Akatemiatutkija Päivi Hasua kiinnostaa se, miten erilaiset uskonnolliset maailmankuvat muokkaavat ihmisten arvoja sekä käsityksiä hyvästä elämästä ja kehityksestä. Tällä hetkellä hän tutkii uskonnollistaustaisten järjestöjen ja tiettyjen kirkkojen kehitysprojekteja Afrikassa. Hasu palasi äskettäin kenttämatkalta Tansaniasta.

”Tutkin sitä, miten tietynlainen uskonnollinen maailmankuva vaikuttaa järjestöjen ja kirkkojen kehitysprojektien muotoutumiseen. Haluan myös selvittää, miten hyödynsaajien uskonnollinen maailmakuva vaikuttaa projektien saamaan vastaanottoon. Tutkimuskohteeni Tansaniassa ovat World Vision, suomalainen helluntailaistaustainen Fida International sekä Fidan kumppanikirkko Free Pentecostal Church of Tanzania.”

Hasu vietti Tansaniassa vuoden vaihteessa kuutisen viikkoa haastatellen World Visionin kanssa yhteistyötä tekeviä viranomaisia. Matka oli kiinnostava, vaikka hän törmäsi matkansa alussa korruptioon Tansanian maahanmuuttoviranomaisten taholta.

”Ulkomaisilta tutkijoilta vaaditaan tutkimus- ja oleskelulupa, joiden hankkimisessa menee aina aikaa. Tällä kertaa kohdalleni osui myös harvinainen pyyntö rahalahjasta oleskeluluvan vastineeksi. World Visionin projektissa Shinyangan maakunnassa Victoria-järven eteläpuolella tehtävä tutkimustyö sujui kuitenkin hyvin.”

Hasu mittailemassa kaivon syvyyttä paikallisen kanssa.

Uskonnon merkitys ei ole vähentynyt

Uskonnon merkitys ei ole modernisaation myötä vähentynyt, vaan uskonnollinen toiminta on useissa maissa mitä suurimmassa määrin julkista ja poliittista.

”Uskonnollinen maailmankuva on tärkeä osa ihmisten arvomaailmaa lähes kaikkialla muualla paitsi maallistuneessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Lisäksi se vaikuttaa olennaisesti tapoihin, joilla ihmiset ymmärtävät inhimillisen hyvinvoinnin ja kehityksen ja millä tavoilla he tuota hyvinvointia tavoittelevat. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa uskonnollistaustaiset järjestöt tuottavat yli puolet koulutus- ja terveydenhoitopalveluista.”

Kansainvälinen kiinnostus uskonnon ja kehityksen suhteeseen on lisääntynyt selvästi viime vuosina paitsi akateemisessa tutkimuksessa, myös monien kehitystoimijoiden parissa. Tämä on näkynyt esimerkiksi uskonnollistaustaisten järjestöjen saaman julkisen tuen määrän kasvuna.

Menestyksen teologia lupaa menestystä ja vaurautta tässä ja nyt

Hasu on tutkinut helluntailais-karismaattisia kirkkoja Tansaniassa.

”Uusi karismaattinen kristillisyys on levinnyt räjähdysmäisesti eri puolilla globaalia etelää viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Monille näistä kirkoista on ominaista niin sanottu menestyksen teologia, joka lupaa ihmisille vaurautta ja menestystä tässä ja nyt muun muassa ihmeiden välityksellä. Ne myös korostavat antamista saamisen edellytyksenä. Ihmisten uskotaan saavan Jumalalta moninkertaisesti sen, mitä he antavat kolehteina Jumalalle.”

Jumalan edustajia maan päällä ovat uskonnolliset johtajat, jotka ovat näin saavuttaneet merkittävää varallisuutta. Heidän kirkoillaan ei silti välttämättä ole sosiaalisia hankkeita köyhien uskovien elinolojen parantamiseksi.

Tämänkaltaiset tutkimustulokset tuntuivat Hasusta raskailta, jopa vähäosaisten hädän hyväksikäytöltä maassa, jossa köyhyys, koulutuksen puute ja heikko terveydentila koskevat yhä valtaosaa kansasta.

”Ihmettelin tällaisen hengellisyyden suosiota, koska se ei yritä aktiivisesti vaikuttaa ihmisten elinoloihin muutoin kuin hengellisen muutoksen kautta. Siksi päätin tarkastella sellaisia kirkkoja ja organisaatioita, joilla on historiallista kosketuspintaa näiden uusien kirkkojen kanssa, mutta joille sosiaalinen vastuu on tärkeää ja jotka ylläpitävät aktiivisesti kehitysprojekteja.”

Uskonnollista lukutaitoa tarvitaan

Maallisessa yhteiskunnassa kasvaneissa suomalaisissa herää usein kriittisiä ajatuksia uskontojen kielteisistä vaikutuksista esimerkiksi kehitykseen, naisen asemaan ja seksuaaliterveyteen.

