Lihavuus on 1980-luvun jälkeen kaksinkertaistunut koko maailmassa, ja yli 30 prosenttia maailman väestöstä on ylipainoisia. Finterveys2017-tutkimuksen perusteella suomalaisista yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia on ylipainoisia. Lihavuuden yleistyessä lisääntyvät myös lihavuuteen liittyvät sairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, verenpainetauti, kohonnut kolesteroli, uniapnea ja useat syövät. Lihavuuskirurgia on tutkitusti ainoa tehokas ja pysyvän painonlaskutuloksen tuova vaikean lihavuuden hoitomuoto. Sen ylivertaisuus verrattuna perinteisiin elintapainterventioihin sekä lääkehoitoon on osoitettu useissa tutkimuksissa. 

Tutkimuskohteena kaksi yleisintä lihavuusleikkausta

Laparoskooppinen eli tähystyksellä toteutettava mahalaukun ohitusleikkaus on ollut vuosia lihavuusleikkausten kultainen standardi, kunnes vuonna 2014 tähystyksellä tehty mahalaukun kavennusleikkaus ohitti sen yleisyydessä. Tämä muuttui ennen kuin oli riittävästi tutkimustietoa kavannusleikkauksen pitkäaikaistuloksista. Vain pitkäaikaistulokset ovat todella merkittäviä leikkausmenetelmän valinnassa.

Väitöskirjani päätavoitteena oli tutkia lihavuuskirurgian pitkäaikaisvaikutuksia. Väitöskirja perustuu suomalaisen satunnaistetun Sleeve vs. bypass (SLEEVEPASS)-monikeskustutkimuksen pitkäaikaisseurantaan, jossa alunperin vuosina 2008–2010 arvottiin sattumanvaraisesti 240 potilasta joko kavennus- tai ohitusleikkaukseen. Kymmenen vuoden seurannassa vertasimme leikkaustavan vaikutusta painonlaskuun, lihavuuteen liittyvien sairauksien paranemiseen ja elämänlaatuun. Lisäksi tutkimme liittyykö kavennusleikkaukseen enemmän refluksitautia – kaikille potilaille tehtiin kymmenen vuoden kuluttua mahalaukun tähystys. 

10 vuoden seurannassa ei merkittäviä eroja lihavuusleikkausten välillä

Ensisijaisesti tutkimme painonlaskua. Kymmenen vuoden seurannassa sekä kavennus- että ohitusleikkaus aikaansaivat pitkäaikaisen ja merkittävän painonlaskun. Painonlasku määritettiin ylipaino-osuuden prosentuaalisena vähenemisenä, joka väheni 44 prosenttia kavennusleikkauksen ja 51 prosenttia ohitusleikkauksen jälkeen. Ohitusleikkaus sai aikaan hieman suuremman painonlaskun, mutta ero ei ollut kliinisesti merkittävä. 

Toisena kohteena tutkimme lihavuuteen liittyvien sairauksien paranemista. Tyypin 2 diabeteksen, kolesterolitaudin tai uniapnean paranemisessa ei ollut toimenpiteiden välillä merkitsevää eroa. Sen sijaan närästysoireita, ruokatorvitulehdusta ja verenpainetautia oli enemmän kavennusleikatuilla. 

Pitkäaikaista elämänlaatua tutkittiin kahdella erilaisella kyselykaavakkeella. Toinen kaavake mittasi yleistä elämänlaatua 15 eri osa-alueella, ja toinen nimenomaan lihavuuteen liittyviä osa-alueita. Sekä kavennus- että ohitusleikkauksen jälkeen potilaiden elämänlaatu oli parempi kymmenen vuoden kuluttua leikkauksesta ja yhtä hyvä molempien leikkaustapojen jälkeen. 

Kymmenen vuoden seurannassa kavennus- ja ohitusleikkausten jälkeen paino laski  merkittävästi ja pitkäaikaisesti. Oleellista onkin valita kullekin potilaalle sopiva lääkärin arvioima toimenpide, johon vaikuttavat aiemmat sairaudet ja riskitekijät sekä myös potilaan toiveet. Vieläkin pidempiä seuranta-aikoja ja suurempia potilasmääriä sekä kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, jotta saadaan lisää tietoa lihavuusleikkausten tuloksista ja mahdollisista vielä pidempiaikaisemmassa seurannassa esiin tulevista eroista.

Sofia Grönroos, LL

Kuva: Mostphotos

Kirjoitus on osa Terveyden tutkimuksen tutkijakoulun Kliinisen tohtoriohjelman ja Suomen Akatemian "Tieteen popularisointi – näin kerron tutkimuksestani" -kurssin juttusarjaa.