin suuret. Suomessa perhe on selvärajainen kategoria, somali integroituu osaksi laajempaa yhteisöä.”

Isona äänenä maahanmuuttokeskustelussa on niin sanottu veronmaksaja. Häneksi ilmoittautuu yksi ja toinen huolestuneena siitä, mihin kaikkeen verorahoja käytetään. Mitkä ovat tutkijan terveiset tähän keskusteluun?

Halutaan rauhaa ja koulutusta

”Asiat eivät ole yksioikoisia. Viranomaiset toimivat lakien ja työtehtäviensä pohjalta ja Suomeen pyrkivä ihminen joutuu kulkemaan tiukkojen prosessien läpi. Suomeen tulon syyt ovat hyvin inhimillisiä.” Halutaan hyvää ja ilmaista koulutusta, halutaan maahan, jossa ei tarvitse pelätä. Tulijoina on keskiluokka tai yläluokka, kaikkein köyhimmillä ei ole varaa matkustaa mihinkään. Tulijoita vaivaa koulutuksen puute ja Suomeen päässeet somalit ovat oppilaina usein päämäärätietoisia ja hyvin motivoituneita. Vanhat naiset saattavat jäädä täällä lähiöihin eivätkä integroidu yhteiskuntaan.

Somalinaisen haastattelu Suomen Suurlähetystössä Addis Abebassa. Haastattelija, tulkki ja haastateltava on anonymisoitu kuvassa.

”Koko maahanmuutto koostuu monista palikoista, joiden olemusta tai keskinäistä yhteyttä pitää tutkia. Ja siitä pitää käydä julkista keskustelua tosiasioiden perusteella.

Valistetaan kansaa

Yhtenä suurena tavoitteena Fingerroosilla on se, että ilmiöstä pitää kirjoittaa suomalaisille ja niin että se ymmärretään. ”Kansanvalistustarkoituksessa, hyvää suomea ja ymmärrettävää kieltä,” Fingerroos naurahtaa ja nostaa esikuvaksi Martti Haavion tavan tehdä tiedettä. ”Tästä aiheesta pitäisi ehdottomasti kirjoittaa Suomessa, suomeksi ja niille, jotka tätä tietoa tarvitsevat. Sen sijaan yliopisto nykyisellään toivoo, edellyttääkin, että tutkimuksista kirjoitetaan kansainvälisiin julkaisuihin. Näin lisätään sivistyksellistä eriarvoisuutta Suomessa sen sijaan, että lisättäisiin ihmisten tietoa. Tutkimuksen yhteiskunnallisesta tehtävästä, joka on osa yliopistolakiakin, pitäisi puhua enemmän ja se pitäisi ottaa tosissaan.” 

Maahanmuuttokysymyksissä tarvitaan rohkeutta puhua, sillä tutkijoiden ja viranomaisten uhkailu on lisääntynyt. Fingerroos toivoo, että vihapuhetta ja rasismia saadaan kitkettyä edes vähän avoimella keskustelulla.

Tutkimuksen etiikka nousee myös suureksi kysymykseksi. Tutkimuksen kohde, somalien perheet ja niiden yhdistäminen vaatii erityistä eettistä herkkyyttä sen suhteen, mitä tutkijana voi tehdä. ”Tutkimusetiikka ei ole pelkkää sanahelinää. Se liittyy hyvin konkreettisiin asioihin. Mitä voi kysyä, millä tavoin tuloksia voi julkistaa, kuinka tunnistettavia ihmiset voivat tutkimuksessa olla. Miten selitän oman roolini tukijana ja länsimaisen yhteiskunnan kasvattina. Millaisia vaikutuksia tutkimuksellani on.”

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Matleena Jänis