Hasun mukaan kehitysmaiden kristillisyys nähdään joskus siirtomaa-ajan tuotteena ja ilmiönä, jota ei pitäisi edes olla olemassa. On silti tosiasia, että kristilliset kirkot ovat kasvaneet voimakkaasti globaalissa etelässä ja kristinuskon painopisteen sanotaan siirtyneen globaaliin etelään.

”Jotta ymmärtäisimme uskonnollisuutta yhteiskunnassa sosiaalisena, poliittisena ja taloudellisena tekijänä, meidän on parannettava omaa uskonnollista lukutaitoamme.”

Uskonnollinen lukutaito auttaa ymmärtämään erilaisia sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia prosesseja, joten se on tarpeellinen kyky päättäjille ja kehitysavun antajille.

Hasun tutkimuksesta hyötyvät paitsi järjestöt itse, myös esimerkiksi järjestöjä tukeva Suomen ulkoministeriö. Virallisen kehitysavun antajat monissa Euroopan maissa ovat olleet jo vuosia kiinnostuneita näistä asioista, mutta Suomessa aiheeseen ollaan vasta nyt heräämässä.

Innoittajana kataarikylän historia

Hasu aloitti opintonsa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa 1980-luvulla. Sovellettujen luonnontieteiden piti olla hänen juttunsa mutta pian ilmeni, että aito palo aiheeseen puuttui. Niinpä Hasu ryhtyi opiskelemaan sosiologiaa ja filosofiaa sekä myöhemmin kulttuuriantropologiaa. Maisteriksi valmistumisen jälkeen Hasu rekrytoitiin kulttuuriantropologian jatko-opiskelijaksi. Filosofian tohtoriksi hän väitteli 90-luvun lopussa. 

”Väiteltyäni olen tehnyt tutkimustöitä itsenäisellä rahoituksella ja erilaisissa projekteissa, myös ulkomailla. Tällä hetkellä työskentelen akatemiatutkijana Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa.”

Akateemisen elämänsä yhdeksi tärkeimmistä ahaa-elämyksistä Hasu mainitsee Emmanuel Le Roy Ladurien kirjan ”Montaillou - Ranskalainen kylä 1294–1324”. Teos käsittelee keskiaikaisen kataari-kylän asukkaiden elämää ja maailmankuvaa. Se pohjautuu inkvisition kuulustelupöytäkirjoihin, joita Le Roy Ladurie käytti kulttuurihistoriallisiin, sosiologisiin sekä kansa- ja uskontotieteellisiin tulkintoihin.

”Teos vangitsi ja herätti uskomattomalla tavalla eloon historian ja tavallisten ihmisten elämän. Sen luettuani olin vakuuttunut, että tätä haluan tehdä itse!”

Kesti kuitenkin vielä melkein kymmenen vuotta ennen kuin Hasu ryhtyi tekemään väitöskirjatutkimustaan, jonka olennaisena osana olivat saksalaisten lähetyssaarnaajien tuottamat historialliset aineistot Pohjois-Tansaniassa, Kilimanjarolla.

Tutkija on itse väline

Pitkäkestoinen kenttätutkimus vieraissa kulttuureissa ja yhteiskunnissa edellyttää tutkijalta paljon: ”Kohtaamme hyvin erilaisia ihmisiä, joiden maailmankuva, koulutus ja kielitaito poikkeavat valtavasti meidän omistamme. Tutkijana olen itse tärkein tutkimusväline.”

Hasu myöntää, että sosiaalinen ja kulttuurinen etäisyys Tansanian takamaiden köyhien ja lukutaidottomien ihmisten ja korkeasti koulutetun ja hyväosaisen valkoisen tutkijan välillä tuskin voisi olla suurempi.

”Tutkimustilanteessa täytyy kyetä luomaan ilmapiiri, jossa tutkimukseen osallistuvat ihmiset voivat tuntea oman tarinansa tärkeäksi.”

Hyvän keskusteluilmapiirin syntymistä edesauttavat tietysti hyvä kielitaito ja paikallisten kommunikaatiotapojen tuntemus, toisaalta myös kyky välittää arvostusta, kunnioitusta ja myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. 

”Ehkä ihanin koskaan saamani kiitos on tullut tapaamiltani tansanialaisilta, jotka ovat sanoneet minun olevan tansanialainen eikä ’mzungu’ (valkoinen ihminen). Tulkitsin tämän tarkoittavan tutkijana kartuttamaani sujuvaa kielitaitoa, mutta myös välitöntä tapaani kommunikoida ja olla ihmisten kanssa tansanialaiseen tapaan.”

Lukemattomat tutkimusmatkat ovatkin tuoneet Hasun elämään kokemuksia, ystävyyttä ja uusia adoptoituja sukulaisia tavalla, jota hän ei väitöskirjaa tehdessään edes osannut kuvitella.

Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Deus Mpanduji