Edward Snowden paljasti vuonna 2013, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen NSA valvoo kansalaisten viestintää. Helsingin yliopiston viestinnän professori Risto Kunelius yhdessä Heikki Heikkilän ja Matti Kortesojan kanssa alkoi silloisella työmaallaan Tampereen yliopistolla pohtia, mitä yksityisyydelle on tapahtumassa. Snowden-skandaalin kansainvälisen vertailun lisäksi suomalaisessa maisemassa keskustelun sisältöä päästiin tarkastelemaan tiedustelulain uusinnan tiimoilta Akatemian rahoittamassa hankkeessa Turvallisuus, yksityisyys ja luottamus. Verkostoyhteiskunnan legitimiteetin haasteet.

Data on kuin öljyä digiyhteiskunnan rattaissa

Digitalisoitunut arki helpottaa elämää.

Ei tarvitse värjötellä pysäkillä, kun bussin sijainnin näkee kännykästä. Reseptiä klikkaamalla lähtee kauppaketjun pilveen ostolista, jota koko perhe voi täydentää. Kodinkoneet taipuvat juuri sinun tahtoosi – ja kertovat sen valmistajilleen, jotka rakentavat iloksesi entistä älykkäämpiä vimpaimia. Mainoksetkaan eivät ärsytä, koska kuulut kohderyhmään. Terveyden- ja sairaanhoito sujuu, kun tarvittavat tiedot ovat hoitavan tahon käytössä.

”Arkisen helppouden toinen puoli on yksityiskohtainen, aikaan ja paikkaan sidottu digitaalinen jalanjälki, joka jää itseltä näkymättömiin”, toteaa Kunelius.

Kärjistetään vähän. Uudella teknologialla on surffattu tilanteeseen, jossa digitaalinen seuranta herättää kysymyksen: olettaako joku taho tietävänsä sinusta enemmän kuin sinä, ja antaako oletus oikeuden ennakoida tekemisiäsi? Voiko digitaalisen sinäsi jalanjäljistä, liikkumisesta, verkostoista, rahankäytöstä, terveydentilasta ja kaikesta siitä ennustaa ajatuksesi paremmin kuin sinä itse?

Ennustakoon, sanoo moni ja klikkaa ”Hyväksyn”, kunhan arki rullaa. Kerätköön kourallinen isoja, kansainvälisiä kaupallisia toimijoita käyttäjädataa.

Kuka saa hyväksikäyttää ”digitaalista minää” ja mihin tarkoitukseen?

Sitten joku sanoo kahvipöydässä, että kun siitä käyttäjädatastakin voidaan kai räätälöidä vaalikampanjoihin henkilökohtaisesti kohdennettua poliittista viestintää.

Niin.

”Hyväntahtoinen valvonta ja kontrolli eivät ole uusi asia, mutta demokraattisessa yhteiskunnassa ei pitäisi kerätä yksityisten ihmisten ajatuksia, viestintää ja käyttäytymistä koskevaa tietoa järjestelmällisesti ja kootusti. Se muodostaa uhkan ihmisten perusturvallisuudelle ja luottamukselle. Sekä konkreettisesti että kokemuksellisesti.”

Ei – Kunelius täsmentää – nyt ei haikailla paluuta lankapuhelimen aikoihin. Nyt visioidaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Tietoteknologinen murros ei poikkea muista yhteiskuntamuutoksista siinä, että nimensä mukaisesti se ravistelee rakenteita.

”Eletään käänteentekevää aikaa. Rakennetaan ajattelutapoja siitä, millaisia ovat kaikkialle kytkeytyneen digielämän vaikutukset ja mikä sen hinta on. ”

Puntarissa on toimintatapojen legitimiteetti – se, miten hyväksyttävinä pidämme asioita omassa yhteiskunnassamme. Yhteiskuntasopimukseenhan kuuluu joistakin oikeuksista luopuminen yhteisen edun nimeen. Mutta kaikkeen turvallisuuden nimissä tehtyyn massaseulontaan liittyy myös pulmia: kuinka erotellaan väärät positiiviset hälytykset, etsittiin sitten epäilyttävää solukasvustoa tai epäilyttävää kansalaista?

Kuva: Kunelius purkaa tiedusteluvalvojien valvonnan ristiriitaa. Täydellistä läpinäkyvyyttä ei voi olla, sillä sen, joka valvoo, on tiedettävä enemmän kuin se, jota valvotaan. Valtioiden tasolle vietynä ongelma on vielä absurdimpi: eihän voida tehdä sopimusta siitä, miten vakoillaan?

Kirja tiedustelulainsäädännön synnystä

Suomen uusi tiedustelulainsäädäntö hyväksyttiin maaliskuussa 2019. Siinä etsittiin tasapainoa yksilönvapauden ja yksityisyyden suojalle suhteessa viranomaisen tekemään tiedusteluun.

