Lestadiolainen herätysliike on muutaman viime vuoden aikana ollut voimakkaasti esillä julkisessa keskustelussa. Samaan aikaan oman värinsä keskusteluun on tuonut Lapin yliopiston tutkimushanke poliittisesta lestadiolaisuudesta. Vaikka tieteellinen tutkimus pyrkiikin aina olemaan objektiivista, hankkeen  järjestämät tilaisuudet ja tähän mennessä julkaistut teokset ovat herättäneet keskustelua liikkeen epäkohdista.

Kun hankkeen johtajalle, yliopistonlehtori Mika Luoma-aholle ehdotettiin rahoituksen hakemista, hän innostui heti ajatuksesta. Liikkeestä tehty tutkimus oli jo aika vanhaa ajoittuen 1960- ja 1970-luvuille. Lisäksi sitä oli tehty liikkeen sisältä ja kirkkohistoriallisesta näkökulmasta. Luoma-ahon ryhmäläiset eivät ole lestadiolaisia eivätkä teologeja vaan politiikan tutkijoita, joten näkökulma liikkeeseen on aivan uudenlainen.

Lestadiolaisuutta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta:

1. Liikettä tarkastellaan oppihistoriallisesta näkökulmasta pyrkien kirjoittamaan auki sen poliittinen teologia, eli minkälaista on lestadiolaisuuden yhteisöllisyys. Tässä osiossa tarkastellaan liikkeen merkkihenkilöiden kuten Lars Levi Laestadiuksen ja Juhani Raattamaan kirjoituksia.
2. tavoite oli hahmottaa nykylestadiolaisuuden poliittisia muotoja. Tutkija Tapio Nykänen haastatteli väitöskirjaansa vanhoillislestadiolaisia ja selvitti heidän suhdettaan esivaltaan ja heidän poliittisia suhteitaan liikkeen sisällä. Tutkija Aini Linjakumpu selvitti kirjassaan Haavoittuva yhteisö liikkeen paljon kritiikkiä saanutta hoitokokouskäytäntöä. Molemmat tutkimukset herättivät paljon keskustelua julkisuudessa.
3. Tutkija Sanna Valkonen selvittää lestadiolaisen ja saamelaisen identiteetin suhdetta toisiinsa. Vaikka herätysliike oli  alkujaan saamelainen, ristiriidat muun muassa koreilussa ovat säilyneet nykypäivään saakka. Nykyisin liike koetaan saamelaisten parissa usein kristilliseksi kolonialismiksi ja muutoinkin ristiriitaiseksi saamelaisen identiteetin kanssa. Tutkijakoulutettava Sandra Wallenius-Korkalo puolestaan tutkii lestadiolaisen identiteetin muuttumista populaarikulttuurissa, kuten esimerkiksi Dome Karukosken Kielletty hedelmä -elokuvassa.

Sen sijaan lasten hyväksikäytön tutkimus ei ole mukana tässä hankkeessa. Sitä tutkii lastensuojelun tutkija Johanna Hurtig Tampereen yliopistosta. Tosin Luoma-ahon ryhmä tekee hänen kanssaan yhteistyötä.

Liike pysyy kirkossa

Vaikka lestadiolainen liike vastustaa voimakkaasti esimerkiksi naispappeutta ja syntyvyyden säännöstelyä, silti liike pysyttäytyy evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä. Yksi osa liikkeen poliittisuuden tutkimuksesta onkin tämän selvittämistä. Luoma-ahon mukaan siihen on useitakin syitä, jotka ovat jo Lutherin peruja.

”Lestadiolaisilla on kahden kuoren oppi: liike on kuin kananmuna, jota suojelee kaksi kuorta. Kova kuori on esivalta ja sitä pitää kunnioittaa. Pehmeä kuori on heti kovan kuoren alla ja se on luterilainen kansankirkko.”

Kuitenkin vanhoillislestadiolaisten seurakuntakäsityksen mukaan vain he pelastuvat. Silti luterilainen kirkko ei vedä tiukempaa linjaa. Jos kirkko tekisi niin, Luoma-ahon mielestä menetykset olisivat liian suuret, eivät vähiten taloudelliset.

Kansalaisuskonto pitää lestadiolaisuuden vahvana

Luoma-ahon tutkimuksessa herätysliikettä tutkitaan niin sanotun kansalaisuskonnon näkökulmasta. Tämän alkujaan Rousseaun luoman käsitteen mukaan valtiot eivät pysy kasassa ilman uskontoa. Rousseaun mukaan ihmisten pitää uskoa johonkin, jotta he tottelisivat. Suomessa lestadiolaisuus on Luoma-ahon mielestä voimakkaimmin tätä, koska liikkeen maailmankuvassa valtiolla on merkittävä rooli. ”Uskollisuus esivallalle on korostetun tärkeä, koska se suojelee niin, että pysytään elämään elävää kristillisyyttä”, arvioi Luoma-aho.

Tutkimuksen vaikutukset alkoivat näkyä heti. Rovaniemellä oli kirkkoherran vaalit, joissa kaksi ehdokkaista oli vanhoillislestadiolaisia. Vaalitenteissä käytettiin hyväksi Nykäsen väitöskirjaa. Myös lehtien palstoilla on käyty keskustelua hankkeen julkaisuista. Jopa Reutersin uutistoimistolle on annettu haastattelu.

Hankkeen tutkijoita kiinnostavat kovasti lestadiolaisten omat kommentit. Siksi he seuraavat mielenkiinnolla julkaisujen herättämää keskustelua.

Vaikka lestadiolaisuus on kriisissä, se säilyy Luoma-ahon mukaan vahvana. ”Niin kauan kuin lestadiolaisuus on kansalaisuskonto, se pysyy vahvana. Sen kansalaisuskontokäsitykseen kuuluu olla aktiivinen yhteiskunnassa ja tehdä töitä. Lestadiolaisethan ovat ahkeria yrittäjiä. Lestadiolaisilla on voimakkaita kytköksiä tiettyihin teollisuudenaloihin. Esimerkiksi talotehtaat ovat Pohjois-Suomessa pitkälti lestadiolaisten omistamia. Niin kauan kuin heillä on yhteiskunnallinen kutsumus ja otetta talouselämässä ja niin kauan kuin liike kasvaa sisältä päin, heillä on paikkansa suomalaisessa kristillisyydessä”, arvioi Luoma-aho.

Vaikka liike ei enää Suomessa teekään käännytystyötä, se laajenee jatkuvasti suuren syntyvyyden vuoksi. Jos kuusilapsisesta perheestä kaksi lapsista maallistuu, silti jää vielä neljä liikkeeseen ja näin lisää liikkeen kannattajia.

Teksti: Leena Vähäkylä
Kuvat: Leena Vähäkylä ja Pixmac