”Keskustelu on ollut kovaa ja jännitteistäkin. Osittain siksi, että perustuslakimme sanamuodot ja ajatukset ovat syntyneet oman aikansa maailmassa. Snowden-tapaus oli maailmalla vastaava hyytävä herätys: oli usein toimittu sellaisen lainsäädännön perusteella, joka oli laadittu täysin toisenlaisissa olosuhteissa.”

Kunelius työtovereineen seurasi loppuun asti lain syntyprosessia. Tulokset on tarkoitus julkaista kirjana, jonka työnimenä on ollut ”Maailman paras tiedustelulaki”. On käyty läpi sekä suljetun että avoimen keskustelun kehiä: haastateltiin anonymisoidusti tekijöitä politiikan verkostoista, luettiin jälkipolville jäävät dokumentit ja analysoitiin julkista keskustelua medioissa ja myös kansalaisten somereaktioita.

Julkisen keskustelun raamit ovat erilaisia eri maissa. ”Esimerkiksi Ranskassa keskusteluilmapiiriä varjostivat terrori-iskut ja elämä ’poikkeuslakijärjestelyssä’. On inhimillistä, että tiedusteluviranomaisten vallan lisäämistä vastustavat äänet jäivät heikoiksi. Venäjällä taas median ilmatilaa hallitsevat keskusjohdon kontrollissa olevat tahot ja eräänlainen vakoilurealismi, että tietenkin kaikki vakoilee.”

Mikä on Kuneliuksen näkemys keskustelun tilasta Suomessa? ”Suomessakin kansallisen turvallisuuden argumentti on aina ollut voimakas pelikortti julkisessa keskustelussa. Kansalaisten reaktiot kertovat turvallisuudentunteen heikkenemisestä. Demokraattisen yhteiskunnan vallankäytön kannalta yksityisyys on silti keskeinen luovuttamaton alue, josta pitäisi huolehtia ja jonka rajoja pitäisi huolellisesti vaalia. Nyt yksityisyyden kehitystä vievät eteenpäin niin isot rakenteelliset voimat, että niiden pitää kestää ankarakin tarkastelu.”

Suhteellisuudentaju edellyttää monta näkökulmaa

Kunelius ei sano yhteiskuntatieteilijänä arvostelevansa uuden lain toteutuksen hyvyyttä tai huonoutta. Tehtävänä on eritellä keskustelusta ja prosessista hankalia, mutkikkaita isoja kysymyksiä. ”Mediaskandaalit” ja ”moraaliset kuohahdukset” ovat mielenkiintoisia, koska niillä maalaillaan, mitä pidetään normaalina ja epänormaalina. Skandaalien dynamiikka ja asioiden normalisoituminen tietyllä aikajanalla kertovat joskus myös hyväksyttävyyden rajojen siirtymisestä.

”Eivät nämä asiat tule valmiiksi yhden lainsäädännön tai hankkeen osana. Omaa akateemista taustaani leimaa sellainen ajatus, että pidetään kiperiä kysymyksiä elossa ja sanotaan, että niillä on merkitystä, vaikkeivat jotkut olisi samaa mieltä.”

Kai tutkimustietoa sentään käytetään politiikassa työkaluna? ”Minusta on tärkeää, että tutkijat ja päättäjät ovat puheväleissä, mutta molemmilla on omat roolinsa. Tietenkin kerrotaan yleisölle ja poliitikoille oma analyysi siitä, mitä tässä oikein tapahtuu, mutta halutaan myös tietää, miltä se kuulostaa heidän näkökulmastaan.”

Hankkeen teema jatkuu arkipäivän valvonnan parissa, jonka osalta kysymyksiä tarkastellaan niin ikään Akatemian rahoittamassa ja Asko Lehmuskallion vetämässä hankkeessa, jossa tarkastellaan valvonnan arkipäiväistymistä

”Ilman Akatemian rahoitusta emme olisi pystyneet panostamaan näin paljon debatin seuraamiseen. Tavoitteena on tuottaa lisäarvoa yhteiseen pohdintaan siitä, missä asioiden järki ja rajat menee. Eihän näissä asioissa lopullista totuutta löydy, mutta suhteellisuudentaju edellyttää, että on monta näkökulmaa.”

Kuva: Tavoitteena on pari lenkkiä viikossa ja kesäaamuisin uinti Näsijärvessä. Muutoin proffahommat ovat Kuneliuksen mukaan sitä tuttua ”palaverikarttaa”. Elämä täyttyy tehokkaasti töistä

Kuva: Kuneliuksen hankkeessa purettiin analyyttisesti auki se, miten tiedustelulainsäädäntö tehtiin ja miten siitä puhuttiin. Ilmiö on purettu suurelle yleisölle, tuotu opetukseen ja valotettu myös poliitikoille. Kuva: Niina Uusitalo